Pakkomielteitä eli voiko puuroon laittaa tabascoa

Wuhuu, meikä on tulessa! Jo toinen postaus tällä viikolla.

Minulla on paha tapa jäädä jumiin tiettyihin ruoka-aineisiin ja tuotteisiin. Jumitus lähti varmaan aikoinaan liikkeelle sitruunapippurista ja paahdetuista tomaattileivistä, joita siskoni teki ja joiden päälle sitruunapippuria ripotteli. Yhdistelmä maistui aivan sairaan hyvältä ja siitä se sitten lähti. Yhdessä vaiheessa tunginkin sitruunapippuria ihan kaikkeen, ja ihmiset, jotka joutuivat syömään kanssani samaa ruokaa, saivat harmaita hiuksia, kun kaikki maistui pelkälle sitruunapippurille.

Muita addiktoivia ruoka-aineita tai tuotteita kohdallani ovat olleet sitruunateejauhe, punaviinimarjat, chili, valkosipuli, fetajuusto, aurajuusto, mozzarella, creme fraiche, näkkileipä, hapankorppu, chorizo ja meetrvursti. Jossain vaiheessa olin niin addiktoitunut vihreään tabascoon, että mietin vakavissani, voisiko sitä sekoittaa kaurapuuroon.

Viime aikoina olen alkanut huolestuttavan usein puristaa limen mehua vähän kaikkeen mitä syön. Ja odotan myös jännityksellä, kuinka minulle käy wasabin kanssa. Sekin on alkanut poltella mielessäni sen verran usein, että vainoan alkavan addiktion.

Olen kovasti pohtinut, mistä nämä addiktiot syntyvät, mutta en ole keksinyt vielä yhtäkään järjellistä selitystä. Tietäisiköhän Wikipedia? 

Peace man,

Helmi

Vanhuus ei tule yksin – se tulee termospullon kanssa

Olen viime aikoina huomannut, kuinka raivostuttavan paikkansapitäviä esi-isien ja -äitien sanonnat ovat. Luulen tämän huomion liittyvän jotenkin aikuisuuteen ja siihen, että olen tajunnut, että milleniumista on oikeasti yli 10 vuotta. Siis kuinka vanha voi ihminen olla (ai mikä ikäkriisi?)!

Raivostuttavan tosia sanontoja ovat esimerkiksi "Jokaista juhlaa seuraa arki" ja "Kaupungissa menee rahaa, vaikkei kukkaroaan aukaisekaan". Erityisen raivostuttava on kuitenkin ikään liittyvä sanonta "Vanhuus ei tule yksin", sillä tämäkin on niin totta! Itsellenihän vanhuus on tullut termospullo-ilmiön kanssa.

Olen aina pitänyt tosi mummomaisena sitä, jos ihmisillä on ollut esim. bussi- tai junamatkoilla tai vaikka luennoilla termospullo mukana. Olen tuijottanut heitä silmiäni pyöritellen, tuhahdellut nenääni, ja vannonut kovaan ääneen, että MINÄHÄN en ikinä ala raahata termaria mukanani mihinkään julkisille paikoille (jos ei sitten kyse ole makkaranpaistosta talvipakkasella, mikä ehdottomasti edellyttää minttukaakaota). Mutta kappas, että olen joutunut kuluvan vuoden aikana pyörtämään päätökseni tämänkin periaatteen suhteen.

Aloin itseni iloksi opiskella viime syksynä avoimessa yliopistossa, ja minulla on ollut opintoihini liittyviä lähiopetuspäiviä noin yksi viikonloppu kuukaudessa. Ensimmäisenä lähiopetusviikonloppuna katsoin tuhahdellen paikalle tuotuja termareita. Seuraavana viikonloppuna jo hieman kaivaten. Kolmannen lähiopetusviikonlopun lähestyessä aloin vilkuilla omaani, äidin aikoinaan lahjoittamaa termaria, hieman sillä silmällä. Ja sitten, ihan yks kaks se tapahtui ja minusta tuli mummo! Nykyisin tärkeimpiin lähiopetukseen valmistautumiseen liittyviin rutiineihini kuuluu kahvinkeittimen lataaminen täyteen edellisenä iltana ja termarin nostaminen sen viereen, etten vahingossakaan unohda ottaa sitä mukaan.

Termari on terästä, kuten sen omistava mummokin

Nyt olen jo harkinnut termarin ottamista mukaan työmatkoille. Tosin kävelen töihin, että kahvin juonti termarista kävellessä saattaisi olla hieman epäkäytännöllistä, mutta jotenkin mahdollisuus pitää kahvia mukana missä ja milloin vain, kuulostaa vain järjettömän hyvältä. Eivätkös mummot juo myös tosi paljon kahvia, että tämä vain vahvistaa teoriaani mummoutumisesta. Kauniita ja Rohkeita en ole alkanut vielä seurata, mutta toisaalta, kun se Ritskekin nyt lähti Kaunareista pois, niin en tiedä, kannattaakokaan.

Ja seuraavassa postauksessa voisin sitten varmaan esitellä kahvinkeittimeni, koska olen nyt lähtenyt tälle kodinkone-linjalle.

Loppuun vielä top7-suosikkini erilaisista sanonnoista:

1. Kun on sama pää kesät talvet, niin sattuuhan niitä vahinkoja.
2. Myöhäistä on katua, kun torakka persettä kaivaa.
3. Autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku. 
4. Pieru on paskan postimies.
5. Tulis joulu, että sais yölläkin syödä.
6. Ei kalu kylässä parane.
7. Ei ole synti olla savolainen, mutta se on iso häpeä.

Peace man,

Helmi
 

Hienoja tv-hetkiä

Kivaa pääsiäistä! Omalla kohdallani tämä juhlapyhä on sujunut oikein mainiosti. Tulin moikkaamaan entistä kämppistäni Ääslinnaan ja olemme tähän mennessä ehtineet muun muassa eksyä jonkin jännittävän hevi-bändin keikalle Häppäriin ja tanssiryhmä Tigersin keikalle Setikselle. Lisäksi olemme käyneet pääsiäislounaalla syömässä karitsaa ja mämmiä, kuunnelleet laadukasta 90-luvun jytämusiikkia Spotifysta ja ihastelleet keväältä ja koirankakalta tuoksuvaa Savonlinnaa ulkoilmassa.

Tällä hetkellä rakas ex-avopuolisoni yrittää pilata minulta tv:n näyttämällä sieltä Nolot vartalot -ohjelmaa, jossa esiintyy tällä kertaa muun muassa sisäänpäin kasvaneesta nännistä kärsivä nainen, kivesongelmainen herra, man boobsinen mies sekä parrakas nainen. Juuri nyt ohjelmassa näytetään, kuinka kokonainen rugby-joukkue tutkii kiveksiään. Laatusarja siis. Joka on eilisillan jälkimainingeista kärsivälle ihmiselle tällä hetkellä ehkä bit too much.

No, onneksi kävimme vuokraamassa äsken Polttarittaret-leffan. Laatudraamaa tiedossa siis myös loppuillasta. 

Peace man,

Helmi

Kun silmäni mä auki saan

Aamut, jolloin saa herätä rauhassa, syödä aamiaista pitkän kaavan mukaan ja lukea hömppälehtiä hartaasti, ovat parhaita. Minulla on tällä hetkellä näitä aamuja viikossa yksi lisää, ja voi pojat, kuinka olen niistä iloinnut!

Ja oli muuten hyvä juttu, etten haksahtanut siihen blenderiin, sillä vanha kunnon uskollinen Bamix on toiminut paremmin kuin hyvin smoothien tekovälineenä. Alla yksi mallia kiivi-mandariini-turkkilainen jugurtti-mustikkakeitto-lime ja kauralese.

Aamiainen, joka sisältää hedelmäisen asian

Kitusiini viime aikoina ahtamista vitamiinipommeista huolimatta onnistuin nappaamaan itselleni jostain ihanaakin ihanamman kevätflunssan. Tämän päivän taidan siis viettää pitkälti leffojen parissa. Onnistuin nimittäin vihdoinkin muutaman kuukauden ahkeran kyttäyksen jälkeen yhyttämään kirjaston Tänään palautetut -hyllystä Leonardo Di Caprion tähdittämän Inceptionin. Lisäksi nappasin hyllystä mukaani the Wrestlerin, Gone Baby Gonen sekä Paranoian.

Että eiköhän se näillä. Oikeastaan elämä tuntuu juuri nyt aika kivalta.

Peace man,

Helmi
 

Ihana Taina

Ettepäs arvaakaan, minne pääsen lauantaina! Tajusin eräänä kauniina päivänä, että tulevana lauantaina eli 23.3. kuopiolaisia hemmotellaan hyvällä musiikilla, hurtilla huumorilla ja komeilla miehillä.

Luvassa on nimittäin:

Ihku paperi!

SEMMARIT Musiikkikeskuksella klo 19! Olen ihan innosta pinkeänä! Ja toivon vähän salaa, että herrat olisivat sitten illalla irrottelemassa Introssa...

Lauantaita odotellessa ehdin kuunnella vielä ainakin sata kertaa Semmareiden suosikkibiisini, joka on tietenkin tuo otsikonkin niin vihjailevasti mainitsema Taina. Video sopii muuten loistavasti aiheeseen, joka on ollut esillä Tahdon 2013 -kampanjan myötä.

Lippuja Semmareiden keikalle saattaisi vielä saada, sillä omanikin hain vasta eilen.

Peace man,

Helmi

Tuhannen ja yhden yön aarteita

Sain jokin aika sitten siskoltani lahjuksen, joka sai sydämen sykkimään normaalia kiivaampaan tahtiin.

Punainen kaunotar

Tuhat ja yksi yötä, jonka takakansi väittää kirjan olevan vuodelta 1927. Vaan ei vuosiluvulla niin väliä, mutta nuo kuvat. En kestä, kuinka kauniita ne ovat!

Kun selailen opusta, sisäinen Klonkkuni huokailee kovaan ääneen: "My precious!"

Vaan eipä hyvä tuuri loppunut siihen, sillä sain seuraavana päivänä mummiltani toisen kirja-aarteen.

Kalevala vuodelta 1947. Pakko myöntää, että en ole koskaan varsinaisesti lukenut Kalevalaa. Voi olla, että sitä oli pakko opiskella jonkin verran kouluaikoina, mutta aika huonosti se on lapasessa.  Ajattelinkin nyt korjata virheeni ja tutusta paremmin Väinämöiseen, Lemminkäiseen, Ilmariseen ja muihin Kalevalan tyyppeihin.

Siellä jossain se Väikkä seikkailee ja soittaa hauenluista kantelettaan

Lisäksi mummin kirjahyllystä löytyi Eino Leinon kootut. Tumma on aina ollut lempi-Leinoni ja kun nyt luin sitä monen vuoden tauon jälkeen, tajusin, että sehän kertoo minusta: Eniten pelkään elämää.

Onneksi minulla, kuten maammon marjallakin, on toivoa. Ja kohta on kevät.

Peace man,

Helmi

Blendata vai eikö blendata, siinäpä pulma

Olen pohdiskellut viime aikoina blenderin hankkimista. Minulla on visio, että tekisin sillä itselleni viikonloppuaamuisin ihania smoothie-sörsseleitä, joihin tulisi esimerkiksi kiiviä ja sitruunaa ja mustikoita ja turkkilaista jugurttia ja kaikkea muuta ihanaa. Painonhallintaa parhaimmillaan.

Ja Sara la Fountainkin kertoi jossakin naistenlehdessä vinkin, että pakastettuja hedelmäkuutioita on tosi näpsäkkää tunkea blenderiin. Tulisi siis ne viimeiset ananaksen jämätkin aina käytettyä järkevästi, kun niiden pakastamiselle olisi joku syy.

Mainitsin haavestani viikonloppuna siskontytölleni. Hän kertoi hankkineensa itselleen blenderin vuosi sitten samanlaisella agendalla ja käyttäneensä sitä tähän mennessä kerran. On jokseenkin todennäköistä, että itselleni kävisi samoin.

Ja onhan minulla tietenkin Bamix. Tiedättekö sellaisen 90-luvun loppupuolella kulta-aikaansa eläneen sauvasekoittimen, jossa on mukana jos jonkinmoista härpäkettä? Virallista tv-shop -kamaa. Että ehkä yritän tehdä sillä niitä smoothieita nyt ensi alkuun ja mietin blenderiä sitten uudestaan (tosin kävin jo ihan vähän katselemassa, että Clas Ohlsonilta sellainen irtoaisi n. 36 ja Kodin Ykkösestä n. 39 eurolla).

Legendaarinen Bamix ja bonuksena vielä toinen hieno härpäke eli maidonvaahdotin

Nyt vaín pitäisi käydä vielä ryöstämässä mummin pakkanen, jotta saisi pakastemarjoja kaikkia niitä herkullisia smoothieita varten. Huoh. On tää välillä vaan vaikeaa.

Peace man,

Helmi