keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Iltapäivä Vänärillä

Väinölänniemi tai tuttavallisemmin Vänäri on Kuopion keskustan alueella sijaitseva urheilu- ja virkistysalue. Vänärillä on muun muassa uimaranta, yleisurheilu- ja jalkapallostadion sekä lentopallo-, koripallo- ja tenniskentät. Lisäksi niemen ympäri kulkee erilaisia teitä ja polkuja, jotka ovat suosittuja lenkkeilijöiden ja koirien ulkoiluttajien keskuudessa.

Kävimme lauantaina vähän käveleskelemässä Vänärillä, kun aurinko paistoi ja ilma oli lämmin.

Vänärin rantaa
Kauniina kesäpäivinä Vänäri on täynnä elämää. Se on loistava paikka esimerkiksi piknikeille, mölkyn pelaamiselle tai auringon palvonnalle. Aika usein siellä kohtaa myös erilaisia polttariporukoita.

Vihreää ja vettä
Tai suomalaista eläimistöä. Tämä sorsaperhe oli kesyhkön oloinen ja antautui autuaasti kuvattavaksi. Oikeita linssiludeja.

Sorsaperhe
Keväällä, kun kävin kävelemässä Vänärillä, sen rannat olivat puolestaan täynnä pesiviä silkkiuikkuja.

Lampi
Väinlönniemessä sijaitsee myös Peräniemen kasino, joka on kesäisin suosittu hääpaikka. Täällä soittaa myös osa heinäkuun lopussa järjestettävän Kuopio RockCockin bändeistä.

Peräniemen kasino
Kansallisromanttista maisemaa






Puu taipuu järven ylle
Vänärillä on myös kolme hauskaa huvimajaa, joissa voi istuskella ja katsella edessä avautuvaa maisemaa. Yksi näistä huvimajoista sijaitsee aivan niemen kärjessä ja sinne eksyy harvemmin ihmisiä. Siksi se onkin loistava haaveilupaikka. Kävimme katselemassa täällä järveä, joka näytti pelottavan tuuliselta.
Maisema huvimajasta
Kallavettä
Onneksi ehdimme karkuun, ennen kuin alkoi raivota kunnolla. Ja sitten olikin hyvä mennä jäätelökioskin kautta kotiin.

Jos aurinkoisena päivänä siis on tylsää, pakkaa mukaan viltti, kirja ja vaikka uintikamat tai kiikarit ja suuntaa Vänärille!

Peace man,

Helmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti