tiistai 12. helmikuuta 2013

Ravintolapäivää pukkaa jälleen

Vuoden 2013 ensimmäistä Ravintolapäivää vietetään sunnuntaina 17.2. Päiväksi pystyyn pistettyjä herkuttelupaikkoja löytyy tulevana sunnuntaina jälleen myös Kuopiosta, ja kattaus on melkoisen kiinnostava, sillä valikoimasta löytyy hyvin erityyppisiä herkkuja tarjoavia paikkoja. Ennakotietojen mukaan kuopiolaisilla on mahdollisuus herkutella ainakin italialaisilla, venäläisillä ja aasialaisilla mauilla.

Keskusta-asujaa ilahduttaa lisäksi se, että ihan Kuopion ytimestä löytyy viisi Ravintolapäivän kohdetta. Lisäksi Särkilahden seuduilta näyttäisi löytyvän yksi ja Lehtoniemestä (?) kaksi pop-up-ravintolaa.

Kenties Ravintolapäivän karttaan ilmestyy Kuopion kohdalle sunnuntaihin mennessä vielä lisääkin vaihtoehtoja.

Alla vielä paikat, jotka näkyvät kartalla tällä hetkellä:

Café Pihkova
Klo 11–15
Venäläisiä herkkuja Kuopion keskustassa
Puijonkatu 19
(50 asiakkaalle)

Sunnuntaibrunssi
Klo 10–16
Runsas brunssi ja mukavaa musiikkia
Maaherrankatu 21
(200 asiakkaalle)

Aitoja makuja Aasiasta
Klo 10–18
Kotiruokia Vietnamista, Intiasta ja Kiinasta
Tulliportinkatu 22
(50 asiakkaalle)

Kahvila Nauttimo Kuopiossa
Klo 13–18
Kotileivonnaisia tunnelmallisessa miljöössä
Kasarmikatu 2
(50 asiakkaalle)

Trattoria Sorrento
Klo 11–20
Aito italialainen ravintola
Kirkkokatu 33
(200 asiakkaalle)

Muffala
Klo 12–16
Muffalasta suolaiset ja makeat herkkumuffinit
Hauenkoukku 3
(100 asiakkaalle)

Millan kahvila
Klo 10–14
Kahvia, mehua ja leivonnaisia
Rakovalkeankatu 11
(50 asiakkaalle)

Emman ja Eemelin kahvila
Klo 12–16
Makeiden leivonnaisten kotikahvila
Satulapolku 5
(50 asiakkasalle)

Edellinen Ravintolapäivä meni meikäläiseltä ohi, kun olin reissussa, mutta jospa sitä nyt jälleen kunnostautuisi syömisen suhteen. Viitseliäisyydestä osallistuminen ei ainakaan voi jäädä kiinni, kun yksi paikoista on melkein naapurissa.

Peace man,

Helmi


Translation:

Restaurant Day is here again and will be celebrated on February 17th. The Kuopio area already has 8 pop up restaurants and hopefully more will appear on Restaurant Day's map.
   


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti