perjantai 30. marraskuuta 2012

Kynnystä Kukossa

Bongasin Kino Kuvakukosta mielenkiintoisen elokuvatapahtuman: KynnysKukon. KynnysKukko järjestetään kansainvälisenä vammaisten päivänä 3.12. sekä tiistaina 4.12.

Tapahtumassa näytettävät elokuvat kertovat muun muassa esteiden ylittämisestä sekä sairauden tai vamman kanssa elämisestä. Elokuvien pituudet vaihtelevat muutamasta minuutista reiluun puoleen tuntiin ja kahden päivän aikana niitä on tarjolla useita. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.

KynnysKukon ensimmäinen näytös alkaa maanantaina klo 17 ja tiistaina klo 15.  Itseäni kiinnostaisi esimerkiksi tiistaina näytettävä Tarinameri, joka kertoo kuuron perheen kuulevista lapsista Suomessa 1900-luvun loppupuolella. Ohjelmistossa oli myös muita mielenkiintoisia elokuvia.

Tarkemmat tiedot tapahtuman ohjelmistosta löytyvät Kino Kuvakukon sivuilta.

Peace man,

Helmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti