Tuhannen ja yhden yön aarteita

Sain jokin aika sitten siskoltani lahjuksen, joka sai sydämen sykkimään normaalia kiivaampaan tahtiin.

Punainen kaunotar

Tuhat ja yksi yötä, jonka takakansi väittää kirjan olevan vuodelta 1927. Vaan ei vuosiluvulla niin väliä, mutta nuo kuvat. En kestä, kuinka kauniita ne ovat!

Kun selailen opusta, sisäinen Klonkkuni huokailee kovaan ääneen: "My precious!"

Vaan eipä hyvä tuuri loppunut siihen, sillä sain seuraavana päivänä mummiltani toisen kirja-aarteen.

Kalevala vuodelta 1947. Pakko myöntää, että en ole koskaan varsinaisesti lukenut Kalevalaa. Voi olla, että sitä oli pakko opiskella jonkin verran kouluaikoina, mutta aika huonosti se on lapasessa.  Ajattelinkin nyt korjata virheeni ja tutusta paremmin Väinämöiseen, Lemminkäiseen, Ilmariseen ja muihin Kalevalan tyyppeihin.

Siellä jossain se Väikkä seikkailee ja soittaa hauenluista kantelettaan

Lisäksi mummin kirjahyllystä löytyi Eino Leinon kootut. Tumma on aina ollut lempi-Leinoni ja kun nyt luin sitä monen vuoden tauon jälkeen, tajusin, että sehän kertoo minusta: Eniten pelkään elämää.

Onneksi minulla, kuten maammon marjallakin, on toivoa. Ja kohta on kevät.

Peace man,

Helmi