Tuhannen ja yhden yön aarteita

Sain jokin aika sitten siskoltani lahjuksen, joka sai sydämen sykkimään normaalia kiivaampaan tahtiin.

Punainen kaunotar

Tuhat ja yksi yötä, jonka takakansi väittää kirjan olevan vuodelta 1927. Vaan ei vuosiluvulla niin väliä, mutta nuo kuvat. En kestä, kuinka kauniita ne ovat!

Kun selailen opusta, sisäinen Klonkkuni huokailee kovaan ääneen: "My precious!"

Vaan eipä hyvä tuuri loppunut siihen, sillä sain seuraavana päivänä mummiltani toisen kirja-aarteen.

Kalevala vuodelta 1947. Pakko myöntää, että en ole koskaan varsinaisesti lukenut Kalevalaa. Voi olla, että sitä oli pakko opiskella jonkin verran kouluaikoina, mutta aika huonosti se on lapasessa.  Ajattelinkin nyt korjata virheeni ja tutusta paremmin Väinämöiseen, Lemminkäiseen, Ilmariseen ja muihin Kalevalan tyyppeihin.

Siellä jossain se Väikkä seikkailee ja soittaa hauenluista kantelettaan

Lisäksi mummin kirjahyllystä löytyi Eino Leinon kootut. Tumma on aina ollut lempi-Leinoni ja kun nyt luin sitä monen vuoden tauon jälkeen, tajusin, että sehän kertoo minusta: Eniten pelkään elämää.

Onneksi minulla, kuten maammon marjallakin, on toivoa. Ja kohta on kevät.

Peace man,

Helmi

Geokätkyilyä

Kanssa-asuja tuli tässä iltana eräänä ulkoa sisään ja kertoi käyneensä hieman "harrastamassa". Mukaan oli tarttunut tällainen:

Salaperäinen laatikko

Jonka sisältä paljastui kaikkea vielä salaperäisempää

Joku oli käynyt vähän geokätköilemässä. Vaikea varmaan arvata, mitä lisäsimme settiin.

Aikas hassua.

Peace man,

Helmi

Vuosi ballerinana

Taisin tuossa alkusyksystä uhkailla, että voisin kirjoittaa tänne joskus jotain myös harrastuksistani. Leffakerhoa, kirjoittamista ja vesijuoksua olen aiemmissa postauksissa jonkin verran jo käsitellytkin, joten nyt olisi baletin vuoro.

Aloitin aikuisbaletin harrastamisen reilu vuosi sitten Kuopion Reippaan Voimistelijoiden riveissä. Lapsuuden satubalettituntien ja Black Swan -elokuvan lisäksi minulla ei ollut lajista aiempaa kokemusta. Olen kuitenkin harrastanut nuoruudessani voimistelua, joten ajattelin, että siitä saattaisi olla baletissa hyötyä. No ei ollut. Huomasin ainoastaan tuskaisen selvästi, kuinka nopeasti kehosta häviää tietty joustavuus, kimmoisuus ja lihasmuisti, kun niitä ei pidä aktiivisesti ja jatkuvasti yllä.

Jokaisen ballerinan perusvarusteet: tossut ja säärystimet

Onneksi olin sen verran innostunut lajista, että jatkoin sitä sitkeästi, vaikka välillä olisi tehnyt mieli heittää balettitossut seinään, kun kädet ja jalat eivät totelleet ja asettuneet haluamallani tavalla. Lisähaastetta toi se, että hyppäsin ryhmään kesken kauden.

Tänä syksynä jatkoin baletin harrastamista Kuopion kansalaisopistolla, kun Kuopion Reippaan Voimistelijoiden ryhmä loppui. Kansalaisopiston ryhmä aloitti alkeista ja se onkin ollut hyvää kertausta. Välillä tosin kaipaisin vauhdikkaampaakin etenemistä. 

Näin jälkeenpäin ajatellen aikuisena (ja hienoisena perfektionistina) vaikeinta baletissa on ollut sen ymmärtäminen, ettei ikinä pysty samanlaiseen suoritukseen kuin opettaja, eikä ehkä koskaan voi tulla ihan niin hyväksi kuin haluaisi. Tai ainakin se vaatisi ihan älyttömästi työtä.

Myös balettitermien opettelu ja hallitseminen on ollut vanheneville aivoilleni hieman haasteellista, ja minun pitää edelleen joka kerta miettiä, millainen liike nyt olikaan kyseessä, kun puhutaan esimerkiksi rondista ja fonduesta. Pliét alkavat onneksi olla jo hallussa. Myös liikesarjojen opettelussa ja tasapainon hallinnassa on ollut omat haasteensa.

Vaikka olen kokenut baletin haasteellisena lajina, se on ollut myös äärimmäisen antoisaa. Ja toisaalta haasteellisuus on myös yksi lajin viehätyksestä, sillä siinä on koko ajan varaa kehittyä. Balettitunneilla aika kuluu myös usein kuin siivillä ja muut asiat eivät pyöri mielessä, kun tehtäviin liikkeisiin ja sarjoihin on keskityttävä koko ajan. Itselleni laji on sopinut myös siksi, ettei siinä tule tappo-kuuma tai hiki, vaikka se raskasta onkin. Balettia ei myöskään tehdä kieli vyön alla, vaan liikkeisiin kuuluu tietty hienostuneisuus ja seesteisyys. Baletissa saa olla lady ihan luvan kanssa.

Jos siis joskus olet haaveillut Prima Ballerinana olosta, ota haavettasi sarvista ja ilmoittaudu balettitunneille. Se on jokaisen jalkapohjasäryn arvoista.

Peace man,

Helmi


Translation:

I've been doing ballet for a little over a year now. It's been extremely difficult but has also given me a lot. 

Mun elämä, miten siitä tuli niin kiireistä

Otsikon sisältämä kysymyksenasetteluntapainen pohdinta selittää sen, miksi en ole kirjoittanut tänne vähään aikaan mitään; en yksinkertaisesti ole ehtinyt.

Joku näissä syksyissä aina on, että kuin huomaamattaan ihminen täyttää aikataulunsa ja päivänsä kaikella mahdollisella ja mahdottomalla tekemisellä. Tein myös jälleen kerran jokasyksyisen helmasyntini ja aloitin uuden "harrastuksen", koska entisissä ei selvästikään ollut riittävästi. Kaiken hyvän lisäksi tämä on opiskelumuotoinen harrastus, joten vapaa-ajan ongelmia ei viime päivinä sanottavammin ole ollut.

Opiskeluni liittyy kirjoittamiseen, eli nyt sen sijaan, että vain kirjoittaisin vaikka tänne, opiskelen sitä. Insinöörivirhe, sanoi kanssa-asuja, tarkoittaen sitä, että joskus asiat näyttävät paperilla toimivammilta kuin käytännössä ovat. Vaan silti, kovasti olen tästä uudesta aluevaltauksesta innoissani, vaikka se aikaa viekin. Mutta ehkä kova työ vielä jossain vaiheessa palkitaan, esimerkiksi opintopisteiden muodossa.

"Opitaan yhdessä", sitä mieltä oli J.V. Snellmanin patsaskin pari viikkoa sitten. Liekö mainostanut tilanteeseen sopivasti Aikuisopiskelijan viikkoa.

Kyllä Snellmanin setä tietää, mistä puhuu

Ja on tässä tietenkin sekin hyvä puoli, että kun kirjoittelee blogia vähän harvemmin, postausideoita kertyy päähän ja paperille jopa jonoksi asti. Että kyllä se tästä. Ja kohta onkin sitten jo joulu. (Ei siihen oikeasti ole enää kuin 2,5 kuukautta!)

Puillakin on kiire, nimittäin pudottaa lehtensä

Sen lisäksi, että aloitin tämän uuden harrastuksen elämässäni, olen myös kokenut viime päivinä pika-rakastumisen. Romanssimme alkoi internetin ihmeellisistä syövereistä ja muutaman viikon harkinta- ja katseluajan jälkeen, tein pikaisen päätöksen ja sen jälkeen se on ollut menoa.

Rakkauteni kohde esittäytyy alla:

Ihana rakas elämäni Kånkkis!

Fjällrävenin ruosteenpunainen Kånken, pieni reppu, johon mahtuu suuria asioita ja joka ei saa ihmisen hartioita huutamaan Hoosiannaa.

Kävin hakemassa tämän yksilön Varkauden Carlssonilta, kun Kuopion valikoima ei ollut kovin kehuttava, enkä jaksanut odottaa toimitusta verkkokaupasta. Tiedän, tämä ON vähän hipsteriä, mutta silti. Eikös sodassa ja rakkaudessa kaikki ollut sallittua?

Arvoin pitkään omenanvihreän, punaisen ja tämän oranssihtavan välillä, mutta sitten muistin, että olin hankkinut vähän aiemmin syksyä varten kuvassa näkyvän muhkean kaulahuivin. Nämä kaksi ovat match made in heaven, sillä oikeasti ne ovat ihan samansävyisiä. Salama vain muuttaa repun väriä hieman kuvassa. 

Olen kuullut huhuja, että Kånkenit saattavat kestää jopa 20 vuotta, joten odotan rakkaustarinastamme pitkää ja onnellista. Ja uskon, että myös hartiani ovat asiasta älyttömän onnellisia.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,

Helmi


Translation:

Somehow, I've managed to get so busy lately that I haven't had much time to write this blog. Or actually, there is a particular reason for it: I started to study writing which means that now, instead of actually writing, I am learning how to write. Makes sense, right? But still, I'm extremely excited about it!

I also wanted to tell you about my new love of life, the orange Fjällräven's backbag Kånken. It's pure love and my shoulders love it as well. 

Hyviä kuvia

Mitä saadaan, kun yhdistetään Kuopion kunnallinen elokuvateatteri Kino Kuvakukko ja Itä-Suomen Yliopiston Ylioppilaskunnan (ISYY) elokuvakerho Hyvät Kuvat? – Tietenkin hyviä kuvia aina torstaisin.

Hyvät Kuvat on siis ISYY:n elokuvakerho, joka on avoin kaikille. Elokuvakerhon näytöksiin osallistuakseen ei siis tarvitse olla ylioppilaskunnan jäsen.

Hyvät Kuvat esittää Kino Kuvakukossa (Vuorikatu 27) vuosittain aina 24 elokuvaa (12 syksyllä ja 12 keväällä). Elokuvanäytökset ovat torstaisin ja näytöksiä on illassa kaksi: klo 17:30 ja klo 20:00. Molemmissa näytöksissä esitetään sama elokuva.

Kausikortti Hyvien Kuvien näytöksiin maksaa 20 euroa ja kortti oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin kulloisellakin kaudella esitettäviin elokuviin (syys- ja kevätkaudelle on molemmille omat korttinsa). Kortteja voi ostaa Hyvien Kuvien näytöksien yhteydessä niin kauan, kuin niitä on jäljellä. Näytöksiin pääsee ainoastaan kortilla eli niihin ei myydä yksittäislippuja.

Olen käynyt Hyvien Kuvien näytöksissä nyt joka syksy ja kevät viimeisen kolmen vuoden ajan ja ollut elokuvakerhon olemassaolosta suunnattoman onnellinen. Olen nimittäin niitä ihmisiä, joille iso osa elokuvanautintoa on nimenomaan elokuvateatteriin meno ja sen tunnelmasta nauttiminen. Ilman Hyviä Kuvia minun tuskin tulisi kuitenkaan käytyä elokuvissa kovinkaan usein. Nyt se on mahdollista viikottain, kun näytökset ovat aina tiettynä päivänä ja tiettyyn aikaan. Kerhon kausikortti on myös rikollisen halpa eli hinta ei nouse elokuvissa käynnin esteeksi.

Olen ollut myös todella iloinen Hyviin Kuviin valitusta ohjelmistosta, sillä mukana on aina sekä tunnetumpia ja suuremman suosion saaneita elokuvia kuin myös vähemmän tunnettuja marginaaliryhmän elokuvia. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että kerhon ohjelmistossa on aina muunkin kuin englannin- ja suomenkielisiä elokuvia.

Hyvien Kuvien tämän syksyn ensimmäiset näytökset järjestettiin 13.9. ja ensimmäinen esitetty elokuva oli Oscar-skaboissakin hyvin pärjännyt mustavalkoinen mykkäelokuva the Artist. Elokuva sijoittuu 20–30-lukujen elokuvamaailmaan ja aikaan, jolloin äänielokuvat alkoivat haastaa mykkäelokuvat. Tarinasta löytyy vauhtia, vaarallisia tilanteita ja tietenkin myös rakkautta höystettynä upealla musiikilla ja muutamalla hienolla tanssinumerolla.

Mietiskelin hieman etukäteen, kuinka elokuvaa mahtaa jaksaa katsoa, mutta pelkoni oli aivan turha. Elokuva oli erittäin viihdyttävä ja oli hauska huomata, että hyvin pienelläkin selostuksella on pystytty luomaan elokuva, jonka juonessa on helppo pysyä kärryillä ja jonka tarinan kuljetusta dialogin puute ei häiritse. Pääosan esittäjät, Jean Dujardin ja Bérenicé Bejo, olivat myös aivan loistavia ja näyttivät aidosti 20–30-lukujen elokuvatähdiltä. Pidin siitä, että päätähdet eivät olleet kovin tunnettuja näyttelijöitä, koska illuusio aidosta mykkäelokuvasta säilyi näin paremmin. Suosittelen.

Hyvien Kuvien seuraavat näytökset ovat tulevana torstaina 20.9. ja tällöin esitysvuorossa on Carnage.

Hyvistä Kuvista ja sen syksyn ohjelmistosta löytyy lisätietoa Hyvien Kuvien ja Kino Kuvakukon sivuilta.

Peace man,

Helmi


Translation:

The Student Union of the University of Eastern Finland has a movie club called Hyvä Kuvat ('Good Pictures') which is open for everyone. The club shows movies (12 in autumn semester and 12 in spring semester) every Thursday at Kino Kuvakukko (Vuorikatu 27). The same movie is always shown at 6.30 pm and 8 pm, and the season card which entitles entrance to every movie costs 20 euros. Season cards can be purchased at the shows. 

It's a great idea and I've been an eager participant for three years already. Last Thursday we saw the Artist and this week it's going to be Carnage.

Uimahallihommista ja itsetunnosta

Koska nyt on syksy ja syksyllä pitää harrastaa hulluna kaikkia uusia (tai vanhoja) asioita, ajattelin kirjoitella tänne muutamia juttuja myös harrastuksiin liittyen. Nämä tulevat luultavasti olemaan aiheiltaan melko puolueellisia reportaaseja, koska omista kiinnostuksen kohteistaan ja harrastuksistaan on hirveän paljon mielenkiintoisempaa ja helpompaa kirjoittaa, kuin ei kiinnostavista asioista tai sellaisista aktiviteeteista, joita ei ole koskaan kokeillut, joten yrittäkää kestää.

Tämä ensimmäinen harrastusaiheinen postaus käsitelköön vesijuoksua.

Innostuin vesijuoksusta muutama vuosi sitten  ja sen jälkeen olen käynyt polkemassa altaassa vähintään kerran viikossa. Vesijuoksu mielletään monesti ehkä hieman mummojen touhuksi, mutta se on osoittautunut itselleni ihan täydelliseksi lajiksi. Arvostan sellaisia liikuntamuotoja, joiden jälkeen ei tee mieli oksentaa tai jotka mahdollistavat sängystä nousemisen myös seuraavana aamuna. Pidänkin vesijuoksussa siitä, ettei sitä harrastaessa tule perinteisellä tavalla kuuma tai hiki, sitä voi tehdä juuri niin raskaasti tai kevyesti kuin hyvältä tuntuu ja juostessa voi päivittää myös viikon kuulumiset, jos altaaseen saa mukaan ystävän. Urheilusuorituksen kruunaa sauna. Tämä on luksusta ihmiselle, jolla ei ole omaa saunaa tai edes saunavuoroa.

Vesijuoksussa on myös se hyvä puoli, että laji ei vaadi erityisen suuria rahallisia investointeja. Juoksemaan pääsee uimalipun hinnalla ja useimmissa uimahalleissa on vesijuoksuvöitä, joita saa käyttää ilmaiseksi. Tekniikkaakaan ei ole kovin vaikea oppia, sillä juoksu tapahtuu melko lailla samalla periaatteella kuin maallakin. Kunhan muistaa, että vedenpinnan ja leuan väliin pitäisi jäädä ilmaa ja jalkojen tulisi viedä liikettä eteenpäin, pärjää jo hyvin.

Juoksutekniikkaa voi myös vaihdella. Eräs omista suosikkitekniikoistani esimerkiksi on taaksepäin juokseminen. Tämä tosin herättää kanssajuoksijoiden keskuudessa aina jonkin verran ihmetystä ja hilpeyttä, mutta olen täysin vakuuttunut siitä, että taaksepäin juoksu ottaa ihan eri lihaksiin kuin eteenpäin juoksu. Vesijuoksu sopii siis mainiosti sellaisillekin ihmisille (itseni mukaan lukien), joilla uintitekniikka ei ole kovin hyvin tai juuri lainkaan hallussa. Vyö kantaa, jollei muuten pysy pinnalla.

Käyn itse juoksemassa Niiralan uimahallissa (Hannes Kolehmaisen katu 3, kertalippu 4,50 euroa ilman alennuksia). Hallissa on juoksulle hyvät puitteet, sillä siellä on hallin toisesta aikuistenaltaasta jatkuvasti kolme rataa varattuna vesijuoksijoille. Hallissa on myös paljon lainattavia vöitä sekä muita erilaisia vesiliikuntavälineitä (mm. aurinkoja, lötköpötköjä ja vesijumppakeppejä), joita kuka tahansa voi käyttää. Vesijuoksualue on yleensä ainakin iltapäivisin ja iltaisin melko täynnä, mutta mukaan mahtuu, kunhan ei ole kovin kärsimätön.

Kuopiossa on myös toinen uimahalli Lippumäessä Petosella. Koska halli on sen verran kaukana, minun ei ole tullut koskaan vierailtua siellä. Molemmista halleista löytyy kuitenkin lisätietoa Kuopion kaupungin sivuilta osoitteesta http://www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/uimahallit. 

Olen yrittänyt levittää vesijuoksun ilosanomaa ympäri ystävä- ja tuttavapiiriäni, mutta usein tuntuu, että varsinkin naisilla esteenä edes lajin kokeilulle on uimahalliin meno ja uimapuvussa tai bikineissä hengailu, eli epävarmuus omasta kehosta. Olenkin tullut vähän siihen tulokseen, että uimahallissa käynnistä pitäisi tehdä naisille eräänlainen kansalaisvelvollisuus, sillä jos missään, nimenomaan uimahallissa voi päästä sinuiksi oman kroppansa ja ulkonäköpaineidensa kanssa. Trust me, koska näin on käynyt minullekin.

Kävin jokunen vuosi sitten silmien laserleikkauksessa. Ennen leikkausta en ollut käynyt uimahallissa varmaan kymmeneen vuoteen, sillä näköni oli niin huono, etten nähnyt ilman laseja juuri mitään ja koin uimisen lasien tai piilareiden kanssa hankalaksi. Voitte siis arvata, että minua jännitti, kun menin laserleikkauksen ja vuosien tauon jälkeen uimahalliin ensimmäisen kerran. Jotenkin olin siinä harhaisessa uskossa, että koko muu maailma omistaa täydelliset mallivartalot ja saan uimahallissa karmean alemmuuskompleksin ja häpeäkohtauksen, kun vien sinne persjalkaisen kroppani.

Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä uimahallin saunanlauteilla huomasin ja tajusin ihan konkreettisesti, että maailmassa todellakin on kaikennäköisiä, -kokoisia ja -muotoisia ihmisiä, yksikään kroppa ei ole toisensa kopio ja jokaisella meistä on omat kauniit ja ongelmalliset ruumiinosamme. Toisilla meistä on enemmän selluliittia ja toisilla vähemmän, toisilta puuttuu rinta tai molemmat, toisilla ne ovat pienet ja toisilla suuret, toisilla jotain siltä väliltä. Toisilla on tummempi iho ja toisilla vaaleampi, toisilla on arpia tai ihottumaa siellä ja toisilla täällä, kukaan ei ole täydellinen ja on kuitenkin.

Tästä alkoi omalla kohdallani matka kohti terveempää ja parempaa itsetuntoa. Kyllähän se oma selluliitti edelleenkin välillä harmittaa, mutta ei tunnu kuitenkaan enää niin vakavalta asialta, eikä ainakaan estä tekemästä hauskoja asioita. Suosittelenkin jokaiselle vartaloneurooseista kärsiville uimahallikäyntiä. Ja jos menette, niin kokeilkaa sitä vesijuoksua samalla! Youtubesta löytyy tarvittaessa lisäohjeistusta:

Hyvä terveys: Oikeaoppinen vesijuoksutekniikka

Peace man,

Helmi


Translation:

Because it's autumn, I'm going to write a few posts about hobbies (mainly my own). This first one is about aqua jogging which I've been doing once a week for a couple of years now. It's fun and you can still get up from bed in the next morning because it won't make you hurt like hell. It's also a great excuse for going to the sauna. As a bonus, you can improve your self-esteem: In the swimming hall, you will realise that everyone else is not perfect either.