Kirjalöytöjä

Olen tainnut joskus mainita, että Citypörssi on aarreaitta? No se ei pettänyt tälläkään kertaa. Onnistuin löytämään sieltä erään teoksen, joten olen kaipaillut kirjahyllyni täytteeksi jo pidemmän aikaa. Sydän oikein hyppäsi, kun näin sen nököttävän hyllyssä.

Edgar Allan Poen Korppi ja Kultakuoriainen sisältää kokoelman herran kauhukertomuksia. Jouduin lukemaan tämän joskus lukiossa jollekin kurssille ja ihastuin ikihyviksi.

Suosikkitarinani teoksessa on Tohtori Tarrin ja Professori Fetherin menetelmä. Ja kyllähän se nimensäkin mukaisesti sisältää Poen todennäkköisesti tunnetuimman tarinan eli Korpin. Nevermore.

Toinen kirjallinen löytöni oli Jules Vernen Tsaarin kuriiri. Kuuntelimme tätä siskoni kanssa aina pieninä kasettikirjana ja se oli niin jännä! Pakko kokeilla nyt aikuisiällä uudestaan, nostaako Ivan Ogarevin tarina vielä kylmiä väreitä selkäpiihin.

Yhteensä nämä taisivat kustantaa kolme euroa. Kirpparilla ollessa unohtaa monesti tarkastaa myös kirjavalikoiman, mutta näköjään se kannattaa. Olen vakuuttunut, että jonain päivänä minä vielä löydän myös Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaakin jostain hyllyn rakosesta....

Peace man,

Helmi


Translation:

Found two books at Citypörssi which I've desired for some time. Me very happy.

Syksy hautausmaalla

Mikäpä olisi parempi tapa viettää lauantaiaamua kuin hautausmaalla hengailu. Tämä on Kuopion Iso hautausmaa.

Siellä se lepää. Tai ne...

Kivee!

Rautaa

Sinikelloja

Puita

Lehtiä

Maapallo

Heipat

Ja syksyiseltä näytti muuallakin.

Itkeviä kallioita Tasavallankadun varrella

Keltainen puska

"Happamia", sanoi kettu

Ja jotain extra-marjoja

Näinköhän tänään oli viimeinen aurinkoinen syyspäivä. Toivottavasti ei sentään.

Peace man,

Helmi


Translation:

Is there a better way to spend Saturday morning than hanging around on a cemetery? If there is, let me know.

The Beatles ja muikkuja

Eilen sain vihdoin aikaiseksi tehdä kaksi asiaa, jotka ovat olleet kokeilulistalla jo pitkään. Ensimmäinen näistä oli VB-valokuvakeskuksessa esillä oleva oleva Robert Whitakerin valokuvanäyttely the Beatlesista.

Neljä suurta

This is where the magic happens

Minna valvoo, kun John, Paul, Ringo ja George ylittävät katua

Tie perille

En ole mitenkään erityisesti Beatles-fani, vaikka pidänkin monista heidän kappaleistaan ja Yesterdayn kuorosovituksen toinen ääni onnistuu edelleen ulkomuistista. Bändillä on ollut kuitenkin niin merkittävä rooli musiikkihistoriassa, että se kiinnostaa. Lisäksi valokuvanäyttelyt ovat mielestäni aina mukavia.

Robert Whitaker kuvasi the Beatlesia parin vuoden ajan matkustaen bändin mukana esimerkiksi kiertueilla. Hänen ottamiaan kuvia päätyi myös bändin albumeiden kansikuviksi. VB:n näyttelyssä onkin esillä muun muassa "the Butcher cover", josta piti tulla the Beatlesin Yesterday and Today -albumin kansikuva, mutta joka vaihdettiin viime hetkellä toiseen kuvaan sen aiheuttaman kohun vuoksi. Jokainen voi käydä katsomassa, millaisia tunteita kuva itsessä herättää.

VB-valokuvakeskuksen kellariin oli rakennettu myös pieni toisinto the Beatlesin suosimasta Liverpoolissa sijaitsevasta the Cavern Clubista, jossa yhtye teki uransa aikana yli parisataa keikkaa.

Kellari-klubi

Lähes aito the Cavern Club

Enää puuttuu olut

Olen käynyt Liverpoolissa parikin kertaa, mutta tieni ei ole koskaan johtanut the Cavern Clubille. Jos Maksa-altaaseen tulee vielä joskus lähdettyä, luulen, että the Cavern Clubkin saattaa olla vierailulistalla.

Mikäli the Beatles on lähellä sydäntäsi, suosittelen vierailua VB-valokuvakeskuksessa. Samalla pääsee kuuntelemaan the Beatlesin musisointia, sillä näyttelyssä soivat bändin kappaleet. Museokaupasta löytyy myös kaikkea kivaa, joten se on oiva paikka esimerkiksi vannoutuneen Beatles-fanin joululahjahankinnoille.

Robert Whitaker – The Beatles näyttely on esillä VB-valokuvakeskuksessa (Kuninkaankatu 14–16) 28.10.2012 saakka. Näyttely on avoinna ma, ti, to ja pe klo 11–17 ja ke klo 11–19 sekä la ja su klo 11–15. Liput näyttelyyn maksavat 5 euroa.

Hassua muuten, että tätä kirjoittaessani Teemalta näyttäisi tulevan Beatles-elokuva the Magical Mystery Tour vuodelta -67. Melko psykedeelistä kamaa, jos saan sanoa...

Se toinen kauan suunnittelemani asia, jonka sain eilen tehtyä oli muikkuravintola-Sampossa vierailu.

Se paikka, mistä saa muikkuja

Sampo on ollut toiminnassa jo vuodesta 1931 ja ravintola on palkittu myös Suomen parhaana muikkuravintolana. Olen asunut Kuopiossa nelisen vuotta ja aikeenani on ollut käydä maistamassa Sampon muikkuja koko se aika. No, parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan.

Minulla oli vakaana aikeenani ottaa kuva muikkuannoksestani (paistetut muikut smetanassa), mutta ilmeisesti nälkä kurni mahassani sen verran äänekkäästi ja ruoka näytti niin hyvältä, että muistin tämän aikeen suunnilleen puolivälissä annoksen tuhoamista. Voin kuitenkin sanoa sen verran, että Sampon maine ei ole tuulesta temmattua, vaan muikut olivat oikeasti todella herkullisia.

Jälkiruoan kanssa onnistuin hieman paremmin. Lettuja, hilloa ja kermavaahtoa, nam.

Tervellinen jälkiruoka

Ravintola Sampo sijaitsee osoitteessa Kauppakatu 13. Jos menette, kannattaa vierailla myös paikan saniteettitiloissa, sillä siellä on esillä hauskoja mietelauseita selvällä savon kielellä.

Vaikka maha oli Sampon herkkujen jälkeen täynnä kuin Turusen pyssy, piti loppuillasta herkutella vielä hieman pähkinöillä. Punnitse ja Säästä -liike (Torikatu 5) on paha, paha paikka, sillä sieltä ei ikinä pääse lähtemään ilman järkyttävää säkillistä herkkuja. Yhtään ei lähtenyt taas käsistä.

Pähkinä ja pari sen kaveria

Loppu viikonloppu taitaakin mennä sitten näitä mutustellessa.

Peace man,

Helmi


Translation:

On Friday I managed to do two things which I've meant to do for a long time: I went to see Robert Whitaker's the Beatles photo exhibition at the VB Photographic Centre and eat at the Sampo restaurant. Some nuts were involved as well. A great Friday all in all.

Sorsastusta

Huoli pois, tämä postaus ei käsittele sorsien teurastusta pyssyllä. Mutta voi sorsia ampua muullakin kuin aseella, nimittäin kameralla.

Minulla on joku jännittävä sorsa-fiksaatio, joka johtuu luultavasti siitä, että sorsat ovat aivan yksinkertaisesti mielestäni valtavan hellyttäviä eläimiä. Kun asuin Savonlinnassa, sorsiin törmäsi jatkuvasti, sillä niitä oli keskustassa rannat täynnä. Onnistuin tuolloin bongaamaan kerran jopa albino-sorsan, tarina, josta olen ikuisesti ylpeä.

Kuopiossa sorsia ei ole ollut yhtä helppoa bongata. Siksipä olinkin viikonloppuna erityisen iloinen, kun satuin aamulenkilläni yllättämään kokonaisen sorsayhteisön Hapelähteenpuistossa.

Tämä oli ensin

Ja sitten tulivat sorsat...

... jotka uivat...

... ja lähtivät karkuun

 Ja loppuun vielä ihan videokuvaa sorsista.

Peace man,

Helmi


Translation:

This post is all about wild ducks (or mallards?). I like them, I hope you do too.

Sikakova dokumentti

Hyvät Kuvat esitti torstaina Pertti Kurikan Nimipäivät punk-bändistä kertovan dokumentin Kovasikajuttu. Periaatteessa dokumentti on kuin mikä tahansa punk-bändin jäsenten elämää ja tarinaa kuvaava dokumentti: Pertti Kurikan Nimipäivien jäsenillä on asenne ja uho kohdallaan, soitto kulkee kuin junan vessa ja sanoitukset käsittelevät yhteiskunnallisia epäkohtia. Naisilla on iso osa elämässä, keikkoja riittää ja klubien takahuoneet sekä festarilavat käyvät dokumentin aikana tutuiksi. Pertti Kurikan Nimipäivissä on kuitenkin vielä sellainen erityinen aspekti, että sen kaikki jäsenet ovat kehitysvammaisia ja tämä tuo niin bändiin kuin siitä kertovaan dokumenttiinkin kiinnostavan näkökulman.

Kovasikajuttu onnistuu valottamaan kehitysvammaisen ihmisen elämää sellaisillekin katsojille, joiden omassa ystävä-, tuttava- tai sukulaispiirissä ei ole kehitysvammaisia. Se näyttää, että vammaiset ihmiset tekevät ja haluavat samoja asioita kuin kaikki muutkin. Kehitysvammaisuus ei estä punk-bändissä soittamista tai levyntekoa, rakastumista tai politiikkaan osallistumista. Tosin se voi tarkoittaa, että jalkahoitoon täytyy lähteä, vaikka olisi muutakin tekemistä.

Pertti Kurikan Nimipäivien jäsenet, kitaristi Pertti Kurikka, laulaja Kari Aalto, basisti Sami Helle ja rumpali Toni Välitalo, ovat kaikki omia persooniaan ja dokumentti seuraakin vuorollaan heistä jokaisen elämää. Samalla kuullaan, mitkä ovat niitä asioita, jotka mättävät vammaisen ihmisen elämässä nykypäivän Suomessa ja mitkä puolestaan ovat niitä asioita, jotka tuovat elämään iloa.

Dokumentti on tehty hyvin ja siihen on saatu mukaan myös koomisia elementtejä ja huumoria esimerkiksi leikkauksen avulla. Katsojalle (tai ainakaan itselleni) ei kuitenkaan tulllut sellainen olo, että tässä jotenkin naurettaisiin kehitysvammaisille tai heidän kustannuksellaan, vaan pikemminkin heidän kanssaan. 

Bändin jäsenille ei voi toivottaa kuin onnea ja menestystä, ja täytyy toivoa, että joku kuopiolainen ravitsemusalan liike olisi lähitulevaisuudessa niin fiksu, että tilaisi Pertti Kurikan Nimipäivät keikalle myös tänne kalakukkokaupunkiin. Uskon, että tupa tulisi täyteen.

