tiistai 10. heinäkuuta 2012

Brunssilla

Kuopiosta puuttui pitkään paikka, johon voi mennä viikonloppuaamuna syömään hyvin ja pitkään ja tapaamaan ystäviä, eli toisin sanoen paikka, jossa olisi tarjolla brunssia. Nykyään täältä löytyy niitä ainakin kaksi.

Toinen näistä brunssipaikoista on osoitteessa Kuninkaankatu 22 sijaitseva King's Crown. Olen käynyt syömässä täällä brunssia useampaankin otteeseen ja voin suositella paikkaa lämpimästi.

Brunssia on tarjolla lauantaiaamuisin klo 10–14 sekä nyt kesäisin myös sunnuntaisin klo 12–16. Brunssin hinta on joko 19 tai 12 euroa riippuen siitä, ottaako sen shamppanjan kanssa vai ilman.

Tomaatti-mozzarellasalaatti kera munakkaan ja pekonin
 
Brunssiin kuuluu salaatti, jonka voi valita paahtopaistilla tai tomaatilla ja mozzarellalla kuten yllä, munakas sekä pekonia. Tämän lisäksi brunssiin kuuluu croissantteja, leipää, levitteitä, hedelmiä, kahvia, teetä, konvehteja, mehua ja salaattia niin paljon, kuin napa vetää. Kirsikkana kakun päälle brunssin hintaan kuuluu jälkiruoka.

Pala kakkua

Omasta mielestäni brunssi on edullinen siihen nähden, mitä sen hintaan sisältyy ja sillä lähtee varmasti nälkä raavaammaltakin syöjältä. Plussaa tulee myös reilunkokoisista kahvi- ja teekupeista, jotka ovat kerrankin sen verran suuret, ettei kahvia tarvitse olla koko ajan hakemassa lisää. Ja toisinaan King's Crownissa on tarjolla myös live-musiikkia brunssin ohella.

Oman kokemukseni mukaan King's Crownin brunssit ovat olleet melko suosittuja, joten mikäli brunssille aikoo viikonloppuna, kannattaa kaiken varuilta tehdä pöytävaraus. Ja sitten eikun syömään!

Peace man,

Helmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti