lauantai 30. kesäkuuta 2012

Morjensta pöytään!

Tämä blogi kertoo nimensä mukaisesti Kuopiosta. Tarkoitus ei ole kuitenkaan kirjoittaa mitään varsinaista paikkakuntablogia, vaan kertoa normaalista elämästä täällä Saimaan Kallaveden rannalla ja siitä, että sitä todellakin täällä on! Mukaan kyllä eksyy varmasti myös nähtävyyksien esittelyä ja kaikkea ylimääräistä hömppää.

Ajatus blogin kirjoittamiseen lähti siitä, että vaikka olen asunut Kuopiossa nyt nelisen vuotta, olen rakastunut sydänjuuriani myöten kaupunkiin vasta noin vuosi sitten. Sillä saattaa olla jotain tekemistä nykyisen asuinympäristöni, sen vanhoja aikoja ja Melukylän lapset -fiilistä hohkavien puutalojen, mystisten ja sieltä täältä esiin pilkahtavien rännikatujen ja joka puolella ympärillä olevan vehreyden, kanssa. Pitkällisen harkintakauden jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että Kuopio on aivan mahtava kaupunki ja haluan jakaa tätä tunnetta muillekin: I love Kuopio!

Jos siis sydäntäsi lähelläsi ovat kierot savolaiset, puutalot, kalakukot sekä lupsakka tunnelma ja ihmiset, tai jos haluat muuten vain tietää, millainen kaupunki Kuopio on ja mitä täällä oikein tehdään, hyppää mukaan kelkkaan!

Peace man,

Helmi 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti