Mun elämä, miten siitä tuli niin kiireistä

Otsikon sisältämä kysymyksenasetteluntapainen pohdinta selittää sen, miksi en ole kirjoittanut tänne vähään aikaan mitään; en yksinkertaisesti ole ehtinyt.

Joku näissä syksyissä aina on, että kuin huomaamattaan ihminen täyttää aikataulunsa ja päivänsä kaikella mahdollisella ja mahdottomalla tekemisellä. Tein myös jälleen kerran jokasyksyisen helmasyntini ja aloitin uuden "harrastuksen", koska entisissä ei selvästikään ollut riittävästi. Kaiken hyvän lisäksi tämä on opiskelumuotoinen harrastus, joten vapaa-ajan ongelmia ei viime päivinä sanottavammin ole ollut.

Opiskeluni liittyy kirjoittamiseen, eli nyt sen sijaan, että vain kirjoittaisin vaikka tänne, opiskelen sitä. Insinöörivirhe, sanoi kanssa-asuja, tarkoittaen sitä, että joskus asiat näyttävät paperilla toimivammilta kuin käytännössä ovat. Vaan silti, kovasti olen tästä uudesta aluevaltauksesta innoissani, vaikka se aikaa viekin. Mutta ehkä kova työ vielä jossain vaiheessa palkitaan, esimerkiksi opintopisteiden muodossa.

"Opitaan yhdessä", sitä mieltä oli J.V. Snellmanin patsaskin pari viikkoa sitten. Liekö mainostanut tilanteeseen sopivasti Aikuisopiskelijan viikkoa.

Kyllä Snellmanin setä tietää, mistä puhuu

Ja on tässä tietenkin sekin hyvä puoli, että kun kirjoittelee blogia vähän harvemmin, postausideoita kertyy päähän ja paperille jopa jonoksi asti. Että kyllä se tästä. Ja kohta onkin sitten jo joulu. (Ei siihen oikeasti ole enää kuin 2,5 kuukautta!)

Puillakin on kiire, nimittäin pudottaa lehtensä

Sen lisäksi, että aloitin tämän uuden harrastuksen elämässäni, olen myös kokenut viime päivinä pika-rakastumisen. Romanssimme alkoi internetin ihmeellisistä syövereistä ja muutaman viikon harkinta- ja katseluajan jälkeen, tein pikaisen päätöksen ja sen jälkeen se on ollut menoa.

Rakkauteni kohde esittäytyy alla:

Ihana rakas elämäni Kånkkis!

Fjällrävenin ruosteenpunainen Kånken, pieni reppu, johon mahtuu suuria asioita ja joka ei saa ihmisen hartioita huutamaan Hoosiannaa.

Kävin hakemassa tämän yksilön Varkauden Carlssonilta, kun Kuopion valikoima ei ollut kovin kehuttava, enkä jaksanut odottaa toimitusta verkkokaupasta. Tiedän, tämä ON vähän hipsteriä, mutta silti. Eikös sodassa ja rakkaudessa kaikki ollut sallittua?

Arvoin pitkään omenanvihreän, punaisen ja tämän oranssihtavan välillä, mutta sitten muistin, että olin hankkinut vähän aiemmin syksyä varten kuvassa näkyvän muhkean kaulahuivin. Nämä kaksi ovat match made in heaven, sillä oikeasti ne ovat ihan samansävyisiä. Salama vain muuttaa repun väriä hieman kuvassa. 

Olen kuullut huhuja, että Kånkenit saattavat kestää jopa 20 vuotta, joten odotan rakkaustarinastamme pitkää ja onnellista. Ja uskon, että myös hartiani ovat asiasta älyttömän onnellisia.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,

Helmi


Translation:

Somehow, I've managed to get so busy lately that I haven't had much time to write this blog. Or actually, there is a particular reason for it: I started to study writing which means that now, instead of actually writing, I am learning how to write. Makes sense, right? But still, I'm extremely excited about it!

I also wanted to tell you about my new love of life, the orange Fjällräven's backbag Kånken. It's pure love and my shoulders love it as well.