Tarina kertoo 16-vuotiaasta Jacobista, jonka isoisä on kertonut tälle pikkupojasta saakka jännittäviä tarinoita omasta lapsuudestaan, eriskummallisia kykyjä omaavista lapsista, joiden kanssa asui ihmeellisellä saarella neiti Peregrinen ylläpitämässä lastenkodissa, sekä hirviöistä, jotka jahtaavat häntä ja muita erikummallisia kykyjä omaavia. Tajuttuaan vanhempana, että isosisän tarinoiden täytyy olla täyttä palturia, Jacob pitää isoisäänsä pelkästään seniilinä, kun tämä eräänä päivänä soittaa Jacobille ja kertoo, että hirviöt ovat päässeet hänen jäljilleen. Vasta kun Jacob todistaa omin silmin isoisänsä kuolevan näiden hirviöiden murhaamana, hän alkaa epäillä, että isoisän lapsuudestaan kertomissa tarinoissa saattaa sittenkin olla jotain perää. Epäilys vie hänet pienelle englantilaiselle saarelle, jossa isoisän lastenkoti on aikoinaan sijainnut ja pikkuhiljaa saaren ja lastenkodin salaisuudet alkavat keriytyä auki.
Kun aloitin kirjan, se tempaisi minut heti mukaansa ja luin sitä innoissani aina sen verran minkä uskalsin siihen saakka, kunnes Jacob pääsee saarelle, jossa isoisän lastenkoti on sijainnut ja alkaa päästä sisälle lastenkodin salaisuuksista. Tässä vaiheessa tarina mielestäni lässähti. Loppuosa oli lähinnä perusteluja, selittämistä ja rymistelyä. Minua vaivasi hieman myös se, että tähänkin tarinaan oli ängetty se pakollinen päähenkilöiden välinen rakkaustarina.
Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, minulle tuli kirjasta heti mieleen kaksi asiaa: X-men-sarjakuvat ja elokuvat sekä Tomi Kontion "Keväällä isä sai siivet" -kirja, jotka molemmat käsittelevät samantyyppistä aihetta melko samalla tavalla. Tämä on sekä hyvä että huono asia. Toisaalta kirjan aihepiiri ja juoni ovat erittäin kiinnostavia, mutta verrattuna edellämainittuihin teoksiin, tämä häviää niille 0-100. Ehkä, jos en esimerkiksi olisi lukenut Kontiota ennen tätä, saattaisin suhtautua kirjaan toisella tavalla ja se olisi todennäköisesti tehnyt minuun suuremman vaikutuksen. Nyt oli hieman sellainen olo, että olen lukenut tarinasta jo paremman version.
Kirjassa näyttelevät suurta osaa gootti-henkiset vintage-valokuvat, jotka ilmeisesti ovat osaltaan toimineet tarinan inspiraationa. Kuvat ovat pelottavia ja toimivat mukavana tehostekeinona ja tarinan elävöittäjinä. Toisaalta, joissakin tarinan kohdissa valokuvien käyttö tuntuu hieman väkinäiseltä ja päälleliimatulta ja tulee sellainen olo, että Riggs on joutunut keksimällä keksimään juoneen jonkin jutun, että on saanut siihen tietyn valokuvan mukaan.
Pidin kirjassa ja tarinassa siitä, että se puhuu suvaitsevaisuuden ja erilaisuuden hyväksymisen puolesta ja herättelee lukijoita muistamaan, mihin kaikkeen erilaisuuden pelko ja suvaitsemattomuus ovat tässä maailmassa johtaneet. Varmaankin osittain kirjan vaikutuksesta johtuen päädyin lainaamaan kirjastosta viime viikolla muutaman ihmisoikeusasioita käsittelevän elokuvankin, eli Pariisin juutalaisten kohtalosta toisessa maailmansodassa kertovan "Pariisin vainotut" sekä yhdysvaltalaisesta homoaktivistista, Harvey Milkistä, kertovan "Milkin". Loistavia leffoja molemmat.
Vaikkei kirja siis omasta mielestäni ollutkaan viiden tähden arvoinen, olen kuitenkin sitä mieltä, että se on lukemisen arvoinen. Ja kirjan lopusta päätellen olen kohtalaisen varma siitä, että jatkoa seuraa, enkä ihmettelisi, vaikka kirjan pohjalta tehtäisiin myös elokuva.
Kirja on ilmestynyt jo myös suomeksi nimellä "Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille".
Peace man,
Helmi
Translation:
When I visited Stockholm a few weeks ago, I bought a book by Ransom Riggs called "Miss Peregrine's Home for Peculiar Children". I finished the book some time ago and wanted to write a few words about it. The book tells a story of a sixteen-year-old Jacob whose grandfather has all his life told him stories about the children's home located on a magical island where he spent his childhood with other peculiar children and about the monsters chasing after him. As Jacob grows older, he realises that his grandpa's stories must be made-up and when his grandfather calls him one day to tell him that the monsters are after him again, Jacob merely thinks that grandpa has lost his mind for good. It is only after Jacob witnesses the murder of his grandpa committed by these monsters that he starts to believe there might be some true to grandpa Portman's stories after all. This leads Jacob to the mysterious island where his grandpa spent his childhood and enables him to start enraveling the secrets of the home for peculiar children.
To put is short, I liked the first part of the book. However, after Jacob was let into the world of the peculiar children the story sort of lost its interest for me. The book reminded me of two things: the X-men comics and movies and a book by a Finnish author Tomi Kontio called "Keväällä isä sai siivet". They deal with the same subject in a similar manner and because of them, I felt that I already had read and seen a better version of the story. However, I liked the fact that the story was about acceptance and tolerance which also made me think about the subject in more general level. I also liked the vintage photos used to back up the story, even though in some places they seemed to be a bit embedded in the story. I'm pretty sure there will be a sequal and wouldn't be surprised if the story was eventually turned into a movie as well.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti