Voihan Pyhä Olavi sentään!

Jälleen turvallisesti kotona parin viikon tauottoman reissuamisen jälkeen. Voin kertoa, että pesemätöntä pyykkiä on kertynyt jonkin verran. Ja kotiin pölyä (jos muuten joku on paholaisen salajuoni ihmiskunnan kiusaamiseksi, niin pöly), mutta en jaksa stressata. Ehkä tässä ehtii vielä tehdä jotain siivoushommiakin. Tosin olympialaiset ovat koukuttaneet meikäläistä viime päivinä sen verran, että nähtäväksi jää, milloin. Uinti, se on kyllä yllättävän jännä laji se, vaikka näyttäisi, ettei siinä taida kansainvälistä suomalaismenestystä näissä tsembaloissa juuri tulla.

Ennen normaaliin kuopiolaiseen arkeen siirtymistä olisi vielä pari reissupostausta jäljellä. Ensimmäinen liittyy viime viikonloppuun, Savonlinnaan ja Pyhän Olavin päivään. 

Arvaisiko, missä olen käynyt?

Hassua kyllä, harrastin vasta viime viikonloppuna ensimmäisen kerran tänä kesänä niin sanottuja perinteisiä suomalaisia kesänviettoaktiviteetteja, kuten uintia, saunomista, mato-onkimista, ranalla lököttelyä ja grillausta. Pääsin nimittäin perjantaina käymään ystäväni luona Kesälahdella, jossa kesä tuntui juuri siltä, kuin sen pitäisikin tuntua. Tuli niin oma lapsuus ja mökillä vietetyt kesät mieleen. En kyllä oikeastaan yhtään ihmettele, miksi suomalaiset niin mielellään harrastavat näitä perinteisiä kesäaktiviteetteja.

Pelasimme jopa nelikenttää (melkein niin kuin pesäpallo) ja sain ilokseni huomata, että päässäni on tapahtunut sitten kouluaikojen jonkinlainen valaistuminen pesäpallon hutkimisessa: Osuin palloon lähes joka lyönnillä ja se jopa lensi vähän pidemmällekin kuin ihan etukenttään. Osumisen ilo tosin loppui siihen, kun löin pahemman laatuisen hudin ja sain olkapääni hitusen sijoiltaan. No, ei ole mitään, mitä savusauna ei korjaisi.

Mato-ongellakin oli todella mukavaa. Tai siis olisi ollut, jos ei onkimiseen tarvitsisi käyttää eläviä kastikkaita ja jos kalat eivät aina haluaisi nielaista koukkua niin syvälle, että niiltä lähtee puolet sisuksista mukana, kun koukkua yrittää onkia ulos. Jouduimmekin turvautumaan kalojen pikalopettamiseen vasaralla säästääksemme ne suuremmilta käsrsimyksiltä. Saimme yhteensä neljä ahventa ja niistä tuli oikein hyvät fileet.

Lauantain vietimme Savonlinnassa ja kävimme tutustumassa paikalliseen yöelämään. En onnistunut bongaamaan yhtäkään Oopperajuhlille tullutta julkkista, mikä pisti vähän harmittamaan. Mutta Savonlinna on kyllä ihana kesäkaupunki (niin kuin kaikki muutkin suomalaiset kaupungit). Koska olen itse kasvanut veden äärellä, se vain viehättää ja Savonlinnassahan sitä riittää. Vaikka aiemmassa postauksessa puhuinkin siitä, että kaupunkeja ei pitäisi vertailla toisiinsa, niin olen aina hiljaa mielessäni ajatellut, että Savonlinna voisi olla vähän niin kuin Suomen Monaco...

Rantaa riittää

Sunnuntaina Savonlinnassa juhlittiin Pyhän Olavin päivää. Jos olen oikein ymmärtänyt, tämä on tavallaan kaupunkilaisten oma juhla, jossa juhlitaan oopperakauden päättymistä. Ja tietenkin myös varmaan sitä Pyhää Olavia. Kaupunki on joka tapauksessa Pyhän Olavin päivänä aina täynnä tapahtumia ja elämää. Useimpiin museoihin on ilmainen sisäänpääsy, torilla esiintyy bändejä ja ilta päättyy ilotulitukseen.

Satamasta löytyi yksi Antero

Emme osallistuneet päivän juhlallisuuksiin sen kummemmin. Kävimme vain käveleskelämässä torilla ja satamassa ja ihailemassa Olavinlinnaa ulkoapäin.

Vähän lisää veneitä

Siellä se jälleen on, Olavinlinna

Ja luonnollisesti kävimme morjestamassa myös linnan pässiä. Pässiinhän liittyy jokin sen tyylinen legenda, että joskus vuonna nakki, kun Olavinlinnassa vielä asuttiin, vihollinen yritti salakavalasti hyökätä linnaan yöllä. Linnan pässi oli kuitenkin kiivennyt linnan muurille ja kun pässin varjo heijastui oikeassa valossa linnaa ympäröivään veteen, vihollinen luuli sitä paholaiseksi ja jätti hyökkäämättä. Että aikamoinen sankari siis tuo sarvekas kaveri.

Olavinlinnan pässi ja sen kuuluisat sukukalleudet

Nykyiset sukupolvet kunnioittavat pässiä maalaamalla aina vappuisin sen pallit. Savonlinnalaisilla opiskelijajärjestöillä on vappuisin nimittäin aina kisa siitä, kuka ehtii ensin maalata pässin pallit oman ainejärjestönsä värillä. Vapun jälkeen pässi käydään aina siistimässä normaalikuntoon. Luoja yksin tietää, mistä tämäkin traditio on saanut alkunsa (saa muuten kertoa, joku tietää)... Mutta Olavinlinna on kyllä siitä kiva paikka, että siihen liittyy tuollaisia jännittäviä legendoja, kuten myös tarina linnan muuriin muuratusta neidosta ja hänen kyynelistään (tai sydänverestä?) muuriin kasvaneesta pihlajasta.

Ja purjeveneitä

Pässin ja linnan pällistelyn ohella kävimme syömässä pehmistä. Sain kesän ensimmäisen suklaapehmikseni Lipalta. Jostain syystä onnistun aina osumaan jäätelökioskille juuri niinä päivinä, kun EI ole suklaapehmispäivä. Onneksi Lippa ei kuitenkaan pettänyt pientä ihmistä tälläkään kertaa.

Se on iso ja se on suklaata!

Pyhän Olavin päivän kruunasi ilotulitus. Kamerani muistikortti tuli sopivasti täyteen juuri ennen ilotulituksen alkamista, joten kuvallinen ilottelu tästä tapahtumasta jää nyt tällä kertaa väliin. Mutta ihan hienot ne olivat.

Peace man,

Helmi