Erilaisia nähtävyyksiä, osa 5: Kuopion ensimmäinen tehtaanpiippu

Nyt ollaan kuulkaas jännän äärellä tässä Erilaisia nähtävyyksiä -osioissa, sillä ketä nyt EI kiinnostaisi niinkin eksoottinen asia kuin Kuopion ensimmäinen tehtaanpiippu.

Setämies ja sen piippu

Piippu löytyy Kuopion torisataman rannasta ja sen voi paikallistaa, kun kulkee Varastokatua vähän matkaa Scandicille päin (näkyy myös Kirkkokadun ja Varastokadun risteyksestä). Piippu on sijoitettu kätevästi kahden punatiilisen kerrostalon piha-alueelle.

Piipun on siis vuonna 1875 pystyttänyt paikallinen teollisuuspohatta Gustav Ranin, jonka vanhaa Satamakadun varrella sijaitsevaa myllyä voi muuten vielä hetken käydä ihailemassa nykykunnossaan, ennen kuin se muutetaan törkeän hintaisiksi asunnoiksi. En siis aio muuttaa myllyn torniin asumaan.

Kuvat on nyysitty jälleen talouden miespuoliselta henkilöltä

Yllä vielä piippu koko komeudessaan.

Ja kuvat on muuten otettu huhtikuussa, mikä selittää kuuran maassa. Eli kyllä täällä Itä-Suomessa ihan kesä on, vaikka sataakin jatkuvasti.

Peace man,

Helmi


Translation:

This is the story of Kuopio's first smokestack. It was built in 1875 by a local big shot Gustav Ranin. The pipe is located in Varastokatu (from the crossroad of Kirkkokatu and Varastokatu towards Scandic Hotel and Väinölänniemi), on the backyard of two apartment blocks. 

And don't be scared, it is full summer in Kuopio. The pictures are taken in April which explains the frost.

Erilaisin nähtävyys evö

Käväisin päivänä eräänä Kuopion torilla, joka on vihdoin ja viimein vapautunut suurimmaksi osaksi remontin ikeen alta, ja kah, mikäs se siellä nökötti...

Poika on tullut kotiin

Itse Veljmies on päässyt takaisin paraatipaikalleen Kauppahallin eteen lähes neljän salaisessa paikassa vietetyn evakkovuoden jälkeen. Ja kuten kuvasta näkyy, patsaasta on nyt poistettu aiemmin keväällä suurta kohua kuopiolaisten keskuudessa aiheuttaneet ilkivaltasuojat, jotka patsaaseen oli evakkouden aikana kiinnitetty.

Vielä kun saisivat veden tuohon altaaseen, niin pääsisi tavallinen veronmaksaja uittamaan siihen jalkojaan.

Veljmiehen ihmeellisistä seikkailuista ja patsaaseen liittyvästä kohusta voi lukea lisää Savon Sanomista.

Peace man,

Helmi


Translation:

The Veljmies statue has been relocated at the Kuopio market square after almost a four years of absence at a secret location. All it needs now is some water for its pool.

Ei niin erilainen nähtävyys

Olen todella huono kuopiolainen, myönnän sen. Ehdin asua täällä yli viisi vuotta käymättä kertaakaan Puijon tornissa.

Pyhäinhäväistys.

Onneksi asia on nyt korjattu.

Puijon kalteva torni

Jotenkin Puijon torni on kuulunut päässäni niihin asioihin, joista ajattelee, että "Ei se nyt NIIN siisti voi olla", "Eihän siellä tarvitse käydä, jos on kuitenkin käynyt Näsinneulassa ja Eiffel-tornissa".

Niin sitä voi  ihminen olla väärässä. Tulin, näin, vaikutuin. Ja nyt olen vakaasti sitä mieltä, että jos Kuopiossa on yksi paikka, joka jokaisen turistin pitää nähdä, se on nimenomaan Puijon torni. Tai siis se maisema, joka tornista avautuu.

Kappale kauneinta Kuopiota

Tältä näytti 75 metrin korkeudessa.

Sisäänpääsy torniin maksaa 6 €. Tornissa pystyy myös ruokailemaan hyvinkin hienosti sen pyörivässä ravintolassa, sekä nautiskelemaan kahvia ja muita virvokkeita sekä pientä purtavaa tornin kahviossa.

Kesällä on ehkä käytävä tornikaljalla, vaikka sille tulisikin vähän ylimääräistä hintaa.

Triviatietona mainittakoon, että nykyinen torni on jo Puijon kolmas. Ensimmäinen 16-metrinen puinen torni rakennettiin vuonna 1856 ja toinen 24-metrinen tiilitorni 1906. Nykyinen torni on valmistunut 1963. Pitkät on siis perinteet.

Lisätietoa Puijon tornista löytyy Puijon sivuilta.

Peace man,

Helmi


Translation:

Puijo Tower is one of Kuopio's main attractions. I thought it was nothing special until I visited it recently. You should too if you come to Kuopio. The view is quite amazing.

Terveisiä Tampereelta

Näin viikon myöhässä

Olkaa hyvät

Aurinkoa viikonloppuun, vaikka ilma ei sen suhteen kovin lupaavalta näytäkään...

Helmi

Korkealta näkyy kauas

Jos ajelette viitostietä johonkin suuntaan ja kaipaatte kahvi/pysähdys/pientä suolais -paikkaa välillä Kuopio–Mikkeli, ettekä halua pysähtyä perinteisillä huoltamoketjuilla, kannattaa harkita pit stoppia Varkaudessa, tarkemmin sanottuna Varkauden Vesitornissa.

Vesitorni on nimensä mukaisesti 45 metriä korkea vesitorni, joka oli valmistuttuaan 1954 Suomen korkein asuttu rakennus. Ja asukkaita Vesitornissa on edelleen. Tämän lisäksi sen huipulla on näköalatasanne, johon on avattu tänä kesänä uusi Terassikahvila Torni.

Voin luvata, että näkymät näköalatasanteelta ovat huikeat.

Varkauden tori ja Kauppakatu Vesitornista katsottuna

Tehtaita ja Saimaata

Lisäksi näköalatasanne on laitettu tosi kivaksi, joten aurinkoisena päivänä siellä oli mukava istuksella ja katsella maisemia.

Näköalatasanteella voi heittää vaikka kyleksi

Eikä tartte mennä edes reunalle kuikkimaan, jos korkeat paikat pelottavat

Terassikahvilasta saa monelaista purtavavaa ja juotavaa, kuten lämpimiä leipiä, jäätelöä, leivonnaisia, kahvia ja virvoitusjuomia. Ja onpa kahvilassa A-oikeudetkin, joten oluensa tai siiderinsä voi nautiskella maisemia ihaillen.

Luna-leipä, jossa oli välissä metukkaa ja juustoa. Nam.

Vesitorni sijaitsee osoitteessa Nakskovinkatu 8 ja näköalatasanteelle pääsee ajelemalla hissillä ylimpään kerrokseen.

Peace man,

Helmi

PS: Oksennustauti on sitten kiva asia, varsinkin lomalla. Not.
 

Voihan Pyhä Olavi sentään!

Jälleen turvallisesti kotona parin viikon tauottoman reissuamisen jälkeen. Voin kertoa, että pesemätöntä pyykkiä on kertynyt jonkin verran. Ja kotiin pölyä (jos muuten joku on paholaisen salajuoni ihmiskunnan kiusaamiseksi, niin pöly), mutta en jaksa stressata. Ehkä tässä ehtii vielä tehdä jotain siivoushommiakin. Tosin olympialaiset ovat koukuttaneet meikäläistä viime päivinä sen verran, että nähtäväksi jää, milloin. Uinti, se on kyllä yllättävän jännä laji se, vaikka näyttäisi, ettei siinä taida kansainvälistä suomalaismenestystä näissä tsembaloissa juuri tulla.

Ennen normaaliin kuopiolaiseen arkeen siirtymistä olisi vielä pari reissupostausta jäljellä. Ensimmäinen liittyy viime viikonloppuun, Savonlinnaan ja Pyhän Olavin päivään. 

Arvaisiko, missä olen käynyt?

Hassua kyllä, harrastin vasta viime viikonloppuna ensimmäisen kerran tänä kesänä niin sanottuja perinteisiä suomalaisia kesänviettoaktiviteetteja, kuten uintia, saunomista, mato-onkimista, ranalla lököttelyä ja grillausta. Pääsin nimittäin perjantaina käymään ystäväni luona Kesälahdella, jossa kesä tuntui juuri siltä, kuin sen pitäisikin tuntua. Tuli niin oma lapsuus ja mökillä vietetyt kesät mieleen. En kyllä oikeastaan yhtään ihmettele, miksi suomalaiset niin mielellään harrastavat näitä perinteisiä kesäaktiviteetteja.

Pelasimme jopa nelikenttää (melkein niin kuin pesäpallo) ja sain ilokseni huomata, että päässäni on tapahtunut sitten kouluaikojen jonkinlainen valaistuminen pesäpallon hutkimisessa: Osuin palloon lähes joka lyönnillä ja se jopa lensi vähän pidemmällekin kuin ihan etukenttään. Osumisen ilo tosin loppui siihen, kun löin pahemman laatuisen hudin ja sain olkapääni hitusen sijoiltaan. No, ei ole mitään, mitä savusauna ei korjaisi.

Mato-ongellakin oli todella mukavaa. Tai siis olisi ollut, jos ei onkimiseen tarvitsisi käyttää eläviä kastikkaita ja jos kalat eivät aina haluaisi nielaista koukkua niin syvälle, että niiltä lähtee puolet sisuksista mukana, kun koukkua yrittää onkia ulos. Jouduimmekin turvautumaan kalojen pikalopettamiseen vasaralla säästääksemme ne suuremmilta käsrsimyksiltä. Saimme yhteensä neljä ahventa ja niistä tuli oikein hyvät fileet.

Lauantain vietimme Savonlinnassa ja kävimme tutustumassa paikalliseen yöelämään. En onnistunut bongaamaan yhtäkään Oopperajuhlille tullutta julkkista, mikä pisti vähän harmittamaan. Mutta Savonlinna on kyllä ihana kesäkaupunki (niin kuin kaikki muutkin suomalaiset kaupungit). Koska olen itse kasvanut veden äärellä, se vain viehättää ja Savonlinnassahan sitä riittää. Vaikka aiemmassa postauksessa puhuinkin siitä, että kaupunkeja ei pitäisi vertailla toisiinsa, niin olen aina hiljaa mielessäni ajatellut, että Savonlinna voisi olla vähän niin kuin Suomen Monaco...

Rantaa riittää

Sunnuntaina Savonlinnassa juhlittiin Pyhän Olavin päivää. Jos olen oikein ymmärtänyt, tämä on tavallaan kaupunkilaisten oma juhla, jossa juhlitaan oopperakauden päättymistä. Ja tietenkin myös varmaan sitä Pyhää Olavia. Kaupunki on joka tapauksessa Pyhän Olavin päivänä aina täynnä tapahtumia ja elämää. Useimpiin museoihin on ilmainen sisäänpääsy, torilla esiintyy bändejä ja ilta päättyy ilotulitukseen.

Satamasta löytyi yksi Antero

Emme osallistuneet päivän juhlallisuuksiin sen kummemmin. Kävimme vain käveleskelämässä torilla ja satamassa ja ihailemassa Olavinlinnaa ulkoapäin.

Vähän lisää veneitä

Siellä se jälleen on, Olavinlinna

Ja luonnollisesti kävimme morjestamassa myös linnan pässiä. Pässiinhän liittyy jokin sen tyylinen legenda, että joskus vuonna nakki, kun Olavinlinnassa vielä asuttiin, vihollinen yritti salakavalasti hyökätä linnaan yöllä. Linnan pässi oli kuitenkin kiivennyt linnan muurille ja kun pässin varjo heijastui oikeassa valossa linnaa ympäröivään veteen, vihollinen luuli sitä paholaiseksi ja jätti hyökkäämättä. Että aikamoinen sankari siis tuo sarvekas kaveri.

Olavinlinnan pässi ja sen kuuluisat sukukalleudet

Nykyiset sukupolvet kunnioittavat pässiä maalaamalla aina vappuisin sen pallit. Savonlinnalaisilla opiskelijajärjestöillä on vappuisin nimittäin aina kisa siitä, kuka ehtii ensin maalata pässin pallit oman ainejärjestönsä värillä. Vapun jälkeen pässi käydään aina siistimässä normaalikuntoon. Luoja yksin tietää, mistä tämäkin traditio on saanut alkunsa (saa muuten kertoa, joku tietää)... Mutta Olavinlinna on kyllä siitä kiva paikka, että siihen liittyy tuollaisia jännittäviä legendoja, kuten myös tarina linnan muuriin muuratusta neidosta ja hänen kyynelistään (tai sydänverestä?) muuriin kasvaneesta pihlajasta.

Ja purjeveneitä

Pässin ja linnan pällistelyn ohella kävimme syömässä pehmistä. Sain kesän ensimmäisen suklaapehmikseni Lipalta. Jostain syystä onnistun aina osumaan jäätelökioskille juuri niinä päivinä, kun EI ole suklaapehmispäivä. Onneksi Lippa ei kuitenkaan pettänyt pientä ihmistä tälläkään kertaa.

Se on iso ja se on suklaata!

Pyhän Olavin päivän kruunasi ilotulitus. Kamerani muistikortti tuli sopivasti täyteen juuri ennen ilotulituksen alkamista, joten kuvallinen ilottelu tästä tapahtumasta jää nyt tällä kertaa väliin. Mutta ihan hienot ne olivat.

Peace man,

Helmi

Heja Sverige!

Otsikko ei suinkaan viittaa tänään virallisesti alkaviin olympialaisiin ja siihen, että kannattaisin Ruotsia joka lajissa voittoon, vaan siihen, että kävin männä viikolla pyörähtämässä rakkaan naapurimaamme pääkaupungissa, joka tuttavallisemmissa piireissä myös Stokiksena tunnetaan.

Matka Suomesta Ruotsin puolelle taittui perisuomalaiseen tapaan laivalla, jonka reittiä operoi Viking Line. Varasimme reissun joskus kesäkuun alkupuolella ja pohdimme pitkään, seilatako kyseisellä laivayhtiöllä vai sen kilpailijalla Siljalla. Viking Line voitti tarjouskilpailun lopulta siinä vaiheessa, kun aivoni ylikuumenivat Siljan verkkosivujen ja risteilyvaihtoehtojen pläräyksen kanssa ja meinasin heittää kompuutterini seinään. Tällöin kanssamatkaaja alkoi olla vahvasti sitä mieltä, että yleisen mielenterveyden ja maailmanrauhan säilyttämiseksi lienee turvallisin valita suosiolla Viikinki, jonka online-varauspalvelusta olimme onnistuneet kaivamaan esiin sentään jonkinlaisen molempia tyydyttäneen matkapaketti-ratkaisun.

Matkamme koostui hyttiöistä laivalla meno- ja tulomatkalla sekä yhdestä hotelliyöstä Tukholmassa. Ja lisukkeiksi otettiin tietenkin sekä buffetit että meriaamiaiset laivalla. Hintaa matkalle tuli reilut neljä hunttia kahdelta hengeltä. Laiva lähti Suomesta lauantaina iltapäivällä ja oli perillä Tukholmassa sunnuntaiaamuna. Paluulaiva puolestaan lähti Tukholmasta maanantai-iltapäivänä ja oli perillä Helsingissä tiistaiaamuna.

Meillä oli reissulle kaksi yhteistä päämäärää: syödä ja juoda hiton hyvin sekä katsella vähän kaupunkia. Minulla henkilökohtaisesti oli myös kolmas päämäärä: Beyond Retro. Olen lukenut parin vuoden ajan säännöllisen epäsäännöllisesti ruotsalaisen bloggaajan, Elsa Billgrenin, Ruotsin Ellen verkkosivuilla julkaistavaa blogia "Need help dressing?" ja kuolannut kuolaamasta päästyäni kaikkia niitä ihania vintage-mekkoja, jotka Elsa on löytänyt Beyond Retrosta. Koska tätä vintage-vaatteita ja asusteita myyvää putiikkia ei luonnollisestikaan löydy Suomesta, missioni on jo pitkään ollut päästä käymään lähimmässä maassa, jossa sellainen sijaitsee, eli tässä tapauksessa Ruotsissa (toinen vaihtoehto olisi ollut Englanti).

Emme siis hukanneet Tukholmaan päästyämme juurikaan aikaa, vaan napotimme sunnuntaiaamuna Drottningatanilla (77) sijaitsevan Beyond Retron edessä jo puoli yhdentoista aikaan, kun liike aukesi yhdeltätoista. Hotellimme, Hotel Oden, sijaitsi muuten erittäin kätevästi aivan lyhyen kävelymatkan päässä kyseisestä liikkeessä, vaikka teimmekin hotellivalinnan puhtaasti hinnan, emme sijainnin perusteella. Johdatusta, sanon minä.

Mycket Retro

Ja kyllähän tuo paikka vastasi kaikkia odotuksiani. Voi ne kaikki ihanuudet, joita tuolta löytyikään!

Paitoja

Vietin liikkeessä varmaan puolitoista tuntia pläräten läpi rekkejä ja sovitellen kaikkia ihania vaatekappaleita, kun seuralaiseni odotteli kärsivällisesti kaupan ulkopuolella. Lopulta kodin saivat kaksi mekkoa ja hame. Harkitsin myös hetken punaisen knallin hankkimista (kyllä, sellaisen aidon), mutta totesin sitten, ettei hattu ehkä ole kuitenkaan malliltaan kuupalleni sieltä parhaiten istuvasta päästä.

Hattuja, mm. se punainen knalli

Hinnat tämän tyyppisissä vintage-liikkeissä ovat kalliimpia kuin normaaleilla kirpputoreilla tai jopa vastaavankaltaisilla uusilla tuotteilla kaupassa. Syy siihen, miksi itse rakastan vanhoja vaatteita ja olen valmis maksamaan niistä jopa enemmän kuin uusista, käyttämättömistä vaatteista, on niiden ainutlaatuisuus ja uniikkius: kadulla tulee vastaan hyvin harvoin (koskaan?) samanlaista vaatekappaletta. Lisäksi vaatteilla on oma historiansa ja tarinansa. Itse pidän varsinkin 50- ja 60-lukujen vaatteista myös siksi, että ne sopivat vartalotyypilleni paremmin kuin monet modernit mallivartaloille suunnitellut rytkyt.

Alushameita

Beyond Retro ei mielestäni ole sieltä kalleimmasta päästä vintage-vaatteita myyvistä liikkeistä. Esimerkiksi Suomessa hinnat ovat paljon korkeampia. Monesti olen törmännyt myös siihen, että Suomessa myydään esim. UFF:illa paljon korkeampaan hintaan henkkamaukkaa tai muuta ketjuliikekamaa "vanhana".

Mekkoja!!!

Mutta jos siis rakastat vanhoja vaatteita tai asusteita, ja olet menossa käymään Tukholmassa, suosittelen lämpimästi käyntiä Beyond Retrossa. Liikkeitä on Tukholmassa kolme ja niiden osoitteet löytyvät Beyond Retron verkkosivuilta (www.beyondretro.com).

Drottninggatanilta oli hyvä jatkaa matkaa eteenpäin, sillä katu johtaa suoraan Tukholman vanhankaupungin ytimeen ja sen varrelta löytyy paljon muitakin kauppoja sekä kahviloita ja ravintoloita.

Aukko vanhaankaupunkiin

En ole käynyt ennen Gamla Stanissa, joten olin erittäin positiivisesti ihastunut sinne päästessäni. Periaatteessa se oli melko samanlainen kuin esimerkiksi Riiassa tai Tallinnassa, mutta silti aivat hurmaava kapeine pikkukatuineen ja putiikkeineen.

Kaiken se kestää

Yhdellä Gamla Staniin vieviestä silloista oli rakkauslukkoja. Toivottavasti kukaan ei keksi mennä irrottelemaan näitä yön pimeydessä ja sulattelemaan niitä metallikönteiksi.

Täälläkin ollaan vähän kujalla

Harrastin myös Tukholmassa matkamuistojen ostelua. Gamla Stanista löytyi ihana kauppa, jossa oli myynnissä jos jonkinsorttista karvaista kaveria. Täältä saattoi ehkä lähteä jotain pientä mukaan.

Yritä nyt sitten valita näistä...

Lisäksi löysin Science Fiction Bokhandelnin liikkeen (Västerlånggatan 48), jossa oli valtava valikoima science fiction- ja fantasia-genreen kuuluvaa kirjallisuutta. Kotiutin täältä muun muassa Ransom Riggsin kirjoittaman "Miss Peregrine's home for peculiar children" -kirjan, jonka olen halunnut lukea jo pidemmän aikaa, sekä pari muuta kirjaa, joita en ole onnistunut löytämään muualta. Aloitin Riggsin eilen, enkä uskaltanut lukea sitä enää ennen nukkumaanmenoa, sillä sen verran karmivalta se vaikuttaa. Koukkuun jäin kuitenkin heti, sillä juonessa on yhdistetty tehokkaasti X-men ja "Keväällä isä sai siivet" -tyyppisten teosten aihepiiriä.   

Viis pientä talloo

Tästäpä inspiraatiota postiloodan tuunausprojektiin

Joku vähän virallisempi mesta

Loppupäivä menikin sitten kivasti kaupunkia ihmetellessä. Illalla hotellisssa onnistuimme näkemään myös osan "Todella upeeta" -sarjan olympia-jaksosta, joka oli aivan hulvaton! Siinä vaiheessa, kun Bubbles harjoitteli telinevoimistelua Edinan ja Patsyn luona, meinasin pudota sängystä, kun nauroin niin paljon.

Maanantaina  ennen laivan lähtöä nautimme hyvän hotelliaamiaisen ja ajoimme sen jälkeen Slussenille metrolla. Kävimme viemässä laukut laivaterminaaliin ja menimme sitten vielä Södermalmille kävelemään ja syömään.

Tie huipulle on pitkä ja kivinen

Mystisiä holvikaaria Södermalmilla

Viking Linen terminaalia vastapäätä on korkea kallio, josta on upeat näköalat yli Tukholman. Sateisenakin päivänä kaupunki näytti kauniilta.

Se on suurkaupunki

Paikallinen asukas strikes a pose

Muutenkin alue oli kaunista ja toi mieleen Pispalan puutaloineen ja -portaineen.

Salainen puutarha

Puisia kujia

Ja portaita. Sekä oikeen kiva tagi.

Laivamatka takaisin Suomeen kuluikin sitten oikein rattoisasti tax freessä pöllöillessä sekä buffetissa. Olin muuten hieman katkera tämän reissun jälkeen siitä, ettei kukaan koskaan ollut aiemmin sanonut minulle, että laivan buffetissa kannattaa oikeasti käydä syömässä. Kun marmatin tästä siskolleni eräänä päivänä, hän sanoi sen johtuvan todennäköisesti siitä, etten ollut pienenä pitänyt laivan buffetista. Mutta haloo, ei kai yhdeksänvuotiaan voi olettaa ymmärtävän sellaisten herkkujen kuin katkarapujen, kaviaarin, mustekalan ja sushin päälle? No, onneksi nyt olen tässäkin asiassa sitten viisaampi.

Laivamme saapui muuten Suomeen tiistaina tunnin myöhässä, koska se oli osallistunut meripelastusoperaatioon, jossa ongittiin Siljan kyydistä mereen pudonnutta ruotsalaismiestä ylös. Miehellehän kävin ihan hyvin ja hänet saatiin merestä ylös elävänä. Kaverin on täytynyt kyllä olla varsinainen sissi, sillä merenkäynti oli tuona yönä aika hurjaa ja aallot korkeita. Taisi olla miekkosella jonkinlainen suojelusenkeli matkassa.

Vi ses!

Helmi

Tapahtuipa kerran Riiassa

Riika, Riika, tuo Latvian Pariisi. En nyt ole ihan varma, kuinka hyvin vertaus kuvaa Riikaa, mutta varmaan ainakin paremmin kuin "Joroinen, Suomen Pariisi". Pariisissakin viime kesänä vierailleena en välttämättä lähtisi rinnastamaan Riikaa ja Pariisia toisiinsa, vaikka kiva kaupunki Riika onkin. Joroisista sitten puhumattakaan.

Riian vanhassakaupungissa on vanhoja taloja

Vietin Riiassa neljä päivää ja tämän mittainen reissu oli oikein passeli kaupunkiin tutustumiseen. Minulle jäi Riiasta oikein kivoja muistoja ja hyvä jälkimaku, vaikka uskonkin, että en tule palaamaan kaupunkiin enää, ainakaan pelkälle lomalle. Neljässä päivässä ehdin nähdä ja kokea hyvin sen, mitä halusinkin.

Reissumme oli varattu Tjäreborgin Flex-kaupunkilomien kautta ja hintaa sille tuli vähän reilut kaksi ja puoli hunttia (lennot + hotelli) per nokka. Ei mielestäni paha hinta ollenkaan. Muutenkin reissusta olisi selvinnyt halutessaan melko edullisesti, sillä ruoan, ja varsinkin juoman, hintataso on Latviassa Suomea huokeampi.

Koimme pienen järkytyksen heti matkan alkuvaiheessa, kun tajusimme Suomessa lentokoneeseen noustessamme, että lento tehtäisiinkin vähän pienemmän puoleisella koneella. Varsinkin matkakumppanini sai ylimääräisiä sydämentykytyksiä ennen laskeutumista esiintyneestä turbulenssista, joka tuntui pikku lentsikassamme melko voimakkaasti. Perille kuitenkin pääsimme ja hotellimmekin osoittautui oikein mukavaksi. Se sijaitsi myös hyvällä paikalla, sillä jouduimme/pääsimme kävelemään joka aamu Riian vanhaankaupunkiin suunnatessamme Keskustorin (Centaltirgus) ja sen vilkkaan kaupankäyntikulttuurin läpi.

Keskustorin ilmalaivahalleinakin aikoinaan palvelleet paviljongit

Keskustori on muuten aivan mahtava paikka, eli siellä kannattaa ehdottomasti käydä, jos eksyy Riikaan. Kolutessamme läpi sen suunnattomia halleja ja piha-aluetta, tulimme siihen tulokseen, että sitä, mitä halleista ei löydy, ihminen tuskin tarvitseekaan. Ne leivät ja juustot ja lihat ja kalat ja vihannekset ja kasvikset, voihan elämä! Ehdottomasti vaikuttavin tori/kauppahalli, jossa olen koskaan päässyt vierailemaan.

Keskustorin lisäksi myös Riian vanhakaupunki on luonnollisesti näkemisen arvoinen. Siellä vietimmekin suurimman osan noista neljästä päivästä käpsytellen ympäri sen pieniä katuja ja aukioita ja vieraillen erinäköisissä pikkukaupoissa ja putiikeissa. Ja vähän tietenkin tuli katseltua myös nähtävyyksiä.

Siis kuinka söpöjä taloja voivat olla?

Eksyimme eräänä päivänä myös ihan viralliselle sightseeing tourille ja kävimme ajelemassa ympäri Riikaa ensin bussilla ja sitten pienellä veneellä. Bussikierroksella oli mahdollisuus kuunnella suomenkielistä selostusta Riiasta ja sen historiasta. Suomenkielinen selostus oli melko virkistävä kokemus, sillä selostajalla oli hyvin vahva aksentti ja jännittävä tapa katkoa lauseita kesken kaiken. Opimme kierrokselta kuitenkin paljon. Siihen kuuluva veneajelu oli myös hauska kokemus. Minusta on aina kiva tutustua kaupunkeihin hieman erilaisesta perspektiivistä. Viime keväänä osallistuin Pietarin matkalla opastetulle polkupyöräkierrokselle ja se on ehdottomasti hulvattomimpia matkakokemuksiani ikinä. Siksipä tämä veneajelukin lämmitti kovasti sydäntäni.

Maisemaa Pilsetas kanalsin tunnelin suuaukolta

Veneilyyn kuului tunnin verran ajelua ensin Pilsetas kanalsissa ja sen jälkeen Väinäjoella (Daugava).

Vähän lissee vettä

Koko kiertoajelu (tunti bussin kyydissä ja tunti veneessä) maksoi yhteensä kymmenen latia (viitisentoista euroa), eli ei mitenkään paha hinta.

Väinäjoelta oli komeat näkymät

Riika on siitä mukava kaupunki, että suurin osa tärkeimmistä nähtävyyksistä sijaisee vanhassakaupungissa kävelymatkan päässä toisistaan. Kävimme pällistelemässä useimpia nähtävyyksiä ainoastaan ulkoapäin, mutta joihinkin paikkoihin eksyimme ihan sisälle saakka.

Omasta mielestäni yksi vaikuttavimmista Riian nähtävyyksistä oli vanhankaupungin kaupungintalon aukiolla sijaitseva Latvian miehitysmuseo (Latvijas okupacijas muzejs). Rakennus itsessään ei ole mikään ilo silmälle, mutta se kertoo erittäin mielenkiintoisesti Latvian historiasta sen eri miehittäjien vallan alla. Museossa kerrotaan seikkaperäisesti esimerkiksi natsi-Saksan toimeenpanemasta Latvian juutalaisten joukkotuhosta toisen maailmansodan aikana ja varsinkin Rumbulan metsässä suoritetuista hirmuteoista. Museo veti pienen ihmisen todella hiljaiseksi ja sai konkreettisesti tajuamaan, että Latvia on joutunut kärsimään todella kovia historiansa aikana. Museoon ei ole pääsymaksua, sille voi antaa ainostaan lahjoituksia, joten museossa vierailu ei rasittanut myöskään suuresti matkabudjettia.

Vanhastakaupungista löytyi toki myös pirteämpää katseltavaa. Livin aukiolla eli Livu laukumsilla sijaitsee kuuluisa Kissatalo (Kaku maja). Tarinan mukaan talon omistanut kauppias joutui aikoinaan kiistoihin taloa vastapäätä sijaitsevan Suuren killan kanssa, koska hänelle ei suotu jäsenyyttä killassa. Kostona hän käänsi talonsa tornien nokassa olevat kissapatsaat näyttämään takapuoltaan killalle. 

Musta kissa kostopyllistämässä Kissatalon katolla

Vanhassakaupungissa nököttävät myös Kolme veljestä (Tris brali), jotka eivät nimensä aiheuttamasta ensivaikutelmasta huolimatta ole kuitenkaan lihaa ja verta, vaan ihan pelkkää kiveä. Nämä kolme keskiaikaista rakennusta on kukin tehty eri vuosisatoina. Vanhin rakennuksista on nro 17 (kuvassa oikealla), joka on kotoisin 1400-luvulta. Talon ikkunat ovat niin pienet, koska sen asukaat halusivat kuulemma välttää maksamasta "valoveroa", jota täytyi maksaa ikkunoista kadulle näkyvästä valosta. Talo nro 19 on puolestaan vuodelta 1646 ja talo nro 21 on rakennuksista uusin.

Kolme veljestä kököttävät Maza Pils ielalla

Vanhankaupungin laidalla, Brivibas bulvärisillä sijaitseva Vapaudenpatsas (Brivibas piemineklis) oli sekin varsin vaikuttava näky. Patsas on korvannut aikoinaan Pietari Suuren ratsastajapatsaan, joka katosi mystisesti ensimmäisessä maailmansodassa. Vapaudenpatsas paljastettiin vuonna 1935 ja se on latvialaisille tärkeä paikka, sillä se on maan itsenäisyyspyrkimyksien symboli. Neuvostoaikana kukkien laskemisesta patsaalle saatettiin ilmeisesti rangaista jopa karkotuksella Siperiaan, mutta nykyään patsaan juurelle lasketaan kukkia joka päivä.

Taisimme kävellä Vapaudenpatsaan ohi jokaisena Riiassa viettämänämme päivänä ja joka kerran sen edessä seisoivat kuvassakin näkyvät sotilaat, jotka suorittivat välillä myös jonkinlaista marssirituaalia patsaan edessä. Pakko kyllä sanoa, että ei käynyt miekkosia kateeksi, sillä heidän asunsa näyttivät varsin paksuilta ja meidänkin vierailumme aikaan Riiassa oli joka päivä reippaasti päälle kaksikymmentä astetta hellettä. Vettä saattaa kulua tuossa hommassa jonkin verran.

Seurasimme myös huvittuneina, kun turistit kävivät ottamassa perinteisiä "Hei katsokaa, kun seison sotilaan/vartijan vieressä" -kuvia. Olen aina miettinyt, että eikö vartijoiden/sotilaiden tee koskaa mieli noissa kuvaustilanteissa löydä hommaa läskiksi ja näyttää vaikka sormisarvia kuvattavan pään takana. Minun ainakin tekisi.

Nyt kun Riikan nähtävyyksiä on käsitelty jo jonniin verran, on aika siirtyä reissun tärkeimpään antiin: ruokaan. Ja voi poijjaat, että se oli hyvää! Voin rehellisesti sanoa, että koin matkalla sellaisen ruokaelämyksen, joka on varmasti mukana siinä elokuvassa, jonka sanotaan vilisevän ihmisen silmien ohi siinä vaiheessa, kun kuolema tulee ja korjaa mukaansa.

Minulle ei ihan oikein matkamme aikana selvinnyt, millaista on perinteinen latvialainen ruoka, mutta sen huomasimme, että club sandwichejä oli tarjolla joka paikassa sekä myös kaikkien kulinaristien suurinta herkkua eli ranskalaisia perunoita. Yritimme kuitenkin maistella myös jotakin vähän vähemmän tavanomaista apetta ja siinä myös onnistuimme. Yhden maukkaan ruokakokemuksen tarjosivat röstityppiset perunaletut kanttarellikastikkeessa. Tätä comboa voisi testata kotioloissakin. Perunaletut toimivat hyvin myös graavilohen ja ranskankerman kanssa.

Perunaa ja kanttarellikastikella sopivassa suhteessa.

Kolmantena reissupäivänä löysimme kuitenkin paikan, joka vei kielen mennessään. Aivan Kolmen veljeksen lähellä Maza Pils ielalla sijaitsee Kiploku krogs -niminen ravintola, joka on erikoistunut valkosipulia sisältävään ruokaan. Minulle ravintola oli valkosipulin suurkuluttajana taivas. Ravintolasta sai myös sellaista juustoa, jollaista en ole syönyt koskaan missään. Maistoin sekä vuohenjuustoa, että marinoitua fetaa ja molemmista meinasi lähteä taju. Varsinkin fetajuusto oli sellaista, että voin edelleen tuntea sen maun suussani. Se oli niin hyvää, että meille tuli matkakumppanini kanssa molemmille melkein tippa linssiin. Jos minut joskus tuomitaan kuolemaan ja saan valita mitä syön viimeisellä aterialla, pyydän sille varmasti kyseistä fetajuustoa.
 

Taivaallista fetajuustoa ja valkosipulileipää lähes yhtä taivaallisilla levitteillä

Ehkä tavallaan ihan hyväkin asia, että löysimme Kiploku krogsin vasta toiseksi viimeisenä päivänä, sillä luultavasti olisimme syöneet muuten koko lomamme siellä. Menimme nimittäin takaisin myös viimeisenä päivänä.

Kasviscouscousia ja aivan järrrjettömän hyvää vuohenjuustoa

Voin suositella paikkaa sydämellisesti kaikille. Ihan kaikki mitä itse ja seuralaiseni ravintolassa söimme (kaikkea piti tietenkin maistella, myös toisen ruokaa), oli aivan järjettömän hyvää. Jos siis on menossa Riikaan ja pitää valkosipulista, tämä paikka on suorastaan must vierailukohde!   

Lihhoo kera kanttarellien, perunoiden ja sinapinsiemenkastikkeen

Niin, ja sitten vielä sellainen juomiin liittyvä huomio, joka Suomessa meinaa aina unohtua eli oikea happy hour. Suomessahan tämä käsite tarkoittaa lähinnä sitä, että hilpeän tunnin aikana baarissa saattaa olla joitakin erikoishintaisia juomia, esimerkiksi euron halvempaa olutta. Vaan muualla... Eksyimme Riiassa eräänä päivänä pitämään sadetta baariin ja päätimme tilata pikku-drinksut. Sattui olemaan happy hour, mikä tarkoitti sitä, että juomia sai kaksi yhden hinnalla. Teimme siis viiden latin tilauksen, jolla kuvittelimme saavamme yhden mojiton ja yhden irish coffeen. Yllätys oli melkoinen, kun pöytään saapui tällä hinnalla kaksi aivan hervottoman kokoista irish coffeeta ja kaksi aivan valtavaa mojitoa. Että sellainen happy hour.

Vaikka tämä postaus onkin jo nyt pitkä kuin nälkävuosi, uhmaan kuitenkin silti vielä kohtaloa ja hyviä tapoja ja kirjoitan muutaman sanasen Riian ostosmahdollisuuksista. Käytimme melkein yhden kokonaisen päivän siihen, että yritimme etsiä Riian ostoskeskuksista Zaraa, Pull&Bearia, Stradivariusta ynnä muita tuttuja liikkeitä. Ei löytynyt. Mangon liikkeitä oli useampiakin ja esim. Promod sekä Oasis. Todettakoon siis näin, että mikäli reissullaan on tarkoitus shoppailla, Riika ei ehkä ole paras mahdollinen matkavaihtoehto. Mutta se, mitä Riiasta kannattaa ostaa ovat erilaiset käsityöt. Ne ovat melko edullisia ja tietenkin myös persoonallisia. Itselleni tarttui matkaan esimerkiksi aivan ihania koruja ja leluja. Lisäksi tein joitakin ostoksia Keskustorilta,  josta löysin esimerkiksi kengät ja hameen. Kaupantekokin oli mielenkiintoista, kun toinen osapuoli ei osannut englantia enkä minä latviaa tai venäjää.

Kaiken kaikkiaan reissu oli siis kiva ja täytti odotukseni ja toiveeni erittäin hyvin. Arvosanaksi annan 8,5.

Patsas, jossa on eläimiä

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, peace man,

Helmi

Ps: Pahoitteluni siitä, että Riian paikkoihin liittyviä nimiä ei ole kirjoitettu latvialaisittain vaan suomalaisittain ilman erikoismerkkejä.