perjantai 3. elokuuta 2012

Korkealta näkyy kauas

Jos ajelette viitostietä johonkin suuntaan ja kaipaatte kahvi/pysähdys/pientä suolais -paikkaa välillä Kuopio–Mikkeli, ettekä halua pysähtyä perinteisillä huoltamoketjuilla, kannattaa harkita pit stoppia Varkaudessa, tarkemmin sanottuna Varkauden Vesitornissa.

Vesitorni on nimensä mukaisesti 45 metriä korkea vesitorni, joka oli valmistuttuaan 1954 Suomen korkein asuttu rakennus. Ja asukkaita Vesitornissa on edelleen. Tämän lisäksi sen huipulla on näköalatasanne, johon on avattu tänä kesänä uusi Terassikahvila Torni.

Voin luvata, että näkymät näköalatasanteelta ovat huikeat.

Varkauden tori ja Kauppakatu Vesitornista katsottuna
Tehtaita ja Saimaata
Lisäksi näköalatasanne on laitettu tosi kivaksi, joten aurinkoisena päivänä siellä oli mukava istuksella ja katsella maisemia.

Näköalatasanteella voi heittää vaikka kyleksi
Eikä tartte mennä edes reunalle kuikkimaan, jos korkeat paikat pelottavat
Terassikahvilasta saa monelaista purtavavaa ja juotavaa, kuten lämpimiä leipiä, jäätelöä, leivonnaisia, kahvia ja virvoitusjuomia. Ja onpa kahvilassa A-oikeudetkin, joten oluensa tai siiderinsä voi nautiskella maisemia ihaillen.

Luna-leipä, jossa oli välissä metukkaa ja juustoa. Nam.
Vesitorni sijaitsee osoitteessa Nakskovinkatu 8 ja näköalatasanteelle pääsee ajelemalla hissillä ylimpään kerrokseen.

Peace man,

Helmi

PS: Oksennustauti on sitten kiva asia, varsinkin lomalla. Not.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti