perjantai 25. tammikuuta 2013

Pientä suolaista

Kenellekään tätä blogia seuranneelle on tuskin jäänyt epäselväksi, että ruoka on lähellä sydäntäni. Ja erityisesti kaikki suolainen.

Kokeilin tuossa päivänä eräänä väsätä lehtitaikinasta ja tonnikalasta pientä suolaista, ja koska herkut onnistuivat yli odotusten, laitan hyvän eli reseptin kiertämään.

Tonnikalapestofetakierteet

Pohja:
  • Paketti valmista lehtitaikinaa (esim. Sunnuntain isot lehtitaikinalevyt, riitävät kahteen satsiin)
 Täyte:
  • n. 150 g pippurituorejuustoa (muukin maku varmasti passaa)
  • n. 1/3 prk vihreää pestoa (esim. Pirkka)
  • 1/2 sipuli
  • n. 1 dl fetajuustoa murusteltuna
  • n. 1 dl juustoraastetta
  • 1 kananmuna voiteluun
Kauli taikina levyksi. Tämä kannattaa tehdä suoraan hieman jauhotetun leivinpaperin päällä, sillä peston öljy sotkee helposti paikat. Voitele levy tuorejuustolla ja sen jälkeen pestolla. Ripottele päälle tonnikala, sipuli, fetajuusto ja juustoraaste. Mausta maun mukaan.

Kääri levy rullalle kuin kääretorttu. Leikkaa rullasta parin sentin levyisiä paloja. Käännä palan häntä aina sen alle ja litistä palaa hieman kädellä. Voitele kananmunalla ja ripottele vielä halutessasi päälle juustoraastetta.

Paista kierteet +225 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes pinta saa väriä. Yhdestä rullasta tulee kierteiden paksuudesta riippuen noin 10 kierrettä.

Tältä ne sitten suunnilleen näyttävät




Ja sitten eikun ääntä kohti!

Peace man,

Helmi


PS. Päätin lopettaa painostani valittamisen, kun kävin tällä viikolla uimahallissa ja kuuntelin vierestä, kun kaksi noin 10-vuotiasta hoikkaakin hoikempaa tyttöä oli huolissaan siitä, että heidän painonsa on noussut. Mistähän tämä puhe on opittu, jollei aikuisilta?

PPS. Lopetan painostani valittamisen ainakin silloin, kun lähellä on alle 18-vuotiaita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti