Jos satut liikuskelemaan Kuopion suunnalla 14.–16.12. ja joululahjasi ovat vielä hankkimatta, suosittelen piipahtamaan Taidetorin joulutorilla eli Taidetori Goes Joulu -tapahtumassa.
Joulutori järjestetään Kuopion matkustajasataman makasiinissa (Kallamarinan vieressä), osoitteessa Tulliportinkatu 1, 70100 Kuopio. Tori on avoinna perjantaista sunnuntaihin klo 10–16 ja Galley kahvila-ravintola iltaan saakka.
Lisää tietoa tapahtumasta löytyy Taidetorin facebook-sivuilta. Sivuilla olevista kuvista päätellen, torilta voi löytää jälleen kaikkea ihanaa...
Peace man,
Helmi
Translation:
If you are still hoping to buy some Christmas gifts and happen to be at the Kuopio area on 14.–16.12., pay a visit to the Taidetori Goes Joulu event at the Kuopio Matkustajasatama Harbour (Tulliportinkatu 1). The Christmas market is open from 10 am to 4 pm Fri–Sun.
Tapahtuipa kerran Kuopiossa
maanantai 10. joulukuuta 2012
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Vuosi ballerinana
Taisin tuossa alkusyksystä uhkailla, että voisin kirjoittaa tänne joskus jotain myös harrastuksistani. Leffakerhoa, kirjoittamista ja vesijuoksua olen aiemmissa postauksissa jonkin verran jo käsitellytkin, joten nyt olisi baletin vuoro.
Aloitin aikuisbaletin harrastamisen reilu vuosi sitten Kuopion Reippaan Voimistelijoiden riveissä. Lapsuuden satubalettituntien ja Black Swan -elokuvan lisäksi minulla ei ollut lajista aiempaa kokemusta. Olen kuitenkin harrastanut nuoruudessani voimistelua, joten ajattelin, että siitä saattaisi olla baletissa hyötyä. No ei ollut. Huomasin ainoastaan tuskaisen selvästi, kuinka nopeasti kehosta häviää tietty joustavuus, kimmoisuus ja lihasmuisti, kun niitä ei pidä aktiivisesti ja jatkuvasti yllä.
Onneksi olin sen verran innostunut lajista, että jatkoin sitä sitkeästi, vaikka välillä olisi tehnyt mieli heittää balettitossut seinään, kun kädet ja jalat eivät totelleet ja asettuneet haluamallani tavalla. Lisähaastetta toi se, että hyppäsin ryhmään kesken kauden.
Tänä syksynä jatkoin baletin harrastamista Kuopion kansalaisopistolla, kun Kuopion Reippaan Voimistelijoiden ryhmä loppui. Kansalaisopiston ryhmä aloitti alkeista ja se onkin ollut hyvää kertausta. Välillä tosin kaipaisin vauhdikkaampaakin etenemistä.
Näin jälkeenpäin ajatellen aikuisena (ja hienoisena perfektionistina) vaikeinta baletissa on ollut sen ymmärtäminen, ettei ikinä pysty samanlaiseen suoritukseen kuin opettaja, eikä ehkä koskaan voi tulla ihan niin hyväksi kuin haluaisi. Tai ainakin se vaatisi ihan älyttömästi työtä.
Myös balettitermien opettelu ja hallitseminen on ollut vanheneville aivoilleni hieman haasteellista, ja minun pitää edelleen joka kerta miettiä, millainen liike nyt olikaan kyseessä, kun puhutaan esimerkiksi rondista ja fonduesta. Pliét alkavat onneksi olla jo hallussa. Myös liikesarjojen opettelussa ja tasapainon hallinnassa on ollut omat haasteensa.
Vaikka olen kokenut baletin haasteellisena lajina, se on ollut myös äärimmäisen antoisaa. Ja toisaalta haasteellisuus on myös yksi lajin viehätyksestä, sillä siinä on koko ajan varaa kehittyä. Balettitunneilla aika kuluu myös usein kuin siivillä ja muut asiat eivät pyöri mielessä, kun tehtäviin liikkeisiin ja sarjoihin on keskityttävä koko ajan. Itselleni laji on sopinut myös siksi, ettei siinä tule tappo-kuuma tai hiki, vaikka se raskasta onkin. Balettia ei myöskään tehdä kieli vyön alla, vaan liikkeisiin kuuluu tietty hienostuneisuus ja seesteisyys. Baletissa saa olla lady ihan luvan kanssa.
Jos siis joskus olet haaveillut Prima Ballerinana olosta, ota haavettasi sarvista ja ilmoittaudu balettitunneille. Se on jokaisen jalkapohjasäryn arvoista.
Peace man,
Helmi
Translation:
I've been doing ballet for a little over a year now. It's been extremely difficult but has also given me a lot.
Aloitin aikuisbaletin harrastamisen reilu vuosi sitten Kuopion Reippaan Voimistelijoiden riveissä. Lapsuuden satubalettituntien ja Black Swan -elokuvan lisäksi minulla ei ollut lajista aiempaa kokemusta. Olen kuitenkin harrastanut nuoruudessani voimistelua, joten ajattelin, että siitä saattaisi olla baletissa hyötyä. No ei ollut. Huomasin ainoastaan tuskaisen selvästi, kuinka nopeasti kehosta häviää tietty joustavuus, kimmoisuus ja lihasmuisti, kun niitä ei pidä aktiivisesti ja jatkuvasti yllä.
 |
| Jokaisen ballerinan perusvarusteet: tossut ja säärystimet |
Tänä syksynä jatkoin baletin harrastamista Kuopion kansalaisopistolla, kun Kuopion Reippaan Voimistelijoiden ryhmä loppui. Kansalaisopiston ryhmä aloitti alkeista ja se onkin ollut hyvää kertausta. Välillä tosin kaipaisin vauhdikkaampaakin etenemistä.
Näin jälkeenpäin ajatellen aikuisena (ja hienoisena perfektionistina) vaikeinta baletissa on ollut sen ymmärtäminen, ettei ikinä pysty samanlaiseen suoritukseen kuin opettaja, eikä ehkä koskaan voi tulla ihan niin hyväksi kuin haluaisi. Tai ainakin se vaatisi ihan älyttömästi työtä.
Myös balettitermien opettelu ja hallitseminen on ollut vanheneville aivoilleni hieman haasteellista, ja minun pitää edelleen joka kerta miettiä, millainen liike nyt olikaan kyseessä, kun puhutaan esimerkiksi rondista ja fonduesta. Pliét alkavat onneksi olla jo hallussa. Myös liikesarjojen opettelussa ja tasapainon hallinnassa on ollut omat haasteensa.
Vaikka olen kokenut baletin haasteellisena lajina, se on ollut myös äärimmäisen antoisaa. Ja toisaalta haasteellisuus on myös yksi lajin viehätyksestä, sillä siinä on koko ajan varaa kehittyä. Balettitunneilla aika kuluu myös usein kuin siivillä ja muut asiat eivät pyöri mielessä, kun tehtäviin liikkeisiin ja sarjoihin on keskityttävä koko ajan. Itselleni laji on sopinut myös siksi, ettei siinä tule tappo-kuuma tai hiki, vaikka se raskasta onkin. Balettia ei myöskään tehdä kieli vyön alla, vaan liikkeisiin kuuluu tietty hienostuneisuus ja seesteisyys. Baletissa saa olla lady ihan luvan kanssa.
Jos siis joskus olet haaveillut Prima Ballerinana olosta, ota haavettasi sarvista ja ilmoittaudu balettitunneille. Se on jokaisen jalkapohjasäryn arvoista.
Peace man,
Helmi
Translation:
I've been doing ballet for a little over a year now. It's been extremely difficult but has also given me a lot.
torstai 6. joulukuuta 2012
Operaatio Venytys
Tietääkö kukaan sitä tunnetta, kun eräänä kauniina tai vähemmän kauniina päivänä sitä ihan yllättäen huomaa, että vaaka näyttää seitsemän kiloa enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikana? Samalla löytyy selitys siihen, miksi vaatteet eivät istu enää ihan siihen malliin kuin aiemmin. Eivätkä vanhat saappaatkaan oikein mene enää pohkeista kiinni.
Järkevä ihminen miettisi tässä vaiheessa varmaan painonsa pudottamista. Minä tein näin:
Katsotaan, joko kohta mahtuisi.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Peace man,
Helmi
Translation:
What to do when your old boots won't fit you anymore.
Järkevä ihminen miettisi tässä vaiheessa varmaan painonsa pudottamista. Minä tein näin:
 |
| Saapaskaulanainen |
 |
| MeNaisten hyötykäyttöä |
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Peace man,
Helmi
Translation:
What to do when your old boots won't fit you anymore.
perjantai 30. marraskuuta 2012
Kynnystä Kukossa
Bongasin Kino Kuvakukosta mielenkiintoisen elokuvatapahtuman: KynnysKukon. KynnysKukko järjestetään kansainvälisenä vammaisten päivänä 3.12. sekä tiistaina 4.12.
Tapahtumassa näytettävät elokuvat kertovat muun muassa esteiden ylittämisestä sekä sairauden tai vamman kanssa elämisestä. Elokuvien pituudet vaihtelevat muutamasta minuutista reiluun puoleen tuntiin ja kahden päivän aikana niitä on tarjolla useita. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.
KynnysKukon ensimmäinen näytös alkaa maanantaina klo 17 ja tiistaina klo 15. Itseäni kiinnostaisi esimerkiksi tiistaina näytettävä Tarinameri, joka kertoo kuuron perheen kuulevista lapsista Suomessa 1900-luvun loppupuolella. Ohjelmistossa oli myös muita mielenkiintoisia elokuvia.
Tarkemmat tiedot tapahtuman ohjelmistosta löytyvät Kino Kuvakukon sivuilta.
Peace man,
Helmi
Tapahtumassa näytettävät elokuvat kertovat muun muassa esteiden ylittämisestä sekä sairauden tai vamman kanssa elämisestä. Elokuvien pituudet vaihtelevat muutamasta minuutista reiluun puoleen tuntiin ja kahden päivän aikana niitä on tarjolla useita. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.
KynnysKukon ensimmäinen näytös alkaa maanantaina klo 17 ja tiistaina klo 15. Itseäni kiinnostaisi esimerkiksi tiistaina näytettävä Tarinameri, joka kertoo kuuron perheen kuulevista lapsista Suomessa 1900-luvun loppupuolella. Ohjelmistossa oli myös muita mielenkiintoisia elokuvia.
Tarkemmat tiedot tapahtuman ohjelmistosta löytyvät Kino Kuvakukon sivuilta.
Peace man,
Helmi
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Ikano: sieltä saa sushia ja smoothieita
Kävin tekemässä viime lauantaina uuden visiitin Ikanoon, nyt vähän pidemmän kaavan kautta. Tarkoituksena oli hankkia joulun kunniaksi erinäisiä lahjuksia ja ostospyrähdyksen päätteeksi lahjalistalle ei jäänyt enää montakaan asiaa jäljelle.
Harkitsin joululahjan ostamista myös itselleni, sillä Ikanossa on Partioaitta, jossa oli tarjouksessa Kånkeneita. Kerroin aiemmassa postauksessa, että ostin alkusyksystä itselleni tämän kulttimaineeseen nousseen repun ja olen tehnyt syksyn mittaan sen havainnon, että en ole tämän jälkeen käyttänyt juurikaan muita kasseja. Siksipä mietinkin, että jos ihmisellä voi olla monta käsilaukkua, niin kai samalla logiikalla reppujakin voisi olla useampia. Vielä kassi ei kuitenkaan lähtenyt joulupukin konttiin, sillä en osannut päättää, olisinko hankkinnut repusta sen normikoon vai hieman tilavamman version. Väri on kuitenkin ihan selvänä mielessä. Tammikuuta ja alennusmyyntejä odotellessa.
Menimme Ikanoon jo ennen kymmentä, jolloin ihmisiä ei ollut vielä ihan järjettömin laumoin liikenteessä. Puolen päivän aikaan populaa alkoi olla jo aikas paljon enemmän ja muun muassa kaikkiin ruokapaikkoihin oli melkoiset jonot. Tämä kannattaakin huomioida, jos on suuntaamassa ostoksille ruuhkaisempina päivinä. Eli jos on yhtään taipuvainen nälkäkiukkuiluun tai sen vakavampaan muotoon, nälkäraivoon, suosittelisin varaamaan mukaan pientä evästä tai valmistautumaan ainakin henkisesti siihen, että apetta ei välttämättä saa heti, kun sitä alkaa tehdä mieli.
Jonoista huolimatta onnistuimme kuitenkin testaamaan Ikanon kahta erilaista ravintoa tarjoavaa paikkaa. Ensimmäinen näistä oli Jungle Juice Bar ostoskeskuksen ensimmäisessä kerroksessa, josta saa muun muassa mehuja ja smoothieita. Itse testasin Crazy Frog -nimistä smoothieta, johon tuli mangoa, päärynää, limeä, minttua, omenamehua ja jäitä, ja seuralaiseni kokeili Choco Bumbaa, jossa oli raakasuklaata, raakakaakaota, banaania, ananasta, suklaasoijamaitoa ja jäitä. Nämä molemmat olivat todella herkullisia ja täyttivät massuakin ihan mukavasti. Aloinkin vakavasti harkita, että hankkisin kotiinkin blenderin, jotta vastaavia herkkuja voisi valmistaa milloin tahansa. Kuvat olisivat kivoja, mutta ikuvanhan digipokkarini reistailuista johtuen, sellaisia ei ole nyt tarjolla.
Toinen herkku, jota testasimme, oli luonnollisesti sushi. Kuopiosta on puuttunut tähän mennessä pelkkään sushiin erikoistunut ruokapaikka, joten Hanko Sushi -baari on tervetullut lisä kalakukkokaupunkiin (tai sen kupeeseen). Koska tarkoituksena oli vain maistella, otimme puoliksi kasvislautasen, johon kuului 12 sushia. Hintaa lautasella oli 16,50 € ja tästä on jopa kuvakin.
Lajitelma oli ihan jees, mutta kaiken rehellisyyden nimissä olen syönyt parempaakin. Ongelma oli ehkä siinä, että baarin soijakastike oli makeampaa kuin mihin olen tottunut, ja tykkään läträtä sen kanssa runsaasti. Aion kuitenkin ehdottomasti kokeilla Hanko Sushin tarjontaa myös toiste ja tutustua sen kalaisempiinkin vaihtoehtoihin. Hanko Sushi sijaitsee myös Ikanon ensimmäisessä kerroksessa, Jungle Juice Barin vieressä.
Toisen kokemuksen perusteella Ikano on mielestäni ihan toimiva paketti, ei liian suuri, mutta valikoima on kuitenkin laaja. Henkilökohtaisesti iloitsin erityisesti Stadiumin, New Yorkerin ja Vilan liikkeistä. Sekä tietenkin siitä Partioaitasta.
Ikanosta tarttui matkaan myös eräs asia, jota olen metsästänyt jo useamman vuoden kissojen ja koirien kanssa, josta josta olen täälläkin joskus kohkannut.
Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut eli uudistettu suomennos Kymmenestä pienestä neekeripojasta. Tsekkasin Tarjouskirjan Christie-osaston vanhasta tottumuksesta ja päästin tahattoman Oih-kiljaisun, kun näin, mikä hyllyssä napotti. Pokkari kotiutui päälle kuuden euron hintaan ja olen siitä ikionnellinen. Nauratti myös, kun samassa kaupassa hieman eri hyllyllä todistin samanlaisen Oih-hihkaisun, kun joku toinen shoppailija löysi itselleen jonkin ilmeisesti yhtä merkittävän opuksen.
Ai niin, ja piti vielä sanoa, että jos olette menossa Ikanoon ja tulette Helsingin suunnasta, niin ottakaa Matkuksen ramppi. Ohjaus kauppakeskukseen toimii ilmeisesti hieman huonosti.
Peace man,
Helmi
Translation:
I went for a another round at the Ikano shopping centre last Saturday. I got some Christmas shopping done and also managed to taste a few delicious treats such as a Crazy Frog smoothie at the Jungle Juice Bar and some veggie sushi at the Hanko Sushi bar. I also found a long longed Agatha Christie paperback.
 |
| Ostoksia ennen kaikkea |
 |
| Stairway to heaven, eiku... |
Jonoista huolimatta onnistuimme kuitenkin testaamaan Ikanon kahta erilaista ravintoa tarjoavaa paikkaa. Ensimmäinen näistä oli Jungle Juice Bar ostoskeskuksen ensimmäisessä kerroksessa, josta saa muun muassa mehuja ja smoothieita. Itse testasin Crazy Frog -nimistä smoothieta, johon tuli mangoa, päärynää, limeä, minttua, omenamehua ja jäitä, ja seuralaiseni kokeili Choco Bumbaa, jossa oli raakasuklaata, raakakaakaota, banaania, ananasta, suklaasoijamaitoa ja jäitä. Nämä molemmat olivat todella herkullisia ja täyttivät massuakin ihan mukavasti. Aloinkin vakavasti harkita, että hankkisin kotiinkin blenderin, jotta vastaavia herkkuja voisi valmistaa milloin tahansa. Kuvat olisivat kivoja, mutta ikuvanhan digipokkarini reistailuista johtuen, sellaisia ei ole nyt tarjolla.
Toinen herkku, jota testasimme, oli luonnollisesti sushi. Kuopiosta on puuttunut tähän mennessä pelkkään sushiin erikoistunut ruokapaikka, joten Hanko Sushi -baari on tervetullut lisä kalakukkokaupunkiin (tai sen kupeeseen). Koska tarkoituksena oli vain maistella, otimme puoliksi kasvislautasen, johon kuului 12 sushia. Hintaa lautasella oli 16,50 € ja tästä on jopa kuvakin.
 |
| – Sussia, sanoi savolainen |
Toisen kokemuksen perusteella Ikano on mielestäni ihan toimiva paketti, ei liian suuri, mutta valikoima on kuitenkin laaja. Henkilökohtaisesti iloitsin erityisesti Stadiumin, New Yorkerin ja Vilan liikkeistä. Sekä tietenkin siitä Partioaitasta.
Ikanosta tarttui matkaan myös eräs asia, jota olen metsästänyt jo useamman vuoden kissojen ja koirien kanssa, josta josta olen täälläkin joskus kohkannut.
 |
| Rakkain Christie |
Ai niin, ja piti vielä sanoa, että jos olette menossa Ikanoon ja tulette Helsingin suunnasta, niin ottakaa Matkuksen ramppi. Ohjaus kauppakeskukseen toimii ilmeisesti hieman huonosti.
Peace man,
Helmi
Translation:
I went for a another round at the Ikano shopping centre last Saturday. I got some Christmas shopping done and also managed to taste a few delicious treats such as a Crazy Frog smoothie at the Jungle Juice Bar and some veggie sushi at the Hanko Sushi bar. I also found a long longed Agatha Christie paperback.
tiistai 20. marraskuuta 2012
Jouluhäppeninkejä Kuopiossa
Vaikkei rakastaisikaan joulua ylettömästi, joulunalusaika on siitä mukavaa, että silloin tapahtuu paljon. Kokosin alle joitakin jouluisia tapahtumia, joita Kuopiossa pääsee ihastelemaan marras–joulukuussa.
Kuopion joulukauden avajaiset 24.11.2012
Joulukauden avajaisia vietetään kauppatorilla tulevana lauantaina klo 12 eteenpäin. Luvassa on erilaista ohjelmaa musiikista taikatemppuihin ja paikalla on myös joulupukki, jolle perheen pienimmät (tai miksei isommatkin) voivat esittää lahjatoiveitaan. Avajaisten päätteeksi järjestetään ilotulitus, jonka raketit alakavat paukkua klo 16:15. Jospa sitä itsekin kävisi kertomassa pukille pari lahjatoivetta...
Tähtituiskua-tapahtuma Kansalaisopistolla 12.12.2012
Kansalaisopistolla (Puistokatu 20) järjestetään 12.12. klo 12–18 opiston perinteinen Tähtituiskua-tapahtuma. Tapahtumassa esitellään kansalaisopiston eri kursseilla tehtyjä töitä sekä niiden toimintaa ja luvassa on myös työpajoja sekä opiskelijoiden esityksiä. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Aiempina vuosina Tähtituiskua-tapahtumassa on ollut myös myynnissä erilaisia käsitöitä sekä muita tuotteita. Jos joululahjat ovat vielä ostamatta, täältä on hyvä aloittaa!
Torikujan joulu 14.–16.12. ja 21.–23.12.2012
Pikku Pietarin torikuja avautuu myös joulun alla kahden viikonlopun ajaksi. Torikujalla voi käydä nauttimassa sen tunnelmasta sekä hankkimassa sitten ne loput joululahjat. Kuja on avoinna 14.–16.12. ja 21.–23.12. pe–la klo 10–17 ja su klo 12–17.
Naatitaan siis joulusta ihan uunalleen, vaikka se kaikki lumi ehtikin jo sulaa pois!
Peace man,
Helmi
PS. Kuopiossa pitäisi ilmeisesti tänä vuonna olla jälleen myös Tanssiva joulukalenteri, joka tarkoittaa tanssillisia performansseja ympäri kaupunkia joulukuun aikana. Pitäkää siis silmät ja korvat auki!
Translation:
Christmas means different kinds of events all over the town. The first one is on 24.11. at the market square when Kuopio's Christmas season will be opened. Santa Clause himself is going to be present, and the whole event is crowned with fireworks. The event starts at 12 am and the fireworks at 4.15 pm. A great opportunity to tell Santa what you want for Christmas...
Kuopion joulukauden avajaiset 24.11.2012
Joulukauden avajaisia vietetään kauppatorilla tulevana lauantaina klo 12 eteenpäin. Luvassa on erilaista ohjelmaa musiikista taikatemppuihin ja paikalla on myös joulupukki, jolle perheen pienimmät (tai miksei isommatkin) voivat esittää lahjatoiveitaan. Avajaisten päätteeksi järjestetään ilotulitus, jonka raketit alakavat paukkua klo 16:15. Jospa sitä itsekin kävisi kertomassa pukille pari lahjatoivetta...
Tähtituiskua-tapahtuma Kansalaisopistolla 12.12.2012
Kansalaisopistolla (Puistokatu 20) järjestetään 12.12. klo 12–18 opiston perinteinen Tähtituiskua-tapahtuma. Tapahtumassa esitellään kansalaisopiston eri kursseilla tehtyjä töitä sekä niiden toimintaa ja luvassa on myös työpajoja sekä opiskelijoiden esityksiä. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Aiempina vuosina Tähtituiskua-tapahtumassa on ollut myös myynnissä erilaisia käsitöitä sekä muita tuotteita. Jos joululahjat ovat vielä ostamatta, täältä on hyvä aloittaa!
Torikujan joulu 14.–16.12. ja 21.–23.12.2012
Pikku Pietarin torikuja avautuu myös joulun alla kahden viikonlopun ajaksi. Torikujalla voi käydä nauttimassa sen tunnelmasta sekä hankkimassa sitten ne loput joululahjat. Kuja on avoinna 14.–16.12. ja 21.–23.12. pe–la klo 10–17 ja su klo 12–17.
Naatitaan siis joulusta ihan uunalleen, vaikka se kaikki lumi ehtikin jo sulaa pois!
Peace man,
Helmi
PS. Kuopiossa pitäisi ilmeisesti tänä vuonna olla jälleen myös Tanssiva joulukalenteri, joka tarkoittaa tanssillisia performansseja ympäri kaupunkia joulukuun aikana. Pitäkää siis silmät ja korvat auki!
Translation:
Christmas means different kinds of events all over the town. The first one is on 24.11. at the market square when Kuopio's Christmas season will be opened. Santa Clause himself is going to be present, and the whole event is crowned with fireworks. The event starts at 12 am and the fireworks at 4.15 pm. A great opportunity to tell Santa what you want for Christmas...
lauantai 10. marraskuuta 2012
My name is Bond. James Bond.
Kävin eilen katsastamassa uuden Bondin, Skyfallin. Olen vanhempien Bond-elokuvien suurfani ja nähnyt ne kaikki lukemattomia kertoja. Bond-fanius on istutettu minuun jo pienenä mummolassa. Edesmennyt ukkini nimittäin nauhoitti Bondit aina telkkarista ja minä katsoin niitä sitten, kun olin isovanhemmillani hoidossa. Tällöin suosikkejani olivat Pallosalama, Elät vain kahdesti, Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa, sekä Octopussy. Bondit ovat minulle vähän niin kuin Inkkari Jonkkarit; niitä jaksaa katsoa aina.
Minulle Sean Connery on se ainoa oikea James (johtuisiko siitä, että ukkini muistutti häntä melko paljon). Bondin hahmoon kuuluu mielestäni olennaisesti herrasmiesmäisyys, seksikkyys sekä pilke silmäkulmassa, joita kaikkia Conneryn Bondissa oli. Bond-leffojen olennaisia elementtejä ovat mielestäni puolestaan nopeat autot, eksoottiset paikat, kauniit naiset, hullut vekottimet ja keksinnöt, tyylikkäät vaatteet, suuruudenhullut tai muuten sekapäiset rikolliset sekä vauhti ja vaaralliset tilanteet. Ja luonnollisesti tyylikäs ja dramaattinen tunnari.
Bondeja ja Bond-leffoja on ollut vuosien varrella parempia ja huonompia. Connerya yhdessä Bondissa, eli Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa, seuranneesta George Lazenbystä on vaikea sanoa Bondina oikeastaan yhtään mitään. Sinänsä harmi, että yhteen parhaista Bond-tarinoista on castattu se kaikkein mitäänsanomattomin Bond.
Roger Mooren Bond-hahmosta sekä leffoista pidän puolestani myös lähes kaikista. Hänen Bondissaan on hyvää huumoria sekä kykyä nauraa itselleen ja olla ottamatta itseään niin vakavasti. Mooren tekemistä Bondeista löytyy myös sellaisia helmiä kuin 007 rakastettuni (Jaws!), Octopussy sekä Elä ja anna toisten kuolla.
Timothy Dalton on mielestäni myös ihan kelpo Bond, joskin hänen aikanaan itse leffat menivät aika paljon synkempään ja rankempaan suuntaan. Ilmeisesti Pierce Brosnanin myötä niihin yritettiinkin saada vähän takaisin sitä huumori-aspektia. Itse en kyllä pidä Brosnanin Bondista, enkä myöskään leffoista oikeastaan yhtään. Kun maailma ei riitä on ainoa Brosnanin Bond, josta pidän ja sekin on suurimmalta osalta Robert Carlylen ja Sophie Marceaun ansiota. Viimeinen tikki oli ehkä Madonnan tekemä Bond-tunnari Die Another Day, joka on mielestäni ihan hirveää kuraa.
Tästä syystä olinkin erittäin iloinen, kun Daniel Craigista tuli Bond Brosnanin jälkeen. Craigin Bondit ovat kuitenkin olleet tähän asti minulle jonkinasteisia pettymyksiä, sillä elokuvat ovat olleet todella synkkiä ja väkivaltaisia ja olen jäänyt kaipaamaan niistä myös joitakin tiettyjä perinteisiä Bond-elementtejä. Craigin Bond on myös ollut makuuni hieman liian vakava ja teräkseltä kalskahtava. Minulla ei siis ollut myöskään Skyfallin suhteen kovin suuria odotuksia. Ehkä osittain tästä syystä elokuva pääsi yllättämään minut ihan takavasemmalta ja nousi kirkkaasti omalle Bondien Top 3 -listalleni.
Heti alkuun täytyy kyllä tunnustaa, että Skyfall ei ole mitenkään kovin perinteinen Bond-leffa ja siinä on paljon elementtejä, joita ei tähän astisissa Bondeissa ole totuttu näkemään. Jotenkin kummallisesti se kuitenkin toimi.
Daniel Craigin aikanahan Bondeissa on vilauteltu vähän enemmän 007:än henkilökohtaista persoonaa sekä taustaa ja Skyfallissa tämä viedään vielä monta askelta pidemmälle, aina hahmon lapsuuden tarinaan ja traumoihin saakka. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan ainakaan itseäni haitannut. Skyfallin juoni on myös muuten hieman poikkeuksellinen, sillä kerrankin Bond ei yritä estää suuruudenhullua rikollisneroa tuhoamasta maapalloa, vaan tarina rakentuu henkilökohtaisemman kostokuvion ympärille. Tarinassa palataan myös aivan Bond-saagan alkuun ja annetaan vihjeitä tulevasta.
Daniel Craig hoisi roolinsa hienosti ja vetosi minuun paljon enemmän kuin tähän mennessä. Ehkä se oli se pilke, jota hänellä oli tällä kertaa mielestäni enemmän silmäkulmissaan. Eikä kyllä voi sanoa, että Craigin fyysiset ominaisuudetkaan yhtään haittasivat katselukokemusta.
Leffassa heitettiin melko rankkaa herjaa Bondin iästä ja vähän vihjailtiin, että 007 alkaa olla liian vanha hommaansa. Minulla onkin vähän sellainen kutina, että Skyfall saattaisi olla Craigin viimeinen Bond. Jos näin, Bondin manttelia voisi mielestäni asetella seuraavaksi esimerkiksi Ryan Goslingin tai Michael Fassbenderin harteille...
Craigin lisäksi Skyfallissa oli tuttuna hahmona mukana Judi Denchin esittämä M. Uusina henkilöinä esiteltiin puolestaan Bondin naispuolinen agenttipuolisko (Naomie Harris), nuori IT-nörtti Q (Ben Whishaw) sekä M:n uusi pomo Gareth Mallory (Ralph Fiennes). Skyfallista puuttui tavallaan perinteinen Bond-tyttö, vaikka eräänlaisena sellaisena toimikin mystinen Sèvèrine (Bérénice Marlohe). Jostain syystä tämäkään ei kuitenkaan haitannut minua. Alkuun olin puolestani nyreissäni siitä, että Q:n hahmo oli muuttunut niin paljon, eikä elokuvassa esitelty enää hänen hulvattomia keksintöjään. Lepyin kuitenkin siinä vaiheessa, kun sitä Q:n Bondille antamaa gadgetia käytettiin juuri niin, kuin Bond-leffoissa kuuluukin.
Erityismaininnan Skyfallissa ansaitsee leffan konna eli Javier Bardemin esittämä Raoul Silva. Jos Robert Carlylen Renard oli pelottava Bond-konna, niin Silva on sitä potenssiin miljoona. Mikäli on nähnyt Coenin veljesten Menetetyn maan (No Country for Old Men) ja Bardemin Oscarin arvoisen sivuosasuorituksen siinä hyytävänä palkkamurhaajana Anton Chigurhina, voi jo aavistellakin, millaista menoa on luvassa. Sääli, että Bond-elokuvat eivät taida olla varsinaista Oscar-ehdokkuus kamaa. Jos olisivat, Bardemille voisi jälleen povata sivuosa-Oscaria Silvan roolista. Silva on pelottava, lähes Hannibal Lecter -pelottava. Pimeällä kadulla juoksisin karkuun. Jos siis ehtisin.
Tiivistäen voisi sanoa, että Skyfall yhdisteli erittäin loistavasti uutta ja vanhaa Bondia. Siinä oli tiettyjä hienoja Bond-perinteitä kunnioittavia piirteitä, mutta myös ennennäkemättömiä ja kaavaa rikkovia käänteitä. Kaiken kaikkiaan viihdyttävä paketti. Ymmärtääkseni Skyfall ei ole saanut erityisen mairittelevia julkisia arvosteluja, mutta kuten sanottu, omalla listallani se meni heittämällä parhaimpien Bond-leffojen joukkoon. Suosittelen, sekä Bond-faneille että muille elokuvan ystäville. Jo ihan vaikka sen Bardemin takia.
Loppuun vielä Skyfallin tunnari, jonka esittää Adele. Myös tämä on sen verran loistavaa kamaa, että se kilpailee omalla listallani parhaan Bond-tunnarin tittelistä Chris Cornellin You know my name -tunnarin kanssa. Ja se on paljon se.
Peace man,
Helmi
Translation:
Went to see the new James Bond movie Skyfall yesterday. Must say that I liked it awfully lot despite of the fact that it wasn't a really "traditional" Bond movie. Javier Bardem was amazing as the main villain Raoul Silva and Daniel Craig was great as Bond too, even though Sean Connery is still the one and only Bond for me.
Minulle Sean Connery on se ainoa oikea James (johtuisiko siitä, että ukkini muistutti häntä melko paljon). Bondin hahmoon kuuluu mielestäni olennaisesti herrasmiesmäisyys, seksikkyys sekä pilke silmäkulmassa, joita kaikkia Conneryn Bondissa oli. Bond-leffojen olennaisia elementtejä ovat mielestäni puolestaan nopeat autot, eksoottiset paikat, kauniit naiset, hullut vekottimet ja keksinnöt, tyylikkäät vaatteet, suuruudenhullut tai muuten sekapäiset rikolliset sekä vauhti ja vaaralliset tilanteet. Ja luonnollisesti tyylikäs ja dramaattinen tunnari.
Bondeja ja Bond-leffoja on ollut vuosien varrella parempia ja huonompia. Connerya yhdessä Bondissa, eli Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa, seuranneesta George Lazenbystä on vaikea sanoa Bondina oikeastaan yhtään mitään. Sinänsä harmi, että yhteen parhaista Bond-tarinoista on castattu se kaikkein mitäänsanomattomin Bond.
Roger Mooren Bond-hahmosta sekä leffoista pidän puolestani myös lähes kaikista. Hänen Bondissaan on hyvää huumoria sekä kykyä nauraa itselleen ja olla ottamatta itseään niin vakavasti. Mooren tekemistä Bondeista löytyy myös sellaisia helmiä kuin 007 rakastettuni (Jaws!), Octopussy sekä Elä ja anna toisten kuolla.
Timothy Dalton on mielestäni myös ihan kelpo Bond, joskin hänen aikanaan itse leffat menivät aika paljon synkempään ja rankempaan suuntaan. Ilmeisesti Pierce Brosnanin myötä niihin yritettiinkin saada vähän takaisin sitä huumori-aspektia. Itse en kyllä pidä Brosnanin Bondista, enkä myöskään leffoista oikeastaan yhtään. Kun maailma ei riitä on ainoa Brosnanin Bond, josta pidän ja sekin on suurimmalta osalta Robert Carlylen ja Sophie Marceaun ansiota. Viimeinen tikki oli ehkä Madonnan tekemä Bond-tunnari Die Another Day, joka on mielestäni ihan hirveää kuraa.
Tästä syystä olinkin erittäin iloinen, kun Daniel Craigista tuli Bond Brosnanin jälkeen. Craigin Bondit ovat kuitenkin olleet tähän asti minulle jonkinasteisia pettymyksiä, sillä elokuvat ovat olleet todella synkkiä ja väkivaltaisia ja olen jäänyt kaipaamaan niistä myös joitakin tiettyjä perinteisiä Bond-elementtejä. Craigin Bond on myös ollut makuuni hieman liian vakava ja teräkseltä kalskahtava. Minulla ei siis ollut myöskään Skyfallin suhteen kovin suuria odotuksia. Ehkä osittain tästä syystä elokuva pääsi yllättämään minut ihan takavasemmalta ja nousi kirkkaasti omalle Bondien Top 3 -listalleni.
Heti alkuun täytyy kyllä tunnustaa, että Skyfall ei ole mitenkään kovin perinteinen Bond-leffa ja siinä on paljon elementtejä, joita ei tähän astisissa Bondeissa ole totuttu näkemään. Jotenkin kummallisesti se kuitenkin toimi.
Daniel Craigin aikanahan Bondeissa on vilauteltu vähän enemmän 007:än henkilökohtaista persoonaa sekä taustaa ja Skyfallissa tämä viedään vielä monta askelta pidemmälle, aina hahmon lapsuuden tarinaan ja traumoihin saakka. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan ainakaan itseäni haitannut. Skyfallin juoni on myös muuten hieman poikkeuksellinen, sillä kerrankin Bond ei yritä estää suuruudenhullua rikollisneroa tuhoamasta maapalloa, vaan tarina rakentuu henkilökohtaisemman kostokuvion ympärille. Tarinassa palataan myös aivan Bond-saagan alkuun ja annetaan vihjeitä tulevasta.
Daniel Craig hoisi roolinsa hienosti ja vetosi minuun paljon enemmän kuin tähän mennessä. Ehkä se oli se pilke, jota hänellä oli tällä kertaa mielestäni enemmän silmäkulmissaan. Eikä kyllä voi sanoa, että Craigin fyysiset ominaisuudetkaan yhtään haittasivat katselukokemusta.
Leffassa heitettiin melko rankkaa herjaa Bondin iästä ja vähän vihjailtiin, että 007 alkaa olla liian vanha hommaansa. Minulla onkin vähän sellainen kutina, että Skyfall saattaisi olla Craigin viimeinen Bond. Jos näin, Bondin manttelia voisi mielestäni asetella seuraavaksi esimerkiksi Ryan Goslingin tai Michael Fassbenderin harteille...
Craigin lisäksi Skyfallissa oli tuttuna hahmona mukana Judi Denchin esittämä M. Uusina henkilöinä esiteltiin puolestaan Bondin naispuolinen agenttipuolisko (Naomie Harris), nuori IT-nörtti Q (Ben Whishaw) sekä M:n uusi pomo Gareth Mallory (Ralph Fiennes). Skyfallista puuttui tavallaan perinteinen Bond-tyttö, vaikka eräänlaisena sellaisena toimikin mystinen Sèvèrine (Bérénice Marlohe). Jostain syystä tämäkään ei kuitenkaan haitannut minua. Alkuun olin puolestani nyreissäni siitä, että Q:n hahmo oli muuttunut niin paljon, eikä elokuvassa esitelty enää hänen hulvattomia keksintöjään. Lepyin kuitenkin siinä vaiheessa, kun sitä Q:n Bondille antamaa gadgetia käytettiin juuri niin, kuin Bond-leffoissa kuuluukin.
Erityismaininnan Skyfallissa ansaitsee leffan konna eli Javier Bardemin esittämä Raoul Silva. Jos Robert Carlylen Renard oli pelottava Bond-konna, niin Silva on sitä potenssiin miljoona. Mikäli on nähnyt Coenin veljesten Menetetyn maan (No Country for Old Men) ja Bardemin Oscarin arvoisen sivuosasuorituksen siinä hyytävänä palkkamurhaajana Anton Chigurhina, voi jo aavistellakin, millaista menoa on luvassa. Sääli, että Bond-elokuvat eivät taida olla varsinaista Oscar-ehdokkuus kamaa. Jos olisivat, Bardemille voisi jälleen povata sivuosa-Oscaria Silvan roolista. Silva on pelottava, lähes Hannibal Lecter -pelottava. Pimeällä kadulla juoksisin karkuun. Jos siis ehtisin.
Tiivistäen voisi sanoa, että Skyfall yhdisteli erittäin loistavasti uutta ja vanhaa Bondia. Siinä oli tiettyjä hienoja Bond-perinteitä kunnioittavia piirteitä, mutta myös ennennäkemättömiä ja kaavaa rikkovia käänteitä. Kaiken kaikkiaan viihdyttävä paketti. Ymmärtääkseni Skyfall ei ole saanut erityisen mairittelevia julkisia arvosteluja, mutta kuten sanottu, omalla listallani se meni heittämällä parhaimpien Bond-leffojen joukkoon. Suosittelen, sekä Bond-faneille että muille elokuvan ystäville. Jo ihan vaikka sen Bardemin takia.
Loppuun vielä Skyfallin tunnari, jonka esittää Adele. Myös tämä on sen verran loistavaa kamaa, että se kilpailee omalla listallani parhaan Bond-tunnarin tittelistä Chris Cornellin You know my name -tunnarin kanssa. Ja se on paljon se.
Peace man,
Helmi
Translation:
Went to see the new James Bond movie Skyfall yesterday. Must say that I liked it awfully lot despite of the fact that it wasn't a really "traditional" Bond movie. Javier Bardem was amazing as the main villain Raoul Silva and Daniel Craig was great as Bond too, even though Sean Connery is still the one and only Bond for me.
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Talven vihaajan nillitystä
Voin ihan suoraan sanoa, että minulla on hyvin nihkeä suhtautuminen talveen. Voisin melkein sanoa vihaavani tätä kylmää vuodenaikaa. Täysiluminen talvikausi ja kunnon pakkasaika vielä menettelevät joten kuten, mutta nämä välikelit ja talven tuloaan tekeminen ovat minulle aina yhtä karmivaa tuskaa.
Olen myös niitä ihmisiä, joiden verenpaine alkaa kohota
vaarallisen korkeisiin lukemiin siinä vaiheessa, kun kavereiden ja tuttujen
Facebook-seinille ilmestyy statuksia, joissa kaipaillaan kuumeisesti talvea ja lunta, koska ”olisi niin kiva, kun maa olisi jo valkea”. Mieleni tekee aina huutaa ääneen, että älkää nyt hitto vieköön toivoko sitä
talvea, kun kyllä sen tietää, mitä se tässä ilmastonmuutoksen
pahoinpitelemässä maailmankolkassa taas tarkoittaa: a.) Monsteritalvea,
jolloin on lunta 10 metriä joka ikisessä paikassa, ja joka hyvällä lykyllä sulaa
pois joskus juhannuksena b.) Räntää, loskaa, vettä, likaa ja kuraa kertaa tsiljoona.
Nyt ollaan menossa siinä rännässä, loskassa, vedessä, liassa ja kurassa. Vielä viime viikolla Kuopiossa näytti tältä:
 |
| Lunta, ihanaa!!! |
 |
| Lunta ja kuusia = Joulu, vielä ihanampaa! |
Eli lunta oli. Ja autokolareita, kun ihmiset eivät olleet taaskaan ihan osanneet varautua talveen ajoissa ja liukastelivat risteyksiin kesärenkailla. Ja katuja, jotka aura-autot olivat lananneet sileäpintaisiksi luistinradoiksi niin, että viaton unihiekkaa silmistään karisteleva työmatkakävelija sai harjoitella usempaankin otteeseen telemark-alastuloa, jotta olisi välttynyt murtuneilta luilta.
No, nyt ei ole lunta sitten enää. Eipä ei. On vain sitä likaa ja loskaa ja räntää ja kuraa ja mustuutta. Mutta ei hätää, huomenna tai ylihuomenna saadaan varmaan taas lunta ja sen jälkeen voidaankin sitten luultavasti muutaman päivän päästä jälleen nauttia tästä olotilasta. Talvi, mikä ihana vuodenaika.
Pitäisi varmaan muuttaa Espanjaan. Silloin voisi kyllä olla hyvä, jos osaisi sanoa kyseisen
maan kielellä jotain muutakin kuin: Hola! Como te IIlmas?
Mucho gusto? Que tal? ja Cuantos anos tienes? Kyllähän näilläkin
varmaan alkuun pääsisi, mutta oman alan töiden löytäminen saattaisi kuitenkin
edellyttää hieman edistyneempää kielitaitoa. Tyydyn siis perisuomalaisella asenteella vain kiltisti kärvistelemään ja valittamaan.
Ja onhan talvessa tietysti joitakin hyviä puolia, kuten glögi, joulu, joululaulut ja villasukat sekä minttukaakao ja makkaravoileivät pulkkamäessä. Ja kun niihin joululauluihin nyt päästiin ja kun kerran marraskuussa jo ollaan, niin antaa soittaa sitten:
Love Actuallya voi tuijotella sitten jouluun saakka ja torjua kaamosväsymystä.
Peace man,
Helmi
PS: Jottei tämä nyt menisi ihan pelkäksi valittamiseksi, niin kaikkihan varmaan tietävät, että Kuopion Matkukseen avattiin 1.11. uusi Ikano-kappakeskus. Kävin siellä ihmettelemässä keskiviikkona, kun kauppakeskuksessa oli VIP-ilta ja kovin olin positiivisesti yllättynyt. Kivalta näytti, eikä ihmispaljouskaan ihme kyllä ahdistanut. New Yorkerista tarttui lisäksi mukaan pääkalloaiheista lämmikettä talven tuiskuja vastaan, eli ehkä tästä hengissä vielä selvitään.
Translation:
Winter is not my favourite time of the year. If it was all snow and cold, it would be ok, but I hate it when it first snows and then it melts away and everything is dirty and wet. Luckily, it's not long until Christmas.
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Kirjalöytöjä
Olen tainnut joskus mainita, että Citypörssi on aarreaitta? No se ei pettänyt tälläkään kertaa. Onnistuin löytämään sieltä erään teoksen, joten olen kaipaillut kirjahyllyni täytteeksi jo pidemmän aikaa. Sydän oikein hyppäsi, kun näin sen nököttävän hyllyssä.
Edgar Allan Poen Korppi ja Kultakuoriainen sisältää kokoelman herran kauhukertomuksia. Jouduin lukemaan tämän joskus lukiossa jollekin kurssille ja ihastuin ikihyviksi.
Suosikkitarinani teoksessa on Tohtori Tarrin ja Professori Fetherin menetelmä. Ja kyllähän se nimensäkin mukaisesti sisältää Poen todennäkköisesti tunnetuimman tarinan eli Korpin. Nevermore.
Toinen kirjallinen löytöni oli Jules Vernen Tsaarin kuriiri. Kuuntelimme tätä siskoni kanssa aina pieninä kasettikirjana ja se oli niin jännä! Pakko kokeilla nyt aikuisiällä uudestaan, nostaako Ivan Ogarevin tarina vielä kylmiä väreitä selkäpiihin.
Yhteensä nämä taisivat kustantaa kolme euroa. Kirpparilla ollessa unohtaa monesti tarkastaa myös kirjavalikoiman, mutta näköjään se kannattaa. Olen vakuuttunut, että jonain päivänä minä vielä löydän myös Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaakin jostain hyllyn rakosesta....
Peace man,
Helmi
Translation:
Found two books at Citypörssi which I've desired for some time. Me very happy.
Edgar Allan Poen Korppi ja Kultakuoriainen sisältää kokoelman herran kauhukertomuksia. Jouduin lukemaan tämän joskus lukiossa jollekin kurssille ja ihastuin ikihyviksi.
Suosikkitarinani teoksessa on Tohtori Tarrin ja Professori Fetherin menetelmä. Ja kyllähän se nimensäkin mukaisesti sisältää Poen todennäkköisesti tunnetuimman tarinan eli Korpin. Nevermore.
Toinen kirjallinen löytöni oli Jules Vernen Tsaarin kuriiri. Kuuntelimme tätä siskoni kanssa aina pieninä kasettikirjana ja se oli niin jännä! Pakko kokeilla nyt aikuisiällä uudestaan, nostaako Ivan Ogarevin tarina vielä kylmiä väreitä selkäpiihin.
Yhteensä nämä taisivat kustantaa kolme euroa. Kirpparilla ollessa unohtaa monesti tarkastaa myös kirjavalikoiman, mutta näköjään se kannattaa. Olen vakuuttunut, että jonain päivänä minä vielä löydän myös Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaakin jostain hyllyn rakosesta....
Peace man,
Helmi
Translation:
Found two books at Citypörssi which I've desired for some time. Me very happy.
maanantai 22. lokakuuta 2012
Syksy hautausmaalla
Mikäpä olisi parempi tapa viettää lauantaiaamua kuin hautausmaalla hengailu. Tämä on Kuopion Iso hautausmaa.
Ja syksyiseltä näytti muuallakin.
Näinköhän tänään oli viimeinen aurinkoinen syyspäivä. Toivottavasti ei sentään.
Peace man,
Helmi
Translation:
Is there a better way to spend Saturday morning than hanging around on a cemetery? If there is, let me know.
 |
| Siellä se lepää. Tai ne... |
 |
| Kivee! |
 |
| Rautaa |
 |
| Sinikelloja |
 |
| Puita |
 |
| Lehtiä |
 |
| Maapallo |
 |
| Heipat |
 |
| Itkeviä kallioita Tasavallankadun varrella |
 |
| Keltainen puska |
 |
| "Happamia", sanoi kettu |
 |
| Ja jotain extra-marjoja |
Peace man,
Helmi
Translation:
Is there a better way to spend Saturday morning than hanging around on a cemetery? If there is, let me know.
lauantai 20. lokakuuta 2012
The Beatles ja muikkuja
Eilen sain vihdoin aikaiseksi tehdä kaksi asiaa, jotka ovat olleet kokeilulistalla jo pitkään. Ensimmäinen näistä oli VB-valokuvakeskuksessa esillä oleva oleva Robert Whitakerin valokuvanäyttely the Beatlesista.
En ole mitenkään erityisesti Beatles-fani, vaikka pidänkin monista heidän kappaleistaan ja Yesterdayn kuorosovituksen toinen ääni onnistuu edelleen ulkomuistista. Bändillä on ollut kuitenkin niin merkittävä rooli musiikkihistoriassa, että se kiinnostaa. Lisäksi valokuvanäyttelyt ovat mielestäni aina mukavia.
Robert Whitaker kuvasi the Beatlesia parin vuoden ajan matkustaen bändin mukana esimerkiksi kiertueilla. Hänen ottamiaan kuvia päätyi myös bändin albumeiden kansikuviksi. VB:n näyttelyssä onkin esillä muun muassa "the Butcher cover", josta piti tulla the Beatlesin Yesterday and Today -albumin kansikuva, mutta joka vaihdettiin viime hetkellä toiseen kuvaan sen aiheuttaman kohun vuoksi. Jokainen voi käydä katsomassa, millaisia tunteita kuva itsessä herättää.
VB-valokuvakeskuksen kellariin oli rakennettu myös pieni toisinto the Beatlesin suosimasta Liverpoolissa sijaitsevasta the Cavern Clubista, jossa yhtye teki uransa aikana yli parisataa keikkaa.
Olen käynyt Liverpoolissa parikin kertaa, mutta tieni ei ole koskaan johtanut the Cavern Clubille. Jos Maksa-altaaseen tulee vielä joskus lähdettyä, luulen, että the Cavern Clubkin saattaa olla vierailulistalla.
Mikäli the Beatles on lähellä sydäntäsi, suosittelen vierailua VB-valokuvakeskuksessa. Samalla pääsee kuuntelemaan the Beatlesin musisointia, sillä näyttelyssä soivat bändin kappaleet. Museokaupasta löytyy myös kaikkea kivaa, joten se on oiva paikka esimerkiksi vannoutuneen Beatles-fanin joululahjahankinnoille.
Robert Whitaker – The Beatles näyttely on esillä VB-valokuvakeskuksessa (Kuninkaankatu 14–16) 28.10.2012 saakka. Näyttely on avoinna ma, ti, to ja pe klo 11–17 ja ke klo 11–19 sekä la ja su klo 11–15. Liput näyttelyyn maksavat 5 euroa.
Hassua muuten, että tätä kirjoittaessani Teemalta näyttäisi tulevan Beatles-elokuva the Magical Mystery Tour vuodelta -67. Melko psykedeelistä kamaa, jos saan sanoa...
Se toinen kauan suunnittelemani asia, jonka sain eilen tehtyä oli muikkuravintola-Sampossa vierailu.
Sampo on ollut toiminnassa jo vuodesta 1931 ja ravintola on palkittu myös Suomen parhaana muikkuravintolana. Olen asunut Kuopiossa nelisen vuotta ja aikeenani on ollut käydä maistamassa Sampon muikkuja koko se aika. No, parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan.
Minulla oli vakaana aikeenani ottaa kuva muikkuannoksestani (paistetut muikut smetanassa), mutta ilmeisesti nälkä kurni mahassani sen verran äänekkäästi ja ruoka näytti niin hyvältä, että muistin tämän aikeen suunnilleen puolivälissä annoksen tuhoamista. Voin kuitenkin sanoa sen verran, että Sampon maine ei ole tuulesta temmattua, vaan muikut olivat oikeasti todella herkullisia.
Jälkiruoan kanssa onnistuin hieman paremmin. Lettuja, hilloa ja kermavaahtoa, nam.
Ravintola Sampo sijaitsee osoitteessa Kauppakatu 13. Jos menette, kannattaa vierailla myös paikan saniteettitiloissa, sillä siellä on esillä hauskoja mietelauseita selvällä savon kielellä.
Vaikka maha oli Sampon herkkujen jälkeen täynnä kuin Turusen pyssy, piti loppuillasta herkutella vielä hieman pähkinöillä. Punnitse ja Säästä -liike (Torikatu 5) on paha, paha paikka, sillä sieltä ei ikinä pääse lähtemään ilman järkyttävää säkillistä herkkuja. Yhtään ei lähtenyt taas käsistä.
Loppu viikonloppu taitaakin mennä sitten näitä mutustellessa.
Peace man,
Helmi
Translation:
On Friday I managed to do two things which I've meant to do for a long time: I went to see Robert Whitaker's the Beatles photo exhibition at the VB Photographic Centre and eat at the Sampo restaurant. Some nuts were involved as well. A great Friday all in all.
 |
| Neljä suurta |
 |
| This is where the magic happens |
 |
| Minna valvoo, kun John, Paul, Ringo ja George ylittävät katua |
 |
| Tie perille |
Robert Whitaker kuvasi the Beatlesia parin vuoden ajan matkustaen bändin mukana esimerkiksi kiertueilla. Hänen ottamiaan kuvia päätyi myös bändin albumeiden kansikuviksi. VB:n näyttelyssä onkin esillä muun muassa "the Butcher cover", josta piti tulla the Beatlesin Yesterday and Today -albumin kansikuva, mutta joka vaihdettiin viime hetkellä toiseen kuvaan sen aiheuttaman kohun vuoksi. Jokainen voi käydä katsomassa, millaisia tunteita kuva itsessä herättää.
VB-valokuvakeskuksen kellariin oli rakennettu myös pieni toisinto the Beatlesin suosimasta Liverpoolissa sijaitsevasta the Cavern Clubista, jossa yhtye teki uransa aikana yli parisataa keikkaa.
 |
| Kellari-klubi |
 |
| Lähes aito the Cavern Club |
 |
| Enää puuttuu olut |
Mikäli the Beatles on lähellä sydäntäsi, suosittelen vierailua VB-valokuvakeskuksessa. Samalla pääsee kuuntelemaan the Beatlesin musisointia, sillä näyttelyssä soivat bändin kappaleet. Museokaupasta löytyy myös kaikkea kivaa, joten se on oiva paikka esimerkiksi vannoutuneen Beatles-fanin joululahjahankinnoille.
Robert Whitaker – The Beatles näyttely on esillä VB-valokuvakeskuksessa (Kuninkaankatu 14–16) 28.10.2012 saakka. Näyttely on avoinna ma, ti, to ja pe klo 11–17 ja ke klo 11–19 sekä la ja su klo 11–15. Liput näyttelyyn maksavat 5 euroa.
Hassua muuten, että tätä kirjoittaessani Teemalta näyttäisi tulevan Beatles-elokuva the Magical Mystery Tour vuodelta -67. Melko psykedeelistä kamaa, jos saan sanoa...
Se toinen kauan suunnittelemani asia, jonka sain eilen tehtyä oli muikkuravintola-Sampossa vierailu.
 |
| Se paikka, mistä saa muikkuja |
Minulla oli vakaana aikeenani ottaa kuva muikkuannoksestani (paistetut muikut smetanassa), mutta ilmeisesti nälkä kurni mahassani sen verran äänekkäästi ja ruoka näytti niin hyvältä, että muistin tämän aikeen suunnilleen puolivälissä annoksen tuhoamista. Voin kuitenkin sanoa sen verran, että Sampon maine ei ole tuulesta temmattua, vaan muikut olivat oikeasti todella herkullisia.
Jälkiruoan kanssa onnistuin hieman paremmin. Lettuja, hilloa ja kermavaahtoa, nam.
 | ||
| Tervellinen jälkiruoka |
Vaikka maha oli Sampon herkkujen jälkeen täynnä kuin Turusen pyssy, piti loppuillasta herkutella vielä hieman pähkinöillä. Punnitse ja Säästä -liike (Torikatu 5) on paha, paha paikka, sillä sieltä ei ikinä pääse lähtemään ilman järkyttävää säkillistä herkkuja. Yhtään ei lähtenyt taas käsistä.
 |
| Pähkinä ja pari sen kaveria |
Peace man,
Helmi
Translation:
On Friday I managed to do two things which I've meant to do for a long time: I went to see Robert Whitaker's the Beatles photo exhibition at the VB Photographic Centre and eat at the Sampo restaurant. Some nuts were involved as well. A great Friday all in all.
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Sorsastusta
Huoli pois, tämä postaus ei käsittele sorsien teurastusta pyssyllä. Mutta voi sorsia ampua muullakin kuin aseella, nimittäin kameralla.
Minulla on joku jännittävä sorsa-fiksaatio, joka johtuu luultavasti siitä, että sorsat ovat aivan yksinkertaisesti mielestäni valtavan hellyttäviä eläimiä. Kun asuin Savonlinnassa, sorsiin törmäsi jatkuvasti, sillä niitä oli keskustassa rannat täynnä. Onnistuin tuolloin bongaamaan kerran jopa albino-sorsan, tarina, josta olen ikuisesti ylpeä.
Kuopiossa sorsia ei ole ollut yhtä helppoa bongata. Siksipä olinkin viikonloppuna erityisen iloinen, kun satuin aamulenkilläni yllättämään kokonaisen sorsayhteisön Hapelähteenpuistossa.
Ja loppuun vielä ihan videokuvaa sorsista.
Peace man,
Helmi
Translation:
This post is all about wild ducks (or mallards?). I like them, I hope you do too.
Minulla on joku jännittävä sorsa-fiksaatio, joka johtuu luultavasti siitä, että sorsat ovat aivan yksinkertaisesti mielestäni valtavan hellyttäviä eläimiä. Kun asuin Savonlinnassa, sorsiin törmäsi jatkuvasti, sillä niitä oli keskustassa rannat täynnä. Onnistuin tuolloin bongaamaan kerran jopa albino-sorsan, tarina, josta olen ikuisesti ylpeä.
Kuopiossa sorsia ei ole ollut yhtä helppoa bongata. Siksipä olinkin viikonloppuna erityisen iloinen, kun satuin aamulenkilläni yllättämään kokonaisen sorsayhteisön Hapelähteenpuistossa.
 |
| Tämä oli ensin |
 |
| Ja sitten tulivat sorsat... |
 |
| ... jotka uivat... |
 |
| ... ja lähtivät karkuun |
Peace man,
Helmi
Translation:
This post is all about wild ducks (or mallards?). I like them, I hope you do too.
Sikakova dokumentti
Hyvät Kuvat esitti torstaina Pertti Kurikan Nimipäivät punk-bändistä kertovan dokumentin Kovasikajuttu. Periaatteessa dokumentti on kuin mikä tahansa punk-bändin jäsenten elämää ja tarinaa kuvaava dokumentti: Pertti Kurikan Nimipäivien jäsenillä on asenne ja uho kohdallaan, soitto kulkee kuin junan vessa ja sanoitukset käsittelevät yhteiskunnallisia epäkohtia. Naisilla on iso osa elämässä, keikkoja riittää ja klubien takahuoneet sekä festarilavat käyvät dokumentin aikana tutuiksi. Pertti Kurikan Nimipäivissä on kuitenkin vielä sellainen erityinen aspekti, että sen kaikki jäsenet ovat kehitysvammaisia ja tämä tuo niin bändiin kuin siitä kertovaan dokumenttiinkin kiinnostavan näkökulman.
Kovasikajuttu onnistuu valottamaan kehitysvammaisen ihmisen elämää sellaisillekin katsojille, joiden omassa ystävä-, tuttava- tai sukulaispiirissä ei ole kehitysvammaisia. Se näyttää, että vammaiset ihmiset tekevät ja haluavat samoja asioita kuin kaikki muutkin. Kehitysvammaisuus ei estä punk-bändissä soittamista tai levyntekoa, rakastumista tai politiikkaan osallistumista. Tosin se voi tarkoittaa, että jalkahoitoon täytyy lähteä, vaikka olisi muutakin tekemistä.
Pertti Kurikan Nimipäivien jäsenet, kitaristi Pertti Kurikka, laulaja Kari Aalto, basisti Sami Helle ja rumpali Toni Välitalo, ovat kaikki omia persooniaan ja dokumentti seuraakin vuorollaan heistä jokaisen elämää. Samalla kuullaan, mitkä ovat niitä asioita, jotka mättävät vammaisen ihmisen elämässä nykypäivän Suomessa ja mitkä puolestaan ovat niitä asioita, jotka tuovat elämään iloa.
Dokumentti on tehty hyvin ja siihen on saatu mukaan myös koomisia elementtejä ja huumoria esimerkiksi leikkauksen avulla. Katsojalle (tai ainakaan itselleni) ei kuitenkaan tulllut sellainen olo, että tässä jotenkin naurettaisiin kehitysvammaisille tai heidän kustannuksellaan, vaan pikemminkin heidän kanssaan.
Bändin jäsenille ei voi toivottaa kuin onnea ja menestystä, ja täytyy toivoa, että joku kuopiolainen ravitsemusalan liike olisi lähitulevaisuudessa niin fiksu, että tilaisi Pertti Kurikan Nimipäivät keikalle myös tänne kalakukkokaupunkiin. Uskon, että tupa tulisi täyteen.
Pertti Kurikan Nimipäivät: Puhevika(video Jyrki Kallio)
Peace man,
Helmi
Translation:
Went to see a Finnish document called Kovasikajuttu (The Punk Syndrome) last week which tells about the life of a punk band called Pertti Kurikan Nimipäivät (Pertti Kurikka's Name Day). The topic is interesting as such but it becomes even more interesting because the members of Pertti Kurikka's Name Day are all somehow disabled. While showing the life of Finnish punk rockers the document also depicts what the life of a disabled person can be like in Finland.
Kovasikajuttu onnistuu valottamaan kehitysvammaisen ihmisen elämää sellaisillekin katsojille, joiden omassa ystävä-, tuttava- tai sukulaispiirissä ei ole kehitysvammaisia. Se näyttää, että vammaiset ihmiset tekevät ja haluavat samoja asioita kuin kaikki muutkin. Kehitysvammaisuus ei estä punk-bändissä soittamista tai levyntekoa, rakastumista tai politiikkaan osallistumista. Tosin se voi tarkoittaa, että jalkahoitoon täytyy lähteä, vaikka olisi muutakin tekemistä.
Pertti Kurikan Nimipäivien jäsenet, kitaristi Pertti Kurikka, laulaja Kari Aalto, basisti Sami Helle ja rumpali Toni Välitalo, ovat kaikki omia persooniaan ja dokumentti seuraakin vuorollaan heistä jokaisen elämää. Samalla kuullaan, mitkä ovat niitä asioita, jotka mättävät vammaisen ihmisen elämässä nykypäivän Suomessa ja mitkä puolestaan ovat niitä asioita, jotka tuovat elämään iloa.
Dokumentti on tehty hyvin ja siihen on saatu mukaan myös koomisia elementtejä ja huumoria esimerkiksi leikkauksen avulla. Katsojalle (tai ainakaan itselleni) ei kuitenkaan tulllut sellainen olo, että tässä jotenkin naurettaisiin kehitysvammaisille tai heidän kustannuksellaan, vaan pikemminkin heidän kanssaan.
Bändin jäsenille ei voi toivottaa kuin onnea ja menestystä, ja täytyy toivoa, että joku kuopiolainen ravitsemusalan liike olisi lähitulevaisuudessa niin fiksu, että tilaisi Pertti Kurikan Nimipäivät keikalle myös tänne kalakukkokaupunkiin. Uskon, että tupa tulisi täyteen.
Pertti Kurikan Nimipäivät: Puhevika(video Jyrki Kallio)
Peace man,
Helmi
Translation:
Went to see a Finnish document called Kovasikajuttu (The Punk Syndrome) last week which tells about the life of a punk band called Pertti Kurikan Nimipäivät (Pertti Kurikka's Name Day). The topic is interesting as such but it becomes even more interesting because the members of Pertti Kurikka's Name Day are all somehow disabled. While showing the life of Finnish punk rockers the document also depicts what the life of a disabled person can be like in Finland.
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Ihana Adele
Jotkut julkisuuden henkilöt ovat sellaisia, ettei heitä voi kuin rakastaa ja kunnioittaa, varsinkin, jos he itse tekevät jotakin sellaista, jota rakastavat. Sen nimittäin näkee ihmisestä.
Olen tainnut joskus aiemminkin mainita siitä, että liikutun aina suunnattomasti, kun näen jokun ihmisen, esimerkiksi muusikon tai tanssijan, tekevän jotakin, jossa hän on hyvä ja josta hän nauttii. Dancet, Talentit, Voice of Finlandit ja muut kykyjenetsintäkilpailut ovatkin minulle siis yhtä kyynelten juhlaa.
Törmäsin perjantaina YouTubessa videoon, joka on taltioitu Adelen vuonna 2011 the Royal Albert Hallissa pidetyltä live-keikalta. Koko keikka on joskus taidettu näyttää Suomenkin televisiossa, mutta itse en ole sitä nähnyt.
Adele laulaa videolla Someone like you -kappalettaan ja liikuttuu esityksen lopussa itsekin. En ihmettele, sillä, kun katsoo konsertin yleisöä ja sen reaktioita kappaleen aikana sekä sitä antaumusta, jolla yleisö laulaa kappaleen mukana, ei omakaan silmä pysy kuivana. Se rakkaus, kunnioitus ja yhteys, jota yleisö on varmasti kokenut artistiin tuolla hetkellä, välittyy myös videolta. Upeaa, ei voi muuta sanoa.
Adele: Someone like you (Live at the Royal Albert Hall)
Peace man,
Helmi
PS: Taidan olla vähän rakastumassa Mikko von Hertzeniin. Mies on osoittanut Talentissa olevansa aivan äärimmäisen sympaattinen kaveri. On hienoa, kun kykyjenetsintäkilpailujen myötä nousee uudella tavalla esiin myös julkisuuden henkilöitä. Keväällä näin kävin Elastiselle ja nyt taitaa sitten olla von Hertzenin veljeksen vuoro.
Translation:
Adele, an artist who is great in what she is doing. It's touching, as is the video of her live performance at the Royal Albert Hall in 2011.
Olen tainnut joskus aiemminkin mainita siitä, että liikutun aina suunnattomasti, kun näen jokun ihmisen, esimerkiksi muusikon tai tanssijan, tekevän jotakin, jossa hän on hyvä ja josta hän nauttii. Dancet, Talentit, Voice of Finlandit ja muut kykyjenetsintäkilpailut ovatkin minulle siis yhtä kyynelten juhlaa.
Törmäsin perjantaina YouTubessa videoon, joka on taltioitu Adelen vuonna 2011 the Royal Albert Hallissa pidetyltä live-keikalta. Koko keikka on joskus taidettu näyttää Suomenkin televisiossa, mutta itse en ole sitä nähnyt.
Adele laulaa videolla Someone like you -kappalettaan ja liikuttuu esityksen lopussa itsekin. En ihmettele, sillä, kun katsoo konsertin yleisöä ja sen reaktioita kappaleen aikana sekä sitä antaumusta, jolla yleisö laulaa kappaleen mukana, ei omakaan silmä pysy kuivana. Se rakkaus, kunnioitus ja yhteys, jota yleisö on varmasti kokenut artistiin tuolla hetkellä, välittyy myös videolta. Upeaa, ei voi muuta sanoa.
Adele: Someone like you (Live at the Royal Albert Hall)
Peace man,
Helmi
PS: Taidan olla vähän rakastumassa Mikko von Hertzeniin. Mies on osoittanut Talentissa olevansa aivan äärimmäisen sympaattinen kaveri. On hienoa, kun kykyjenetsintäkilpailujen myötä nousee uudella tavalla esiin myös julkisuuden henkilöitä. Keväällä näin kävin Elastiselle ja nyt taitaa sitten olla von Hertzenin veljeksen vuoro.
Translation:
Adele, an artist who is great in what she is doing. It's touching, as is the video of her live performance at the Royal Albert Hall in 2011.
perjantai 5. lokakuuta 2012
Joskus ihminen tarvitsee vähän perspektiiviä
Olen viime päivinä, tai oikeastaan kuukausina, miettinyt aika isoja asioita, edessä olevia ratkaisuja. Ja olen ymmärtänyt, että joskus asioita pitää katsoa eri perspektiivistä, jotta näkee, mistä niissä on oikeasti kyse.
Tämä ajatus tuli mieleeni, kun kävelin eräänä päivänä uimahallilta kotiin Hatsalan hautausmaan ohitse ja satuin kiinnittämään huomioni hautausmaan kivimuuriin. Oli ihan pakko kaivaa kamerakin esiin, kun näky herätti niin paljon ajatuksia.
Niin, sammaltahan siinä on, mutta mielikuvitukseni alkoi laukata ja mietin, mitä kaikkea muuta kuva voisi esittää, jos kontekstia ei tietäisi, ja ajatukseni alkoivat rakennella tarinoita kaukaista maista ja kansoista.
Ja tulivat mieleeni myös nämä Tommy Tabermanin viisaat säkeet:
Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella,
outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä
et löydä perille.
(Veren sokeri, Gummerus 2008)
Joskus lähelle nähdäkseen on kuljettava pitkä matka. Ja ehkä vähän eksyttäväkin.
Peace man,
Helmi
Translation:
The picture shows moss on a stone wall. In my mind however, it shows a whole new world. Cherish your imagination.
Tämä ajatus tuli mieleeni, kun kävelin eräänä päivänä uimahallilta kotiin Hatsalan hautausmaan ohitse ja satuin kiinnittämään huomioni hautausmaan kivimuuriin. Oli ihan pakko kaivaa kamerakin esiin, kun näky herätti niin paljon ajatuksia.
 |
| Missä Vallu luuraa? |
Ja tulivat mieleeni myös nämä Tommy Tabermanin viisaat säkeet:
Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella,
outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä
et löydä perille.
(Veren sokeri, Gummerus 2008)
Joskus lähelle nähdäkseen on kuljettava pitkä matka. Ja ehkä vähän eksyttäväkin.
Peace man,
Helmi
Translation:
The picture shows moss on a stone wall. In my mind however, it shows a whole new world. Cherish your imagination.
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Mun elämä, miten siitä tuli niin kiireistä
Otsikon sisältämä kysymyksenasetteluntapainen pohdinta selittää sen, miksi en ole kirjoittanut tänne vähään aikaan mitään; en yksinkertaisesti ole ehtinyt.
Joku näissä syksyissä aina on, että kuin huomaamattaan ihminen täyttää aikataulunsa ja päivänsä kaikella mahdollisella ja mahdottomalla tekemisellä. Tein myös jälleen kerran jokasyksyisen helmasyntini ja aloitin uuden "harrastuksen", koska entisissä ei selvästikään ollut riittävästi. Kaiken hyvän lisäksi tämä on opiskelumuotoinen harrastus, joten vapaa-ajan ongelmia ei viime päivinä sanottavammin ole ollut.
Opiskeluni liittyy kirjoittamiseen, eli nyt sen sijaan, että vain kirjoittaisin vaikka tänne, opiskelen sitä. Insinöörivirhe, sanoi kanssa-asuja, tarkoittaen sitä, että joskus asiat näyttävät paperilla toimivammilta kuin käytännössä ovat. Vaan silti, kovasti olen tästä uudesta aluevaltauksesta innoissani, vaikka se aikaa viekin. Mutta ehkä kova työ vielä jossain vaiheessa palkitaan, esimerkiksi opintopisteiden muodossa.
"Opitaan yhdessä", sitä mieltä oli J.V. Snellmanin patsaskin pari viikkoa sitten. Liekö mainostanut tilanteeseen sopivasti Aikuisopiskelijan viikkoa.
Ja on tässä tietenkin sekin hyvä puoli, että kun kirjoittelee blogia vähän harvemmin, postausideoita kertyy päähän ja paperille jopa jonoksi asti. Että kyllä se tästä. Ja kohta onkin sitten jo joulu. (Ei siihen oikeasti ole enää kuin 2,5 kuukautta!)
Sen lisäksi, että aloitin tämän uuden harrastuksen elämässäni, olen myös kokenut viime päivinä pika-rakastumisen. Romanssimme alkoi internetin ihmeellisistä syövereistä ja muutaman viikon harkinta- ja katseluajan jälkeen, tein pikaisen päätöksen ja sen jälkeen se on ollut menoa.
Rakkauteni kohde esittäytyy alla:
Fjällrävenin ruosteenpunainen Kånken, pieni reppu, johon mahtuu suuria asioita ja joka ei saa ihmisen hartioita huutamaan Hoosiannaa.
Kävin hakemassa tämän yksilön Varkauden Carlssonilta, kun Kuopion valikoima ei ollut kovin kehuttava, enkä jaksanut odottaa toimitusta verkkokaupasta. Tiedän, tämä ON vähän hipsteriä, mutta silti. Eikös sodassa ja rakkaudessa kaikki ollut sallittua?
Arvoin pitkään omenanvihreän, punaisen ja tämän oranssihtavan välillä, mutta sitten muistin, että olin hankkinut vähän aiemmin syksyä varten kuvassa näkyvän muhkean kaulahuivin. Nämä kaksi ovat match made in heaven, sillä oikeasti ne ovat ihan samansävyisiä. Salama vain muuttaa repun väriä hieman kuvassa.
Olen kuullut huhuja, että Kånkenit saattavat kestää jopa 20 vuotta, joten odotan rakkaustarinastamme pitkää ja onnellista. Ja uskon, että myös hartiani ovat asiasta älyttömän onnellisia.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,
Helmi
Translation:
Somehow, I've managed to get so busy lately that I haven't had much time to write this blog. Or actually, there is a particular reason for it: I started to study writing which means that now, instead of actually writing, I am learning how to write. Makes sense, right? But still, I'm extremely excited about it!
I also wanted to tell you about my new love of life, the orange Fjällräven's backbag Kånken. It's pure love and my shoulders love it as well.
Joku näissä syksyissä aina on, että kuin huomaamattaan ihminen täyttää aikataulunsa ja päivänsä kaikella mahdollisella ja mahdottomalla tekemisellä. Tein myös jälleen kerran jokasyksyisen helmasyntini ja aloitin uuden "harrastuksen", koska entisissä ei selvästikään ollut riittävästi. Kaiken hyvän lisäksi tämä on opiskelumuotoinen harrastus, joten vapaa-ajan ongelmia ei viime päivinä sanottavammin ole ollut.
Opiskeluni liittyy kirjoittamiseen, eli nyt sen sijaan, että vain kirjoittaisin vaikka tänne, opiskelen sitä. Insinöörivirhe, sanoi kanssa-asuja, tarkoittaen sitä, että joskus asiat näyttävät paperilla toimivammilta kuin käytännössä ovat. Vaan silti, kovasti olen tästä uudesta aluevaltauksesta innoissani, vaikka se aikaa viekin. Mutta ehkä kova työ vielä jossain vaiheessa palkitaan, esimerkiksi opintopisteiden muodossa.
"Opitaan yhdessä", sitä mieltä oli J.V. Snellmanin patsaskin pari viikkoa sitten. Liekö mainostanut tilanteeseen sopivasti Aikuisopiskelijan viikkoa.
 |
| Kyllä Snellmanin setä tietää, mistä puhuu |
 |
| Puillakin on kiire, nimittäin pudottaa lehtensä |
Rakkauteni kohde esittäytyy alla:
 |
| Ihana rakas elämäni Kånkkis! |
Kävin hakemassa tämän yksilön Varkauden Carlssonilta, kun Kuopion valikoima ei ollut kovin kehuttava, enkä jaksanut odottaa toimitusta verkkokaupasta. Tiedän, tämä ON vähän hipsteriä, mutta silti. Eikös sodassa ja rakkaudessa kaikki ollut sallittua?
Arvoin pitkään omenanvihreän, punaisen ja tämän oranssihtavan välillä, mutta sitten muistin, että olin hankkinut vähän aiemmin syksyä varten kuvassa näkyvän muhkean kaulahuivin. Nämä kaksi ovat match made in heaven, sillä oikeasti ne ovat ihan samansävyisiä. Salama vain muuttaa repun väriä hieman kuvassa.
Olen kuullut huhuja, että Kånkenit saattavat kestää jopa 20 vuotta, joten odotan rakkaustarinastamme pitkää ja onnellista. Ja uskon, että myös hartiani ovat asiasta älyttömän onnellisia.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,
Helmi
Translation:
Somehow, I've managed to get so busy lately that I haven't had much time to write this blog. Or actually, there is a particular reason for it: I started to study writing which means that now, instead of actually writing, I am learning how to write. Makes sense, right? But still, I'm extremely excited about it!
I also wanted to tell you about my new love of life, the orange Fjällräven's backbag Kånken. It's pure love and my shoulders love it as well.
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Verilöyly – tai ainakin melkein
Hyvissä Kuvissa esitettiin viime torstaina 20.9.2012 Roman Polanskin ohjaama, vuonna 2011 valmistunut Carnage.
Elokuva seuraa 79 minuutin ajan kahden pariskunnan välienselvittelyä, joka liittyy pariskuntien poikien aiemmin sattuneeseen tappeluun. Poikien kinassa lensi ainoastaan muutama hammas, mutta vanhempien välisessä taistossa rapa roiskuu vyön alle. Ja välillä myös oksennus.
Elokuva oli niitä leffoja, jotka jäävät pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Koko elokuva tapahtuu alun ja lopun hyvin lyhyitä kohtauksia lukuunottamatta toisen pariskunnan eli hampaansa vaurioittaneen tappelupukarin vanhempien, Penelope (Jodie Foster) ja Michael Longstreetin (John C. Reilly) kotona, jonne toinen pariskunta, Nancy (Kate Winslet) ja Alan Cowan (Christoph Waltz) ovat saapuneet selvittämään lasten riitaa. Alkuun kaikki näyttää sujuvan sivistyneesti ja pariskunnat antavat toisistaan jopa varsin suopeita arvioita. Tapaamisen jatkuessa ja pitkittyessä pinnan alta alkaa kuitenkin paljastua ihmismielen nurja puoli. Ihan verilöylyksi elokuva ei nimensä mukaisesti yllä, mutta sanan säilällä lyödään toisia sitäkin enemmän.
Carnagen näyttelijäkaarti on kerrassaan loistava. Jodie Foster on uskomattoman rasittava kirjailijan urasta haaveilevana ja taiteen tuntemuksellaan pätemään pyrkivänä Penelopena. John C. Reilly on jälleen nallekarhumaisen herttainen, ymmärtäväinen ja sovitteleva Michaelina aina siihen saakka, kun menettää hermonsa lopullisesti ja kääntyy viskipullon puoleen. Myös Kate Winslet onnistuu itseään muita parempana pitävän Nancyn roolissa. Ja Christoph Waltz, voi pojat tuosta miehestä tullaan kuulemaan vielä monta kertaa tämänkin jälkeen! Waltz on kerrassaan loistava kännykkäänsä jatkuvasti puhuvana lääkefirman lakimiehenä ja tarjoaa katsojalle elokuvan hersyvimmät naurut.
Loistavien näyttelijäsuoritusten ja jouhevan dialogin lisäksi pidin elokuvassa siitä, ettei sitä oltu pitkitetty turhaan. Polanskin elokuvat eivät ole välttämättä aina sieltä lyhyimmästä päästä, joten olin iloinen, että Carnagen kohdalla ohjaaja oli osannut stopata kerronnan juuri oikeaan kohtaan, sillä myönnettävähän se on, ettei kukaan (ainakaan minä) jaksa katsoa neljän ihmisen riitelyä määräänsä enempää, olipa tämä riitely sitten kuinka viihdyttävää hyvänsä.
Peace man,
Helmi
Translation:
Last Thrusday I saw Roman Polanski's Carnage in Kino Kuvakukko. I enjoyed the movie a lot, especially the work of the main stars Jodie Foster, Michael C. Reilly and Christop Waltz who was hilarious as usual. Sometimes the dialogue can make a movie.
Elokuva seuraa 79 minuutin ajan kahden pariskunnan välienselvittelyä, joka liittyy pariskuntien poikien aiemmin sattuneeseen tappeluun. Poikien kinassa lensi ainoastaan muutama hammas, mutta vanhempien välisessä taistossa rapa roiskuu vyön alle. Ja välillä myös oksennus.
Elokuva oli niitä leffoja, jotka jäävät pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Koko elokuva tapahtuu alun ja lopun hyvin lyhyitä kohtauksia lukuunottamatta toisen pariskunnan eli hampaansa vaurioittaneen tappelupukarin vanhempien, Penelope (Jodie Foster) ja Michael Longstreetin (John C. Reilly) kotona, jonne toinen pariskunta, Nancy (Kate Winslet) ja Alan Cowan (Christoph Waltz) ovat saapuneet selvittämään lasten riitaa. Alkuun kaikki näyttää sujuvan sivistyneesti ja pariskunnat antavat toisistaan jopa varsin suopeita arvioita. Tapaamisen jatkuessa ja pitkittyessä pinnan alta alkaa kuitenkin paljastua ihmismielen nurja puoli. Ihan verilöylyksi elokuva ei nimensä mukaisesti yllä, mutta sanan säilällä lyödään toisia sitäkin enemmän.
Carnagen näyttelijäkaarti on kerrassaan loistava. Jodie Foster on uskomattoman rasittava kirjailijan urasta haaveilevana ja taiteen tuntemuksellaan pätemään pyrkivänä Penelopena. John C. Reilly on jälleen nallekarhumaisen herttainen, ymmärtäväinen ja sovitteleva Michaelina aina siihen saakka, kun menettää hermonsa lopullisesti ja kääntyy viskipullon puoleen. Myös Kate Winslet onnistuu itseään muita parempana pitävän Nancyn roolissa. Ja Christoph Waltz, voi pojat tuosta miehestä tullaan kuulemaan vielä monta kertaa tämänkin jälkeen! Waltz on kerrassaan loistava kännykkäänsä jatkuvasti puhuvana lääkefirman lakimiehenä ja tarjoaa katsojalle elokuvan hersyvimmät naurut.
Loistavien näyttelijäsuoritusten ja jouhevan dialogin lisäksi pidin elokuvassa siitä, ettei sitä oltu pitkitetty turhaan. Polanskin elokuvat eivät ole välttämättä aina sieltä lyhyimmästä päästä, joten olin iloinen, että Carnagen kohdalla ohjaaja oli osannut stopata kerronnan juuri oikeaan kohtaan, sillä myönnettävähän se on, ettei kukaan (ainakaan minä) jaksa katsoa neljän ihmisen riitelyä määräänsä enempää, olipa tämä riitely sitten kuinka viihdyttävää hyvänsä.
Peace man,
Helmi
Translation:
Last Thrusday I saw Roman Polanski's Carnage in Kino Kuvakukko. I enjoyed the movie a lot, especially the work of the main stars Jodie Foster, Michael C. Reilly and Christop Waltz who was hilarious as usual. Sometimes the dialogue can make a movie.
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Anne Frank kirjastossa
Käväisin tänään Kuopion pääkirjastolla hakemassa erään varaamani kirjan. Tarkoitus oli vain piipahtaa kirjastolla, mutta vierailu venähtikin pidemmäksi, kun bongasin kirjaston ala-aulasta Anne Frankia ja hänen kohtaloaan käsittelevän näyttelyn.
Anne Frank – Historiaa ja Nykypäivää -näyttely kertoo Frankin perheen vaiheista Saksassa ennen juutalaisvainoja ja toisen maailmansodan syttymistä, heidän elämästään Amsterdamissa juutalaisvainojen alkamisen ja Saksasta paon jälkeen sekä heidän surullisesta kohtalostaan keskitysleireillä.
Vaikka olen lukenut paljon toisen maailmansodan juutalaisvainoista ja tiedän aiheesta runsaasti, koska se on aina kiinnostanut minua kaikeasta hirveydestään huolimatta, näyttely onnistui silti koskettamaan minua syvästi. En ole aiemmin tutustunut Anne Frankin tarinaan kovinkaan tarkasti ja sain siihen nyt lisävalaistusta. En ole esimerkiksi tiennyt, että Annen ja hänen siskonsa Margotin pelastuminen oli niin pienestä kiinni. He menehtyivät Bergen-Belsenin keskitysleirillä vain vähän ennen kuin brittijoukot vapauttivat leirin asukkaat 1945.
Onneksi Annen tarina on jäänyt hänen päiväkirjansa ansiosta kuitenkin elämään ja auttaa osaltaan varmistamaan, että toisen maailmansodan julmuudet säilyvät myös tulevien sukupolvien mielissä. Annen suurin toive olikin tulla lehtinaiseksi ja kirjailijattareksi. Surullista, että sen piti kuitenkin tapahtua näin.
Näyttelyssä oli kiinnostava osio myös Suomen toisen maailmansodan aikana Saksalle luovuttamista juutalaisista. Asia, josta ei kovinkaan usein kuule puhuttavan.
Jokainen ihminen on vastuussa yhteiskunnassa vallitsevasta asenneilmastosta. Itse ainakin haluan muistaa sen.
Anne Frank – Historiaa ja Nykypäivää -näyttely on esillä pääkirjastossa (Maaherrankatu 12) 22.9.2012 saakka. Näyttely on Anne Frank -museon ja Helsingin kaupunginkirjaston käsialaa. Vielä ehtii käydä tutustumassa, jos aihe kiinnostaa!
Peace man,
Helmi
Translation:
Popped into the library today to pick up a book reserved for me. Ended up staying a bit longer because the downstairs lounge had an exhibition on Anne Frank. I was deeply moved by her and her family's destinies.
The exhibition is on display until 22.9.2012 at the Main Library of Kuopio (Maaherrankatu 12).
Anne Frank – Historiaa ja Nykypäivää -näyttely kertoo Frankin perheen vaiheista Saksassa ennen juutalaisvainoja ja toisen maailmansodan syttymistä, heidän elämästään Amsterdamissa juutalaisvainojen alkamisen ja Saksasta paon jälkeen sekä heidän surullisesta kohtalostaan keskitysleireillä.
Vaikka olen lukenut paljon toisen maailmansodan juutalaisvainoista ja tiedän aiheesta runsaasti, koska se on aina kiinnostanut minua kaikeasta hirveydestään huolimatta, näyttely onnistui silti koskettamaan minua syvästi. En ole aiemmin tutustunut Anne Frankin tarinaan kovinkaan tarkasti ja sain siihen nyt lisävalaistusta. En ole esimerkiksi tiennyt, että Annen ja hänen siskonsa Margotin pelastuminen oli niin pienestä kiinni. He menehtyivät Bergen-Belsenin keskitysleirillä vain vähän ennen kuin brittijoukot vapauttivat leirin asukkaat 1945.
Onneksi Annen tarina on jäänyt hänen päiväkirjansa ansiosta kuitenkin elämään ja auttaa osaltaan varmistamaan, että toisen maailmansodan julmuudet säilyvät myös tulevien sukupolvien mielissä. Annen suurin toive olikin tulla lehtinaiseksi ja kirjailijattareksi. Surullista, että sen piti kuitenkin tapahtua näin.
Näyttelyssä oli kiinnostava osio myös Suomen toisen maailmansodan aikana Saksalle luovuttamista juutalaisista. Asia, josta ei kovinkaan usein kuule puhuttavan.
Jokainen ihminen on vastuussa yhteiskunnassa vallitsevasta asenneilmastosta. Itse ainakin haluan muistaa sen.
Anne Frank – Historiaa ja Nykypäivää -näyttely on esillä pääkirjastossa (Maaherrankatu 12) 22.9.2012 saakka. Näyttely on Anne Frank -museon ja Helsingin kaupunginkirjaston käsialaa. Vielä ehtii käydä tutustumassa, jos aihe kiinnostaa!
Peace man,
Helmi
Translation:
Popped into the library today to pick up a book reserved for me. Ended up staying a bit longer because the downstairs lounge had an exhibition on Anne Frank. I was deeply moved by her and her family's destinies.
The exhibition is on display until 22.9.2012 at the Main Library of Kuopio (Maaherrankatu 12).
tiistai 18. syyskuuta 2012
Hyviä kuvia
Mitä saadaan, kun yhdistetään Kuopion kunnallinen elokuvateatteri Kino Kuvakukko ja Itä-Suomen Yliopiston Ylioppilaskunnan (ISYY) elokuvakerho Hyvät Kuvat? – Tietenkin hyviä kuvia aina torstaisin.
Hyvät Kuvat on siis ISYY:n elokuvakerho, joka on avoin kaikille. Elokuvakerhon näytöksiin osallistuakseen ei siis tarvitse olla ylioppilaskunnan jäsen.
Hyvät Kuvat esittää Kino Kuvakukossa (Vuorikatu 27) vuosittain aina 24 elokuvaa (12 syksyllä ja 12 keväällä). Elokuvanäytökset ovat torstaisin ja näytöksiä on illassa kaksi: klo 17:30 ja klo 20:00. Molemmissa näytöksissä esitetään sama elokuva.
Kausikortti Hyvien Kuvien näytöksiin maksaa 20 euroa ja kortti oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin kulloisellakin kaudella esitettäviin elokuviin (syys- ja kevätkaudelle on molemmille omat korttinsa). Kortteja voi ostaa Hyvien Kuvien näytöksien yhteydessä niin kauan, kuin niitä on jäljellä. Näytöksiin pääsee ainoastaan kortilla eli niihin ei myydä yksittäislippuja.
Olen käynyt Hyvien Kuvien näytöksissä nyt joka syksy ja kevät viimeisen kolmen vuoden ajan ja ollut elokuvakerhon olemassaolosta suunnattoman onnellinen. Olen nimittäin niitä ihmisiä, joille iso osa elokuvanautintoa on nimenomaan elokuvateatteriin meno ja sen tunnelmasta nauttiminen. Ilman Hyviä Kuvia minun tuskin tulisi kuitenkaan käytyä elokuvissa kovinkaan usein. Nyt se on mahdollista viikottain, kun näytökset ovat aina tiettynä päivänä ja tiettyyn aikaan. Kerhon kausikortti on myös rikollisen halpa eli hinta ei nouse elokuvissa käynnin esteeksi.
Olen ollut myös todella iloinen Hyviin Kuviin valitusta ohjelmistosta, sillä mukana on aina sekä tunnetumpia ja suuremman suosion saaneita elokuvia kuin myös vähemmän tunnettuja marginaaliryhmän elokuvia. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että kerhon ohjelmistossa on aina muunkin kuin englannin- ja suomenkielisiä elokuvia.
Hyvien Kuvien tämän syksyn ensimmäiset näytökset järjestettiin 13.9. ja ensimmäinen esitetty elokuva oli Oscar-skaboissakin hyvin pärjännyt mustavalkoinen mykkäelokuva the Artist. Elokuva sijoittuu 20–30-lukujen elokuvamaailmaan ja aikaan, jolloin äänielokuvat alkoivat haastaa mykkäelokuvat. Tarinasta löytyy vauhtia, vaarallisia tilanteita ja tietenkin myös rakkautta höystettynä upealla musiikilla ja muutamalla hienolla tanssinumerolla.
Mietiskelin hieman etukäteen, kuinka elokuvaa mahtaa jaksaa katsoa, mutta pelkoni oli aivan turha. Elokuva oli erittäin viihdyttävä ja oli hauska huomata, että hyvin pienelläkin selostuksella on pystytty luomaan elokuva, jonka juonessa on helppo pysyä kärryillä ja jonka tarinan kuljetusta dialogin puute ei häiritse. Pääosan esittäjät, Jean Dujardin ja Bérenicé Bejo, olivat myös aivan loistavia ja näyttivät aidosti 20–30-lukujen elokuvatähdiltä. Pidin siitä, että päätähdet eivät olleet kovin tunnettuja näyttelijöitä, koska illuusio aidosta mykkäelokuvasta säilyi näin paremmin. Suosittelen.
Hyvien Kuvien seuraavat näytökset ovat tulevana torstaina 20.9. ja tällöin esitysvuorossa on Carnage.
Hyvistä Kuvista ja sen syksyn ohjelmistosta löytyy lisätietoa Hyvien Kuvien ja Kino Kuvakukon sivuilta.
Peace man,
Helmi
Translation:
The Student Union of the University of Eastern Finland has a movie club called Hyvä Kuvat ('Good Pictures') which is open for everyone. The club shows movies (12 in autumn semester and 12 in spring semester) every Thursday at Kino Kuvakukko (Vuorikatu 27). The same movie is always shown at 6.30 pm and 8 pm, and the season card which entitles entrance to every movie costs 20 euros. Season cards can be purchased at the shows.
It's a great idea and I've been an eager participant for three years already. Last Thursday we saw the Artist and this week it's going to be Carnage.
Hyvät Kuvat on siis ISYY:n elokuvakerho, joka on avoin kaikille. Elokuvakerhon näytöksiin osallistuakseen ei siis tarvitse olla ylioppilaskunnan jäsen.
Hyvät Kuvat esittää Kino Kuvakukossa (Vuorikatu 27) vuosittain aina 24 elokuvaa (12 syksyllä ja 12 keväällä). Elokuvanäytökset ovat torstaisin ja näytöksiä on illassa kaksi: klo 17:30 ja klo 20:00. Molemmissa näytöksissä esitetään sama elokuva.
Kausikortti Hyvien Kuvien näytöksiin maksaa 20 euroa ja kortti oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin kulloisellakin kaudella esitettäviin elokuviin (syys- ja kevätkaudelle on molemmille omat korttinsa). Kortteja voi ostaa Hyvien Kuvien näytöksien yhteydessä niin kauan, kuin niitä on jäljellä. Näytöksiin pääsee ainoastaan kortilla eli niihin ei myydä yksittäislippuja.
Olen käynyt Hyvien Kuvien näytöksissä nyt joka syksy ja kevät viimeisen kolmen vuoden ajan ja ollut elokuvakerhon olemassaolosta suunnattoman onnellinen. Olen nimittäin niitä ihmisiä, joille iso osa elokuvanautintoa on nimenomaan elokuvateatteriin meno ja sen tunnelmasta nauttiminen. Ilman Hyviä Kuvia minun tuskin tulisi kuitenkaan käytyä elokuvissa kovinkaan usein. Nyt se on mahdollista viikottain, kun näytökset ovat aina tiettynä päivänä ja tiettyyn aikaan. Kerhon kausikortti on myös rikollisen halpa eli hinta ei nouse elokuvissa käynnin esteeksi.
Olen ollut myös todella iloinen Hyviin Kuviin valitusta ohjelmistosta, sillä mukana on aina sekä tunnetumpia ja suuremman suosion saaneita elokuvia kuin myös vähemmän tunnettuja marginaaliryhmän elokuvia. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että kerhon ohjelmistossa on aina muunkin kuin englannin- ja suomenkielisiä elokuvia.
Hyvien Kuvien tämän syksyn ensimmäiset näytökset järjestettiin 13.9. ja ensimmäinen esitetty elokuva oli Oscar-skaboissakin hyvin pärjännyt mustavalkoinen mykkäelokuva the Artist. Elokuva sijoittuu 20–30-lukujen elokuvamaailmaan ja aikaan, jolloin äänielokuvat alkoivat haastaa mykkäelokuvat. Tarinasta löytyy vauhtia, vaarallisia tilanteita ja tietenkin myös rakkautta höystettynä upealla musiikilla ja muutamalla hienolla tanssinumerolla.
Mietiskelin hieman etukäteen, kuinka elokuvaa mahtaa jaksaa katsoa, mutta pelkoni oli aivan turha. Elokuva oli erittäin viihdyttävä ja oli hauska huomata, että hyvin pienelläkin selostuksella on pystytty luomaan elokuva, jonka juonessa on helppo pysyä kärryillä ja jonka tarinan kuljetusta dialogin puute ei häiritse. Pääosan esittäjät, Jean Dujardin ja Bérenicé Bejo, olivat myös aivan loistavia ja näyttivät aidosti 20–30-lukujen elokuvatähdiltä. Pidin siitä, että päätähdet eivät olleet kovin tunnettuja näyttelijöitä, koska illuusio aidosta mykkäelokuvasta säilyi näin paremmin. Suosittelen.
Hyvien Kuvien seuraavat näytökset ovat tulevana torstaina 20.9. ja tällöin esitysvuorossa on Carnage.
Hyvistä Kuvista ja sen syksyn ohjelmistosta löytyy lisätietoa Hyvien Kuvien ja Kino Kuvakukon sivuilta.
Peace man,
Helmi
Translation:
The Student Union of the University of Eastern Finland has a movie club called Hyvä Kuvat ('Good Pictures') which is open for everyone. The club shows movies (12 in autumn semester and 12 in spring semester) every Thursday at Kino Kuvakukko (Vuorikatu 27). The same movie is always shown at 6.30 pm and 8 pm, and the season card which entitles entrance to every movie costs 20 euros. Season cards can be purchased at the shows.
It's a great idea and I've been an eager participant for three years already. Last Thursday we saw the Artist and this week it's going to be Carnage.
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Uimahallihommista ja itsetunnosta
Koska nyt on syksy ja syksyllä pitää harrastaa hulluna kaikkia uusia (tai vanhoja) asioita, ajattelin kirjoitella tänne muutamia juttuja myös harrastuksiin liittyen. Nämä tulevat luultavasti olemaan aiheiltaan melko puolueellisia reportaaseja, koska omista kiinnostuksen kohteistaan ja harrastuksistaan on hirveän paljon mielenkiintoisempaa ja helpompaa kirjoittaa, kuin ei kiinnostavista asioista tai sellaisista aktiviteeteista, joita ei ole koskaan kokeillut, joten yrittäkää kestää.
Tämä ensimmäinen harrastusaiheinen postaus käsitelköön vesijuoksua.
Innostuin vesijuoksusta muutama vuosi sitten ja sen jälkeen olen käynyt polkemassa altaassa vähintään kerran viikossa. Vesijuoksu mielletään monesti ehkä hieman mummojen touhuksi, mutta se on osoittautunut itselleni ihan täydelliseksi lajiksi. Arvostan sellaisia liikuntamuotoja, joiden jälkeen ei tee mieli oksentaa tai jotka mahdollistavat sängystä nousemisen myös seuraavana aamuna. Pidänkin vesijuoksussa siitä, ettei sitä harrastaessa tule perinteisellä tavalla kuuma tai hiki, sitä voi tehdä juuri niin raskaasti tai kevyesti kuin hyvältä tuntuu ja juostessa voi päivittää myös viikon kuulumiset, jos altaaseen saa mukaan ystävän. Urheilusuorituksen kruunaa sauna. Tämä on luksusta ihmiselle, jolla ei ole omaa saunaa tai edes saunavuoroa.
Vesijuoksussa on myös se hyvä puoli, että laji ei vaadi erityisen suuria rahallisia investointeja. Juoksemaan pääsee uimalipun hinnalla ja useimmissa uimahalleissa on vesijuoksuvöitä, joita saa käyttää ilmaiseksi. Tekniikkaakaan ei ole kovin vaikea oppia, sillä juoksu tapahtuu melko lailla samalla periaatteella kuin maallakin. Kunhan muistaa, että vedenpinnan ja leuan väliin pitäisi jäädä ilmaa ja jalkojen tulisi viedä liikettä eteenpäin, pärjää jo hyvin.
Juoksutekniikkaa voi myös vaihdella. Eräs omista suosikkitekniikoistani esimerkiksi on taaksepäin juokseminen. Tämä tosin herättää kanssajuoksijoiden keskuudessa aina jonkin verran ihmetystä ja hilpeyttä, mutta olen täysin vakuuttunut siitä, että taaksepäin juoksu ottaa ihan eri lihaksiin kuin eteenpäin juoksu. Vesijuoksu sopii siis mainiosti sellaisillekin ihmisille (itseni mukaan lukien), joilla uintitekniikka ei ole kovin hyvin tai juuri lainkaan hallussa. Vyö kantaa, jollei muuten pysy pinnalla.
Käyn itse juoksemassa Niiralan uimahallissa (Hannes Kolehmaisen katu 3, kertalippu 4,50 euroa ilman alennuksia). Hallissa on juoksulle hyvät puitteet, sillä siellä on hallin toisesta aikuistenaltaasta jatkuvasti kolme rataa varattuna vesijuoksijoille. Hallissa on myös paljon lainattavia vöitä sekä muita erilaisia vesiliikuntavälineitä (mm. aurinkoja, lötköpötköjä ja vesijumppakeppejä), joita kuka tahansa voi käyttää. Vesijuoksualue on yleensä ainakin iltapäivisin ja iltaisin melko täynnä, mutta mukaan mahtuu, kunhan ei ole kovin kärsimätön.
Kuopiossa on myös toinen uimahalli Lippumäessä Petosella. Koska halli on sen verran kaukana, minun ei ole tullut koskaan vierailtua siellä. Molemmista halleista löytyy kuitenkin lisätietoa Kuopion kaupungin sivuilta osoitteesta http://www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/uimahallit.
Olen yrittänyt levittää vesijuoksun ilosanomaa ympäri ystävä- ja tuttavapiiriäni, mutta usein tuntuu, että varsinkin naisilla esteenä edes lajin kokeilulle on uimahalliin meno ja uimapuvussa tai bikineissä hengailu, eli epävarmuus omasta kehosta. Olenkin tullut vähän siihen tulokseen, että uimahallissa käynnistä pitäisi tehdä naisille eräänlainen kansalaisvelvollisuus, sillä jos missään, nimenomaan uimahallissa voi päästä sinuiksi oman kroppansa ja ulkonäköpaineidensa kanssa. Trust me, koska näin on käynyt minullekin.
Kävin jokunen vuosi sitten silmien laserleikkauksessa. Ennen leikkausta en ollut käynyt uimahallissa varmaan kymmeneen vuoteen, sillä näköni oli niin huono, etten nähnyt ilman laseja juuri mitään ja koin uimisen lasien tai piilareiden kanssa hankalaksi. Voitte siis arvata, että minua jännitti, kun menin laserleikkauksen ja vuosien tauon jälkeen uimahalliin ensimmäisen kerran. Jotenkin olin siinä harhaisessa uskossa, että koko muu maailma omistaa täydelliset mallivartalot ja saan uimahallissa karmean alemmuuskompleksin ja häpeäkohtauksen, kun vien sinne persjalkaisen kroppani.
Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä uimahallin saunanlauteilla huomasin ja tajusin ihan konkreettisesti, että maailmassa todellakin on kaikennäköisiä, -kokoisia ja -muotoisia ihmisiä, yksikään kroppa ei ole toisensa kopio ja jokaisella meistä on omat kauniit ja ongelmalliset ruumiinosamme. Toisilla meistä on enemmän selluliittia ja toisilla vähemmän, toisilta puuttuu rinta tai molemmat, toisilla ne ovat pienet ja toisilla suuret, toisilla jotain siltä väliltä. Toisilla on tummempi iho ja toisilla vaaleampi, toisilla on arpia tai ihottumaa siellä ja toisilla täällä, kukaan ei ole täydellinen ja on kuitenkin.
Tästä alkoi omalla kohdallani matka kohti terveempää ja parempaa itsetuntoa. Kyllähän se oma selluliitti edelleenkin välillä harmittaa, mutta ei tunnu kuitenkaan enää niin vakavalta asialta, eikä ainakaan estä tekemästä hauskoja asioita. Suosittelenkin jokaiselle vartaloneurooseista kärsiville uimahallikäyntiä. Ja jos menette, niin kokeilkaa sitä vesijuoksua samalla! Youtubesta löytyy tarvittaessa lisäohjeistusta:
Hyvä terveys: Oikeaoppinen vesijuoksutekniikka
Peace man,
Helmi
Translation:
Because it's autumn, I'm going to write a few posts about hobbies (mainly my own). This first one is about aqua jogging which I've been doing once a week for a couple of years now. It's fun and you can still get up from bed in the next morning because it won't make you hurt like hell. It's also a great excuse for going to the sauna. As a bonus, you can improve your self-esteem: In the swimming hall, you will realise that everyone else is not perfect either.
Tämä ensimmäinen harrastusaiheinen postaus käsitelköön vesijuoksua.
Innostuin vesijuoksusta muutama vuosi sitten ja sen jälkeen olen käynyt polkemassa altaassa vähintään kerran viikossa. Vesijuoksu mielletään monesti ehkä hieman mummojen touhuksi, mutta se on osoittautunut itselleni ihan täydelliseksi lajiksi. Arvostan sellaisia liikuntamuotoja, joiden jälkeen ei tee mieli oksentaa tai jotka mahdollistavat sängystä nousemisen myös seuraavana aamuna. Pidänkin vesijuoksussa siitä, ettei sitä harrastaessa tule perinteisellä tavalla kuuma tai hiki, sitä voi tehdä juuri niin raskaasti tai kevyesti kuin hyvältä tuntuu ja juostessa voi päivittää myös viikon kuulumiset, jos altaaseen saa mukaan ystävän. Urheilusuorituksen kruunaa sauna. Tämä on luksusta ihmiselle, jolla ei ole omaa saunaa tai edes saunavuoroa.
Vesijuoksussa on myös se hyvä puoli, että laji ei vaadi erityisen suuria rahallisia investointeja. Juoksemaan pääsee uimalipun hinnalla ja useimmissa uimahalleissa on vesijuoksuvöitä, joita saa käyttää ilmaiseksi. Tekniikkaakaan ei ole kovin vaikea oppia, sillä juoksu tapahtuu melko lailla samalla periaatteella kuin maallakin. Kunhan muistaa, että vedenpinnan ja leuan väliin pitäisi jäädä ilmaa ja jalkojen tulisi viedä liikettä eteenpäin, pärjää jo hyvin.
Juoksutekniikkaa voi myös vaihdella. Eräs omista suosikkitekniikoistani esimerkiksi on taaksepäin juokseminen. Tämä tosin herättää kanssajuoksijoiden keskuudessa aina jonkin verran ihmetystä ja hilpeyttä, mutta olen täysin vakuuttunut siitä, että taaksepäin juoksu ottaa ihan eri lihaksiin kuin eteenpäin juoksu. Vesijuoksu sopii siis mainiosti sellaisillekin ihmisille (itseni mukaan lukien), joilla uintitekniikka ei ole kovin hyvin tai juuri lainkaan hallussa. Vyö kantaa, jollei muuten pysy pinnalla.
Käyn itse juoksemassa Niiralan uimahallissa (Hannes Kolehmaisen katu 3, kertalippu 4,50 euroa ilman alennuksia). Hallissa on juoksulle hyvät puitteet, sillä siellä on hallin toisesta aikuistenaltaasta jatkuvasti kolme rataa varattuna vesijuoksijoille. Hallissa on myös paljon lainattavia vöitä sekä muita erilaisia vesiliikuntavälineitä (mm. aurinkoja, lötköpötköjä ja vesijumppakeppejä), joita kuka tahansa voi käyttää. Vesijuoksualue on yleensä ainakin iltapäivisin ja iltaisin melko täynnä, mutta mukaan mahtuu, kunhan ei ole kovin kärsimätön.
Kuopiossa on myös toinen uimahalli Lippumäessä Petosella. Koska halli on sen verran kaukana, minun ei ole tullut koskaan vierailtua siellä. Molemmista halleista löytyy kuitenkin lisätietoa Kuopion kaupungin sivuilta osoitteesta http://www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/uimahallit.
Olen yrittänyt levittää vesijuoksun ilosanomaa ympäri ystävä- ja tuttavapiiriäni, mutta usein tuntuu, että varsinkin naisilla esteenä edes lajin kokeilulle on uimahalliin meno ja uimapuvussa tai bikineissä hengailu, eli epävarmuus omasta kehosta. Olenkin tullut vähän siihen tulokseen, että uimahallissa käynnistä pitäisi tehdä naisille eräänlainen kansalaisvelvollisuus, sillä jos missään, nimenomaan uimahallissa voi päästä sinuiksi oman kroppansa ja ulkonäköpaineidensa kanssa. Trust me, koska näin on käynyt minullekin.
Kävin jokunen vuosi sitten silmien laserleikkauksessa. Ennen leikkausta en ollut käynyt uimahallissa varmaan kymmeneen vuoteen, sillä näköni oli niin huono, etten nähnyt ilman laseja juuri mitään ja koin uimisen lasien tai piilareiden kanssa hankalaksi. Voitte siis arvata, että minua jännitti, kun menin laserleikkauksen ja vuosien tauon jälkeen uimahalliin ensimmäisen kerran. Jotenkin olin siinä harhaisessa uskossa, että koko muu maailma omistaa täydelliset mallivartalot ja saan uimahallissa karmean alemmuuskompleksin ja häpeäkohtauksen, kun vien sinne persjalkaisen kroppani.
Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä uimahallin saunanlauteilla huomasin ja tajusin ihan konkreettisesti, että maailmassa todellakin on kaikennäköisiä, -kokoisia ja -muotoisia ihmisiä, yksikään kroppa ei ole toisensa kopio ja jokaisella meistä on omat kauniit ja ongelmalliset ruumiinosamme. Toisilla meistä on enemmän selluliittia ja toisilla vähemmän, toisilta puuttuu rinta tai molemmat, toisilla ne ovat pienet ja toisilla suuret, toisilla jotain siltä väliltä. Toisilla on tummempi iho ja toisilla vaaleampi, toisilla on arpia tai ihottumaa siellä ja toisilla täällä, kukaan ei ole täydellinen ja on kuitenkin.
Tästä alkoi omalla kohdallani matka kohti terveempää ja parempaa itsetuntoa. Kyllähän se oma selluliitti edelleenkin välillä harmittaa, mutta ei tunnu kuitenkaan enää niin vakavalta asialta, eikä ainakaan estä tekemästä hauskoja asioita. Suosittelenkin jokaiselle vartaloneurooseista kärsiville uimahallikäyntiä. Ja jos menette, niin kokeilkaa sitä vesijuoksua samalla! Youtubesta löytyy tarvittaessa lisäohjeistusta:
Hyvä terveys: Oikeaoppinen vesijuoksutekniikka
Peace man,
Helmi
Translation:
Because it's autumn, I'm going to write a few posts about hobbies (mainly my own). This first one is about aqua jogging which I've been doing once a week for a couple of years now. It's fun and you can still get up from bed in the next morning because it won't make you hurt like hell. It's also a great excuse for going to the sauna. As a bonus, you can improve your self-esteem: In the swimming hall, you will realise that everyone else is not perfect either.
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Apiloita ja muita kukkia
Pyörähdin eilen Citypörssissä ja tein hieman löytöjä. Sattuneesta syystä kahvikuppikokoelmani hupeni jokunen aika sitten huomattavasti, joten olen etsiskellyt siihen täytettä. Ja sellaista löysinkin.
Pieni kahviastiasto maksoi kokonaisuudessaan 20 euroa. Siihen kuului yksi kuppi ja asetti lisää, mutta onnistuin heittämään kupin Citypörssin lattialle astiota pakatessani, joten asetillekaan ei ole enää suuremmin tarvetta. Tai ehkä sitä voi käyttää kannun alusena. Ylimääräinen leipälautanen kelpaa onneksi vaikka tarjoiluun.
Kupin rikkoutuminen kismitti toki hieman, mutta yritän ajatella positiivisesti niin, että onpahan vähemmän tiskattavaa.
Ihastuin astiaston väriin ja kuviointiin, eikä hintakaan tuntunut pahalta. Kukkaseppele, jonka sain lahjaksi viikonloppuna, istui myös kauniisti kattaukseen.
I heart kirpputorit.
Peace man,
Helmi
Translation:
I bought this crockery set yesterday from Citypörssi and simply love it, even though I already broke one of the cups. Oh well, now there's one less item to be washed.
Pieni kahviastiasto maksoi kokonaisuudessaan 20 euroa. Siihen kuului yksi kuppi ja asetti lisää, mutta onnistuin heittämään kupin Citypörssin lattialle astiota pakatessani, joten asetillekaan ei ole enää suuremmin tarvetta. Tai ehkä sitä voi käyttää kannun alusena. Ylimääräinen leipälautanen kelpaa onneksi vaikka tarjoiluun.
Kupin rikkoutuminen kismitti toki hieman, mutta yritän ajatella positiivisesti niin, että onpahan vähemmän tiskattavaa.
Ihastuin astiaston väriin ja kuviointiin, eikä hintakaan tuntunut pahalta. Kukkaseppele, jonka sain lahjaksi viikonloppuna, istui myös kauniisti kattaukseen.
I heart kirpputorit.
Peace man,
Helmi
Translation:
I bought this crockery set yesterday from Citypörssi and simply love it, even though I already broke one of the cups. Oh well, now there's one less item to be washed.
tiistai 4. syyskuuta 2012
Erilaisia nähtävyyksiä, osa 2: Heviportaat
Kunnialliset aikeeni kuopiolaisten "erilaisten nähtävyyksien" esittelyssä näyttävät olleen hieman jäähyllä kesän ajan. Koska nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että voin haudata lopullisesti toiveeni intiaanikesän yllätystulemisesta, esittelykierrosta on hyvä jatkaa, kun kaikki kesätapahtumat ovat auttamattomasti takana päin ja edessä on niin kovin piiitkä ja pimeä syksy.
Tässä sarjan toisessa osassa tahtoisin tuoda yleiseen tietouteen Kuopiossa sijaitsevat niin sanotut Heviportaat. En tosin tiedä, kutsuuko näitä kivisiä askelmia tällä nimellä itseni lisäksi kukaan muu, mutta sillä tuskin lienee väliäkään.
Puhuessani Heviportaista en suinkaan viittaa kauppojen hedelmä-vihannes-osastoon tai hedelmiin ja vihanneksiin muutenkaan. Nimitys tulee siitä, että olen huomannut portaiden olevan raskasta metallia soittavien henkilöiden suuressa suosiossa.
Nämä kuuluisat portaat sijaitsevat aivan kaupungin keskustassa, Hatsalan hautausmaan Ajurinkadun puoleisessa päässä. Ja syy siihen, miksi ne tuntuvat olevan hevikansan suosiossa, näyttää olevan se, että ne ovat mitä ilmeisimmin erinomainen paikka hevibändien promokuvien ottamiseen. Luultavasti sillä, että portaat johtavat juuri hautausmaalle, on jotakin tekemistä asian kanssa. Olen nimittäin onnistunut todistamaan pariinkin otteeseen, kun portailla on pyörinyt valokuvaaja sekä muutama kappale musta- ja pitkätukkaisia herrasmiehiä.
Jos siis kyseinen musiikkigenre ja edellä mainittua kuvausta vastaavat herrat ovat sydäntäsi lähellä, tässäpä oiva paikka savolaisten rokkareiden bongaamiseen. Kun siis seuraavan kerran liikutte Hatsalan hautausmaalla päin, vilkuilkaahan portaita sillä silmällä.
Peace man,
Helmi
Translation:
The stairs at the Ajurinkatu side of the Hatsala cemetery in Kuopio are a great place to meet men who play in heavy metal bands. Must have something to do with the cemetery...
Tässä sarjan toisessa osassa tahtoisin tuoda yleiseen tietouteen Kuopiossa sijaitsevat niin sanotut Heviportaat. En tosin tiedä, kutsuuko näitä kivisiä askelmia tällä nimellä itseni lisäksi kukaan muu, mutta sillä tuskin lienee väliäkään.
Puhuessani Heviportaista en suinkaan viittaa kauppojen hedelmä-vihannes-osastoon tai hedelmiin ja vihanneksiin muutenkaan. Nimitys tulee siitä, että olen huomannut portaiden olevan raskasta metallia soittavien henkilöiden suuressa suosiossa.
 |
| Pitkä ja kivinen tie... |
 |
| ...hautausmaalle |
Peace man,
Helmi
Translation:
The stairs at the Ajurinkatu side of the Hatsala cemetery in Kuopio are a great place to meet men who play in heavy metal bands. Must have something to do with the cemetery...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)