Pertti Kurikan Nimipäivät: Puhevika(video Jyrki Kallio)

Peace man,

Helmi


Translation:

Went to see a Finnish document called Kovasikajuttu (The Punk Syndrome) last week which tells about the life of a punk band called Pertti Kurikan Nimipäivät  (Pertti Kurikka's Name Day). The topic is interesting as such but it becomes even more interesting because the members of Pertti Kurikka's Name Day are all somehow disabled. While showing the life of Finnish punk rockers the document also depicts what the life of a disabled person can be like in Finland.

Ihana Adele

Jotkut julkisuuden henkilöt ovat sellaisia, ettei heitä voi kuin rakastaa ja kunnioittaa, varsinkin, jos he itse tekevät jotakin sellaista, jota rakastavat. Sen nimittäin näkee ihmisestä.

Olen tainnut joskus aiemminkin mainita siitä, että liikutun aina suunnattomasti, kun näen jokun ihmisen, esimerkiksi muusikon tai tanssijan, tekevän jotakin, jossa hän on hyvä ja josta hän nauttii. Dancet, Talentit, Voice of Finlandit ja muut kykyjenetsintäkilpailut ovatkin minulle siis yhtä kyynelten juhlaa.

Törmäsin perjantaina YouTubessa videoon, joka on taltioitu Adelen vuonna 2011 the Royal Albert Hallissa pidetyltä live-keikalta. Koko keikka on joskus taidettu näyttää Suomenkin televisiossa, mutta itse en ole sitä nähnyt.

Adele laulaa videolla Someone like you -kappalettaan ja liikuttuu esityksen lopussa itsekin. En ihmettele, sillä, kun katsoo konsertin yleisöä ja sen reaktioita kappaleen aikana sekä sitä antaumusta, jolla yleisö laulaa kappaleen mukana, ei omakaan silmä pysy kuivana. Se rakkaus, kunnioitus ja yhteys, jota yleisö on varmasti kokenut artistiin tuolla hetkellä, välittyy myös videolta. Upeaa, ei voi muuta sanoa.

Adele: Someone like you (Live at the Royal Albert Hall)

Peace man,

Helmi

PS: Taidan olla vähän rakastumassa Mikko von Hertzeniin. Mies on osoittanut Talentissa  olevansa aivan äärimmäisen sympaattinen kaveri. On hienoa, kun kykyjenetsintäkilpailujen myötä nousee uudella tavalla esiin myös julkisuuden henkilöitä. Keväällä näin kävin Elastiselle ja nyt taitaa sitten olla von Hertzenin veljeksen vuoro.


Translation:

Adele, an artist who is great in what she is doing. It's touching, as is the video of her live performance at the Royal Albert Hall in 2011.

Joskus ihminen tarvitsee vähän perspektiiviä

Olen viime päivinä, tai oikeastaan kuukausina, miettinyt aika isoja asioita, edessä olevia ratkaisuja. Ja olen ymmärtänyt, että joskus asioita pitää katsoa eri perspektiivistä, jotta näkee, mistä niissä on oikeasti kyse.

Tämä ajatus tuli mieleeni, kun kävelin eräänä päivänä uimahallilta kotiin Hatsalan hautausmaan ohitse ja satuin kiinnittämään huomioni hautausmaan kivimuuriin. Oli ihan pakko kaivaa kamerakin esiin, kun näky herätti niin paljon ajatuksia.

Missä Vallu luuraa?

Niin, sammaltahan siinä on, mutta mielikuvitukseni alkoi laukata ja mietin, mitä kaikkea muuta kuva voisi esittää, jos kontekstia ei tietäisi, ja ajatukseni alkoivat rakennella tarinoita kaukaista maista ja kansoista.

Ja tulivat mieleeni myös nämä Tommy Tabermanin viisaat säkeet:

Jotka tulevat suorinta tietä, 
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella, 
outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on, 
että eksymättä 
et löydä perille.

(Veren sokeri, Gummerus 2008)

Joskus lähelle nähdäkseen on kuljettava pitkä matka. Ja ehkä vähän eksyttäväkin.

Peace man,

Helmi


Translation:

The picture shows moss on a stone wall. In my mind however, it shows a whole new world. Cherish your imagination.