sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Ruokaa ja historiallisia rakennuksia Kuopion Ravintolapäivässä

Seuraavaa Ravintolapäivää vietetään 17.5.2014. Henkilökohtaisesti olen vähän tipahtanut kärryiltä koko Ravintolapäivästä, kun tuntuu, että se on niin usein. Mutta koska nyt satuin bongaamaan tuon päivämäärän, kerron muillekin.

Kuopiosta löytyy tämän hetken tietojen mukaan Ravintolapäivänä 10 popup-mestaa.

Itseäni kiinnostaisi kovasti esimerkiksi Kuopion lääketieteen opiskelijoiden toisen vuosikurssin Kuopion kaupungintalolla (Tulliportinkatu 31) pitämä Herkkuklinikka, josta saa suolaisia ja makeita leivonnaisia.

Kuopion taidemuseon sisäpihalle (Kauppakatu 35) pystytettävässä Kahvila Kuppikaakussa on myös tarjolla suolaisia ja makeita leivonnaisia ja tämän lisäksi kuopiolaisen Lupu-yhtyeen musisointia.

Ja onpa Ravintolapäivänä mahdollisuus päästä tutustumaan Kuopion vanhimpaan taloonkin, sillä Taivaallisia leivoksia -popup-ravintola tarjoaa leivoksia ja livemusiikkia Vanhassa pappilassa (Kuninkaankatu 12).

Ravintolapäivänä voisi siis ruokailun ohella tehdä samalla todellisen külttuurikierroksen. Toivotaan, että ilma suosii tapahtumaa.

Tarkemmat tiedot Kuopion popup-ravintoloista löytyvät Ravintolapäivän sivuilla olevasta hakupalvelusta.

Peace man,

Helmi


Translation:

The next Restaurant Day will be held on 17.5.2014. According to the current information on the event's website, there will 10 pop-up restaurants in Kuopio. In addition to food, the restaurants offer other kinds of experiences as well, such as a visit to the Kuopio City Hall (restaurant Herkkukulma, Kauppakatu 35) and to Kuopio's oldest building (restaurant Taivaallisia leivoksia, Kuninkaankatu 12). 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti