keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Erilaisia nähtävyyksiä, osa 1

Jokaisessa kaupungissa on varmasti sellaisia paikkoja ja yksityiskohtia, jotka eivät eksy minkään virallisen matkaoppaan sivuille tai listauksiin, mutta jotka ovat jollakin erilaisella tavalla mielenkiintoisia tai kertovat jotakin olennaista kaupungista, sen ihmisistä tai historiasta. Näin myös Kuopiossa. Tämä otsakkeen alla olenkin ajatellut esitellä Kuopiosta erinäisiä paikkoja ja asioita, jotka omasta mielestäni ovat mainitsemisen arvoisia ja kiinnostavia, mutta jotka eivät ehkä kuitenkaan ansaitse mainintaa Kuopion virallisissa turistiesitteissä.

Esittelyarjan saa kunnian aloittaa Kuopiossa sijaitseva Pyhän Nikolaoksen katedraali, joka sijaitsee osoitteessa Sepänkatu 7.

Edestä

Suomen ortdoksisen kirkon verkkosivujen mukaan kirkon on suunnitellut rakennusmestari A. Isakson ja se on vihitty käyttöön 3.1.1904. Kirkko on peruskorjattu 2003–2004, jonka jälkeen se on myös vihitty käyttöön uudelleen. Katedraali on Kuopion ortdoksisen seurakunnan pääkirkko.

Sivulta

Jos on kiinnostunut kirkoista tai ortodoksisista kirkoista yleensä, Pyhän Nikolaoksen katedraali on toki jo itsessään vierailun arvoinen kohde.  

Itseäni tässä rakennuksessa kiinnostaa kuitenkin eräs tietty asia, joka ei välttämättä käy heti selväksi, kun sitä tarkastelee kauempaa. Kirkon julkisivumateriaalissa on nimittäin jotain erikoista. Kauempaa katsottuna näyttää, että katedraali on rakennettu punaisista tiilistä, mutta kun julkisivua tarkastelee lähempää, huomaa jotakin erikoista.

Valetiilet
 
Julkisvu ei suinkaan koostu yksittäisistä punaisista tiilistä, vaan tiilikuviot on maalattu katedraalin seinään.

Saumoja ei löydy, vaikka kuinka kokeilee

Yritin etsiä tarkempaa tietoa siitä, miksi näin on toimittu ja kuinka kauan maalaustyö on kestänyt, mutta en onnistunut tätä tietoa mistään kaivamaan. Jos jollakin on asiasta parempaa tietoutta, niin saa vinkkailla.

Mikäli liikutte katedraalilla päin, käykäähän katsomassa (tai sormeilemassa) lähempää tätä hauskaa yksityiskohtaa!

Peace man,

Helmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti