Uusia liiketoiminnan malleja

Kirjettä postittaessa on hyvä tulla tietoiseksi seuraavasta asiasta:

Suorastaan nerokas sissimarkkinointi-kampanja siltä, joka sen on keksinyt.

Peace man,

Helmi

Puhdasta vittuilua vai insinöörien salajuoni?

Kävin huoltoaseman naisten vessassa. Siellä odotti tällainen näky:

Kun reppu ei mahdu naulaan

Jälleen kerran esimerkki täysin älyvapaasta suunnittelusta. Vessassa oli kolme vapaata seinää, mutta luonnollisesti sen ainoa naulakko oli sijoitettu suoraan vessapaperitelineen yläpuolelle, sellaiselle korkeudelle, että  jos sattuu omistamaan laukun, joka on yhtään kookkaampi tai pidemmällä olkahihnalla varustettu, se ei mahdu naulakon ja vessapaperitelineen väliin jäävään tilaan.

Puhdasta vittuilua vai insinöörien salajuoni, siinäpä päivän kysymys. Joka tapauksessa aivan taatusti miesten tekosia.

Peace man,

Helmi


Translation:

Visited women's toilet at a gas station. The booth had three empty walls but naturally the only hook was situated above the paper machine in a way which didn't leave enough space for hanging a bigger bag there. Must have been designed by a man. 

Maalaaminen on taitolaji

On ollut taas vähän hiljaiseloa. Tämä selittyy sillä, että ostettiin asunto. Ensimmäinen oma asunto. Vaikka vielä jokin aika sitten vannoin, ettei ikinä. En minä.

Parin viime kuukauden aikana olen tehnyt sellaisen havainnon, että remppaaminen on ihan hanurista. Syvältä sieltä. Luojalle kiitos, ettei tullut ostettua omakotitaloa, saatikka ryhdyttyä rakentamaan sellaista. Yksiössäkin on jo ihan liikaa.

Itsehän olen tehnyt remppauksen saralla vain kaikkea pienempää ja kevyempää hommaa, kuten maalannut seiniä ja kattoa. Jotenkin mystisesti minulle oli muodostunut sellainen romanttinen kuva, että maalaaminen olisi kivaa. Joo, ei ole. Taitolaji se kyllä on.

En se minä ollut, se oli Pirkka!

Tänä viikonloppuna remppahelvetistä olisi tarkoitus vapautua ja siirtää tavarat vanhasta osoitteesta uuteen. Etäisyys Kirkkopuistoon pysyy kuitenkin onneksi lähes ennallaan.

Peace man,

Helmi


Translation:

It's been quiet here because we went and got ourselves an apartment. Our own apartment, not rental. During the last few months, I've learned that renovating sucks. And painting, it takes some skills.

Lasten kynästä näkee totuuden

Mikäli joku on joskus pohtinut, että minkä näköinen tyyppi täällä ruudun takana säätää, alla oleva kuva antaa osviittaa.

Bloggari itse

Piirros on 2,5-vuotiaan kummityttöni näkemys, joten voi olla, että kohteen yksityiskohtien kuvauksessa on otettu hieman vapauksia. Taitelija kuitenkin korosti, että minulla on kuvassa silmät päässä. Pakko sen on siis olla näköinen.

Lapset, ei niistä aina välillä voi olla tykkäämättä.

Peace man,

Helmi


Translation:

If you ever wondered what I look like, the picture above presents me. That is, according to my 2,5 year old niece.

Kun elämä yllättää

Luin joskus jostain ohjeita, kuinka palata tyylikkäästi blogitauolta. Niissä sanottiin, ettei saa missään nimessä kommentoida taukoaan esim. niin, että "onpas kulunut aikaa siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut tänne" tai ettei saa mennä antamaan katteettomia lupauksia tyyliin: "tästedes lupaan kirjoittaa tänne useammin". En siis aio tehdä kumpaakaan näistä. Totean ainoastaan, että ensi viikolla on taas pääsiäinen (mihin tämä kevät ja vuosi oikein menivät???).

Odotin kovasti, että pienet noidat olisivat lahjoneet minua tänään ainakin miljuunalla virpomavitsalla, mutta eipä tullut yhtäkään. Pitänee alkaa itse askartelemaan. Ja kerrankin, kun olisi ollut tikkariakin jemmassa. No, more for me.

Pääsiäiseen kuuluvat Kinder-munat kuin nyrkki nenään. Omassani (siis munassa, ei nenässä) oli tällä kertaa hieman erilainen yllätys. Ovat ilmeisesti Kinderin tehtaalla päätyneet siihen, että lelut ovat muovin tuhlausta. Tai sitten siellä suunnittelu-/pakkausosastolla on ollut töissä joku tyyppi, jolla on astetta enemmän kevättä rinnassa. Mutta kyllä tämä toki ne tämän vuoden kälyiset Disney-hahmot voittaa, eli en valita.

Kumpi tuli ensin, muna vai kana?

Peace man,

Helmi


Translation:

I'm not saying that I will be spending here more time in the future, just that it's Easter next week. Again.

Kesän hetelmiä

Auringon, helteen, loman, juhlien ja piknikkien jälkeen kesässä ovat parasta maut. Kesään kuuluvat olennaisesti ainakin jäätelö, mansikat, kevätsipuli, kesäkurpitsa, makkara, kala ja grillattu halloum-juusto. Se on jännä, että muina vuodenaikoina kyseiset ruoka-aineet eivät maistu ollenkaan niin hyviltä kuin kesällä.

Itselleni kesän tuovat myös kirsikat.

Kirsikka-köllykkäisiä

Äiti opetti syömään ja sillä tiellä ollaan edelleen. Hyvältä maistuivat tänäkin vuonna nämä ensimmäiset.

Peace man,

Helmi


Translation:

Warmth, sun and cherries, that is what my summer is made of.

Kesä on rakkaimpani, oi mun kulta, oi mun hani

Otsikko on jonkin 90-luvun bändin (olisko ollut peräti Karkkiautomaatti) kesäisestä kipaleesta ja kuvaa erinomaisesti omia tuntemuksiani kesää kohtaan: Kesä on vaan niin paras!

Voisia kukkia

Parasta kesässä lämmön ja valon lisäksi on se, että kesällä ei koskaan tarvitse suunnitella mitään tekemistä. Voi vain napata viltin kainaloonsa ja painua ulos makaamaan. 

Lehtiä puissa

Ja myös se on ihan über-kivaa, että voi lähteä ulos alle yhden käden sormilla laskettavassa määrässä vaatteita. 

Rentukoita järvessä

Jos minulta kysyttäisiin, olisi aina kesä.

Peace man,

Helmi

Translation:

Summer: Got to love it. If I were to decide, it would always be warm and sunny.

Terveisiä Tampereelta

Näin viikon myöhässä

Olkaa hyvät

Aurinkoa viikonloppuun, vaikka ilma ei sen suhteen kovin lupaavalta näytäkään...

Helmi

Ystäväni flunssa

Rakas flunssa,

tiedän kyllä, että olen mielestäsi ihan sairaan kuuma tapaus, etkä haluaisi olla päivääkään erossa. Olen kuitenkin miettinyt, että voitaisiinko pitää pieni tauko, kun alkaa jo vähän ahdistamaan, että roikut niin sitkeästi kiinni koko ajan. Lisäksi sinulla on se idiootti kaveri, räkä, joka tunkee itsensä ihan joka paikkaan, eikä anna minun edes hengittää rauhassa. Ja yskästä en viitisi edes alkaa puhua.

Voitaisiinko siis ihan ystävinä sopia, että tavataan seuraavan kerran vasta vuoden päästä? Tai vaikka kahden?

Vicks VapoRub taistelee flunssan idioottikavereita vastaan ystvänsä paperin kanssa

Peace man,

Helmi

Pakkomielteitä eli voiko puuroon laittaa tabascoa

Wuhuu, meikä on tulessa! Jo toinen postaus tällä viikolla.

Minulla on paha tapa jäädä jumiin tiettyihin ruoka-aineisiin ja tuotteisiin. Jumitus lähti varmaan aikoinaan liikkeelle sitruunapippurista ja paahdetuista tomaattileivistä, joita siskoni teki ja joiden päälle sitruunapippuria ripotteli. Yhdistelmä maistui aivan sairaan hyvältä ja siitä se sitten lähti. Yhdessä vaiheessa tunginkin sitruunapippuria ihan kaikkeen, ja ihmiset, jotka joutuivat syömään kanssani samaa ruokaa, saivat harmaita hiuksia, kun kaikki maistui pelkälle sitruunapippurille.

Muita addiktoivia ruoka-aineita tai tuotteita kohdallani ovat olleet sitruunateejauhe, punaviinimarjat, chili, valkosipuli, fetajuusto, aurajuusto, mozzarella, creme fraiche, näkkileipä, hapankorppu, chorizo ja meetrvursti. Jossain vaiheessa olin niin addiktoitunut vihreään tabascoon, että mietin vakavissani, voisiko sitä sekoittaa kaurapuuroon.

Viime aikoina olen alkanut huolestuttavan usein puristaa limen mehua vähän kaikkeen mitä syön. Ja odotan myös jännityksellä, kuinka minulle käy wasabin kanssa. Sekin on alkanut poltella mielessäni sen verran usein, että vainoan alkavan addiktion.

Olen kovasti pohtinut, mistä nämä addiktiot syntyvät, mutta en ole keksinyt vielä yhtäkään järjellistä selitystä. Tietäisiköhän Wikipedia? 

Peace man,

Helmi

Vanhuus ei tule yksin – se tulee termospullon kanssa

Olen viime aikoina huomannut, kuinka raivostuttavan paikkansapitäviä esi-isien ja -äitien sanonnat ovat. Luulen tämän huomion liittyvän jotenkin aikuisuuteen ja siihen, että olen tajunnut, että milleniumista on oikeasti yli 10 vuotta. Siis kuinka vanha voi ihminen olla (ai mikä ikäkriisi?)!

Raivostuttavan tosia sanontoja ovat esimerkiksi "Jokaista juhlaa seuraa arki" ja "Kaupungissa menee rahaa, vaikkei kukkaroaan aukaisekaan". Erityisen raivostuttava on kuitenkin ikään liittyvä sanonta "Vanhuus ei tule yksin", sillä tämäkin on niin totta! Itsellenihän vanhuus on tullut termospullo-ilmiön kanssa.

Olen aina pitänyt tosi mummomaisena sitä, jos ihmisillä on ollut esim. bussi- tai junamatkoilla tai vaikka luennoilla termospullo mukana. Olen tuijottanut heitä silmiäni pyöritellen, tuhahdellut nenääni, ja vannonut kovaan ääneen, että MINÄHÄN en ikinä ala raahata termaria mukanani mihinkään julkisille paikoille (jos ei sitten kyse ole makkaranpaistosta talvipakkasella, mikä ehdottomasti edellyttää minttukaakaota). Mutta kappas, että olen joutunut kuluvan vuoden aikana pyörtämään päätökseni tämänkin periaatteen suhteen.

Aloin itseni iloksi opiskella viime syksynä avoimessa yliopistossa, ja minulla on ollut opintoihini liittyviä lähiopetuspäiviä noin yksi viikonloppu kuukaudessa. Ensimmäisenä lähiopetusviikonloppuna katsoin tuhahdellen paikalle tuotuja termareita. Seuraavana viikonloppuna jo hieman kaivaten. Kolmannen lähiopetusviikonlopun lähestyessä aloin vilkuilla omaani, äidin aikoinaan lahjoittamaa termaria, hieman sillä silmällä. Ja sitten, ihan yks kaks se tapahtui ja minusta tuli mummo! Nykyisin tärkeimpiin lähiopetukseen valmistautumiseen liittyviin rutiineihini kuuluu kahvinkeittimen lataaminen täyteen edellisenä iltana ja termarin nostaminen sen viereen, etten vahingossakaan unohda ottaa sitä mukaan.

Termari on terästä, kuten sen omistava mummokin

Nyt olen jo harkinnut termarin ottamista mukaan työmatkoille. Tosin kävelen töihin, että kahvin juonti termarista kävellessä saattaisi olla hieman epäkäytännöllistä, mutta jotenkin mahdollisuus pitää kahvia mukana missä ja milloin vain, kuulostaa vain järjettömän hyvältä. Eivätkös mummot juo myös tosi paljon kahvia, että tämä vain vahvistaa teoriaani mummoutumisesta. Kauniita ja Rohkeita en ole alkanut vielä seurata, mutta toisaalta, kun se Ritskekin nyt lähti Kaunareista pois, niin en tiedä, kannattaakokaan.

Ja seuraavassa postauksessa voisin sitten varmaan esitellä kahvinkeittimeni, koska olen nyt lähtenyt tälle kodinkone-linjalle.

Loppuun vielä top7-suosikkini erilaisista sanonnoista:

1. Kun on sama pää kesät talvet, niin sattuuhan niitä vahinkoja.
2. Myöhäistä on katua, kun torakka persettä kaivaa.
3. Autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku. 
4. Pieru on paskan postimies.
5. Tulis joulu, että sais yölläkin syödä.
6. Ei kalu kylässä parane.
7. Ei ole synti olla savolainen, mutta se on iso häpeä.

Peace man,

Helmi
 

Hienoja tv-hetkiä

Kivaa pääsiäistä! Omalla kohdallani tämä juhlapyhä on sujunut oikein mainiosti. Tulin moikkaamaan entistä kämppistäni Ääslinnaan ja olemme tähän mennessä ehtineet muun muassa eksyä jonkin jännittävän hevi-bändin keikalle Häppäriin ja tanssiryhmä Tigersin keikalle Setikselle. Lisäksi olemme käyneet pääsiäislounaalla syömässä karitsaa ja mämmiä, kuunnelleet laadukasta 90-luvun jytämusiikkia Spotifysta ja ihastelleet keväältä ja koirankakalta tuoksuvaa Savonlinnaa ulkoilmassa.

Tällä hetkellä rakas ex-avopuolisoni yrittää pilata minulta tv:n näyttämällä sieltä Nolot vartalot -ohjelmaa, jossa esiintyy tällä kertaa muun muassa sisäänpäin kasvaneesta nännistä kärsivä nainen, kivesongelmainen herra, man boobsinen mies sekä parrakas nainen. Juuri nyt ohjelmassa näytetään, kuinka kokonainen rugby-joukkue tutkii kiveksiään. Laatusarja siis. Joka on eilisillan jälkimainingeista kärsivälle ihmiselle tällä hetkellä ehkä bit too much.

No, onneksi kävimme vuokraamassa äsken Polttarittaret-leffan. Laatudraamaa tiedossa siis myös loppuillasta. 

Peace man,

Helmi

Kun silmäni mä auki saan

Aamut, jolloin saa herätä rauhassa, syödä aamiaista pitkän kaavan mukaan ja lukea hömppälehtiä hartaasti, ovat parhaita. Minulla on tällä hetkellä näitä aamuja viikossa yksi lisää, ja voi pojat, kuinka olen niistä iloinnut!

Ja oli muuten hyvä juttu, etten haksahtanut siihen blenderiin, sillä vanha kunnon uskollinen Bamix on toiminut paremmin kuin hyvin smoothien tekovälineenä. Alla yksi mallia kiivi-mandariini-turkkilainen jugurtti-mustikkakeitto-lime ja kauralese.

Aamiainen, joka sisältää hedelmäisen asian

Kitusiini viime aikoina ahtamista vitamiinipommeista huolimatta onnistuin nappaamaan itselleni jostain ihanaakin ihanamman kevätflunssan. Tämän päivän taidan siis viettää pitkälti leffojen parissa. Onnistuin nimittäin vihdoinkin muutaman kuukauden ahkeran kyttäyksen jälkeen yhyttämään kirjaston Tänään palautetut -hyllystä Leonardo Di Caprion tähdittämän Inceptionin. Lisäksi nappasin hyllystä mukaani the Wrestlerin, Gone Baby Gonen sekä Paranoian.

Että eiköhän se näillä. Oikeastaan elämä tuntuu juuri nyt aika kivalta.

Peace man,

Helmi
 

Tuhannen ja yhden yön aarteita

Sain jokin aika sitten siskoltani lahjuksen, joka sai sydämen sykkimään normaalia kiivaampaan tahtiin.

Punainen kaunotar

Tuhat ja yksi yötä, jonka takakansi väittää kirjan olevan vuodelta 1927. Vaan ei vuosiluvulla niin väliä, mutta nuo kuvat. En kestä, kuinka kauniita ne ovat!

Kun selailen opusta, sisäinen Klonkkuni huokailee kovaan ääneen: "My precious!"

Vaan eipä hyvä tuuri loppunut siihen, sillä sain seuraavana päivänä mummiltani toisen kirja-aarteen.

Kalevala vuodelta 1947. Pakko myöntää, että en ole koskaan varsinaisesti lukenut Kalevalaa. Voi olla, että sitä oli pakko opiskella jonkin verran kouluaikoina, mutta aika huonosti se on lapasessa.  Ajattelinkin nyt korjata virheeni ja tutusta paremmin Väinämöiseen, Lemminkäiseen, Ilmariseen ja muihin Kalevalan tyyppeihin.

Siellä jossain se Väikkä seikkailee ja soittaa hauenluista kantelettaan

Lisäksi mummin kirjahyllystä löytyi Eino Leinon kootut. Tumma on aina ollut lempi-Leinoni ja kun nyt luin sitä monen vuoden tauon jälkeen, tajusin, että sehän kertoo minusta: Eniten pelkään elämää.

Onneksi minulla, kuten maammon marjallakin, on toivoa. Ja kohta on kevät.

Peace man,

Helmi

Blendata vai eikö blendata, siinäpä pulma

Olen pohdiskellut viime aikoina blenderin hankkimista. Minulla on visio, että tekisin sillä itselleni viikonloppuaamuisin ihania smoothie-sörsseleitä, joihin tulisi esimerkiksi kiiviä ja sitruunaa ja mustikoita ja turkkilaista jugurttia ja kaikkea muuta ihanaa. Painonhallintaa parhaimmillaan.

Ja Sara la Fountainkin kertoi jossakin naistenlehdessä vinkin, että pakastettuja hedelmäkuutioita on tosi näpsäkkää tunkea blenderiin. Tulisi siis ne viimeiset ananaksen jämätkin aina käytettyä järkevästi, kun niiden pakastamiselle olisi joku syy.

Mainitsin haavestani viikonloppuna siskontytölleni. Hän kertoi hankkineensa itselleen blenderin vuosi sitten samanlaisella agendalla ja käyttäneensä sitä tähän mennessä kerran. On jokseenkin todennäköistä, että itselleni kävisi samoin.

Ja onhan minulla tietenkin Bamix. Tiedättekö sellaisen 90-luvun loppupuolella kulta-aikaansa eläneen sauvasekoittimen, jossa on mukana jos jonkinmoista härpäkettä? Virallista tv-shop -kamaa. Että ehkä yritän tehdä sillä niitä smoothieita nyt ensi alkuun ja mietin blenderiä sitten uudestaan (tosin kävin jo ihan vähän katselemassa, että Clas Ohlsonilta sellainen irtoaisi n. 36 ja Kodin Ykkösestä n. 39 eurolla).

Legendaarinen Bamix ja bonuksena vielä toinen hieno härpäke eli maidonvaahdotin

Nyt vaín pitäisi käydä vielä ryöstämässä mummin pakkanen, jotta saisi pakastemarjoja kaikkia niitä herkullisia smoothieita varten. Huoh. On tää välillä vaan vaikeaa.

Peace man,

Helmi
 

Kun aina ei onnistu

Minulla oli viikonloppuna vieras ja vakaana aikeenani oli tehdä jonkinlainen "Päivä Kuopiossa" -tyyppinen postaus runsaine kuvineen. Agendallamme oli nimittäin niinkin jännittäviä asioita, kuin bussiajelua Matkukseen ja takaisin, herkuttelua Introssa ja Komediafestivaalin pre-weekend keikkaa Pannuhuoneella ja Henkassa.

Joskus asiat jäävät kuitenkin ihan ajatuksen tasolle. Ei tullut kuvan kuvaa. Mistään.

Sunnuntaina, kun raahauduimme keskustan Mäkkäriin hampurilaisille, seuralaiseni tiedusteli avuliaasti, olisinko halunnut, että hän ottaa puolestani kuvan ruoastani. Jäi sekin ottamatta.

Hauskaa oli silti!

Peace man,

Helmi 

Sillä toivoasi et saa menettää

Olen viime aikoina alkanut taas toivoa. Ja luottaa siihen, että asiat saattaisivat pikkuhiljaa loksahdella oikeille paikoilleen tässä elämäni universumissa. Pelkäävä ihminenkin uskaltaa näköjään tehdä suuria päätöksiä, kunhan kypsyttelee niitä tarpeeksi kauan.

Olen lämmöllä tarkkaillut helmililjaani, jonka ostin noin vuosi sitten näihin samoihin aikoihin ja jonka onnistuin kiduttamaan kuoliaaksi suunnilleen viikossa (liikaa vai liian vähän vettä, siinäpä kysymys).

Vaikka en tiedä helmililjoista ja niiden elämästä mitään (tiedän: KVG), päätin kuitenkin säilyttää tämän kyseisen yksilön ja sen ruukkuun jäljelle jääneet sipulit. Jotenkin minulla oli tunne, että siitä saattaisi vielä tulla jotain.

Ja kas kummaa, muutama kuukausi sitten lilja alkoi elää ihan omaa elämäänsä ja puskea vihreää. Ja katsokaas kuin komea hän on nyt!

It's alive!

Kukka on minulle konkreettinen muistutus siitä, että toivoa saa ja pitää. Ja että yleensä elämä kuitenkin jossain vaiheessa voittaa.


Peace man,

Helmi